• BLOG
  • Love Letter For Swiss Trail Signalization

    Tiina Kivelä

    I miss you, Switzerland. I’ve been in Finland for three weeks now and even though it’s quite nice here too, I can’t help thinking of you every other minute. You had me at hello last year, and I can’t wait to get back to you. You keep me focused, and your quality of life is just awesome. No-one is perfect but for me, you are good enough. You keep me on track, you keep me fit and you make me happy. And you make exploring, a thing which makes me extra happy, so easy. 

    Up here in Lapland, I feel a bit lost without you. In a matter of fact, I’ve been literally lost a few times, missing your trail signalization. Not in a boring way, there’s still the excitement and challenges left. But you have the base set so that I can concentrate on the other things rather than keeping myself on track. You make sure I find my mountains and my way home in the evenings, without needing to think about it so much. Up here, too many times it’s all about finding the start, the middle and the way home. Views come second when I need to translate the bizarre logic of Finnish trail signalization.

    In Switzerland, all I have to do it jump off the train or my house and find the first signs of by you at the corner of the station/street/condo. Compared to most of the countries, you understand that the trip starts with one’s mind and you don’t let me in trouble searching for the start point already. No, you put the sign pointing to nearest peak right there in the train station. And off I can go, conveniently and excited.

    Some times I have been a bit confused, even with you. When you haven’t been there at every crossroads and when you haven’t pointed to the destination I’ve been initially looking for. But in most cases, an additional map with all the trails (like this – you may click and view the hiking trails from the menu on the left-hand side) would have helped me to solve that little puzzle. After all, it’s good that you also remind me to trust myself and be comfortable with my insecurities. And many times, getting lost ends up being the best part of the trip. As long as it doesn’t end badly.

    I really hope you don’t forget me while I’m away. I’m more than fine sharing you with others but I can’t wait to meet you again next week and let you guide me higher.

    And I will follow you, always.

    Yours, Tiina.

    Tiina Kivelä

    Short Guide To Swiss Trail Signalization and Scales

    • Hiking trails (Wanderwege) are generally accessible trails and usually determined for foot traffic. They generally lead aside from roads carrying motorized traffic and are usually not surfaced with asphalt or concrete. Steep sections are negotiated with steps and areas with the danger of falling are protected by hand rails. Streams are crossed by catwalks or bridges. Hiking trails make no special demands upon the users. Signalization for hiking trails is yellow.

     

    • Mountain trails (Bergwanderwege) are hiking trails, which partly access difficult terrain. They are mostly steep, narrow and exposed in places. Particularly difficult sections are secured with ropes or chains. In certain circumstances streams can only be crossed via fords. Users must be surefooted, have a head for heights, be physically fit and have knowledge of dangers in the mountains (rock falls, danger of slipping/falling, sudden changes in the weather). Solid boots with good sole profiles, equipment appropriate to weather conditions and topographical maps are preconditions. Signalization of mountain trails is a yellow signpost with white-red-white tip. White-red-white painted stripes confirm the route.

     

    • Alpine routes (Alpinwanderwege) are challenging mountain trails. They sometimes lead across glaciers and scree, through rockfall areas and through rocks with short climbing sections. It can not be assumed that any structural provisions have been undertaken and these would in any case be limited to securing particularly exposed sections with a danger of falling. Users of Alpine routes must be surefooted, have a head for heights, be physically very fit and know how to use ropes and pick axe as well as being able to negotiate climbing sections with the aid of their hands. They must have knowledge of dangers in the mountains. In addition to the equipment for mountain trails, an altimeter, compass, rope and pick axe for crossing glaciers are essential. Signalization of Alpine routes is a blue signpost with white-blue-white tip, white-blue-white painted stripes confirm the route. The information panels at the beginning of Alpine routes indicate special requirements (more info here).

     

    • The signalization of SwitzerlandMobility routes (Die Wegweisung der Routen von SchweizMobil – you’re welcomeis standard throughout Switzerland. It is based on Swiss norms for signalization of non-motorized traffic (SN 640 829). It was revised for the realization of SwitzerlandMobility and today is the only international norm for standard signalization of non-motorized traffic. The yellow signs for hiking trails, white signs for the barrier-free routes and red for cycling, mountain biking and skating routes were supplemented for SwitzerlandMobility with the addition of route information panels including route names and numbers. One-digit numbers indicate national routes, two-digit numbers indicate regional routes and three-digit numbers indicate local routes. The route information panels are green for hikers and barrier-free routes, light blue for cyclists, ochre for mountain bikers, violet for skaters and turquoise for canoeists. These colours are also used by SwitzerlandMobility to illustrate the various routes e.g. on maps, information signs and the Internet. 

    Source & more information: Wanderland.ch / Difficulty scales by Sac.ch


    Tiina Kivelä


    FI: Puhutaanpa hetki ulkoilureittimerkinnöistä / LinkedIn Pulse

     

     

  • BLOG
  • TURVALLISESTI TUNTURISSA

    tiinakivela.com

    Törmäsin eilen juttuun Norjan tuntureilla pulaan joutuneista hiihtäjistä (Turun Sanomat 2.2.2015). Ja koska juttu on kaikessa karmeudessaan hyvin opettavainen, ainakin jos ja kun sen analysoi tarkasti, ajattelin tässä avata muutaman ajatuksen, joka mieleeni juttua lukiessa nousi. Koska emme voi koskaan puhua liikaa turvallisuudesta, varsinkin kun puhumme hiihtoretkistä.

    tiinakivela.com

    En avaa tässä kaikkia jutusta esiin nousevia virheitä, vaan keskityn niihin oleellisimpiin matkan suunnittelu- ja alkuvaiheen tapahtumiin. Jokaisen kohdalla kerron myös malleista ja ohjeista, joiden mukaan itse toimin (pyrin toimimaan) välttääkseni samankaltaiset tapahtumat ja liikkuakseni mahdollisimman turvallisesti haastavissakin olosuhteissa. Minulla ei ole virallista erä- tai vuoristo-oppaan koulutusta, mutta olen käynyt kurssin jos toisenkin aiheeseen liittyen sekä seurannut miten minua koulutetummat ja kokeneemmat toimivat tuntureilla, ja koska olen tähän mennessä selvinnyt seikkailuistani ehjin nahoin, paleltumitta ja suuremmitta vammoitta näiden ohjeiden mukaan toimimalla, en usko että olisi haitaksi jos jakaisin ne myös muillekin. Ja tästä huolimatta haluan korostaa, että jokainen liikkuu luonnossa omalla vastuullaan. Paitsi silloin kun vastuun on ulkoistanut jollekin toiselle, vaikkapa sertifioidulle vuoristo-oppaalle (vaikka tässäkin tapauksessa kehoitan pitämään järjen ja nöyryyden myös siellä omassa päässä).

    koska liikumme aina epämukavuusalueella

    Tuntureilla ja vuorilla, erämaassa, liikuttaessa on aina muistettava että kaikkeen varautuminen ja vaarojen välttely on mahdotonta niin kauan kuin päätämme lähteä tälle epämukavuusalueelle (kotiin jääminen kun olisi useimmiten se turvallisempi vaihtoehto, vaikka kotiinsakin on moni kuollut), mutta järkevällä ja osaavalla toiminnalla riskejä voi välttää aika hyvin. Lisäksi kiitos nykyaika siitä että tietoa ja taitoa on nykyisin niin paljon liikkeellä, että pidän melkein ihmeenä että ihmiset tekevät näitä virheitä edelleenkin. Toisaalta, ihminen on ihminen ja juuri erehtyväisyydestä, suoranaisesta tyhmyydestäkin, olemme enemmän kuin kuuluisia.

    Tämän jutun tarkoituksena ei ole leimata ketään tai osoittaa syyttävää sormea tai oikeastaan minkäänlaista huomiota juuri kyseiseen pariskuntaan. Tämän tarkoituksena on vain jakaa nämä ajatukset ja opit, jotta jos vain mahdollista tunturissa liikkuminen olisi jatkossa entistäkin turvallisempaa ja antoisampaa, kaikille osapuolille. En myöskään halua leveillä omilla taidoillani tai väittää että itse toimin aina parhaalla mahdollisella tavalla. Ei, tämän tarkoitusena on myös muistuttaa itseäni ja kertoa että juuri oman vajavaisuuteni tunnustaen luulen olevani hyvä henkilö puhumaan näistä asioista. Mutta pitemmittä saarnoitta, tässä kommenttini Turun Sanomien juttuun epäonnistuneesta hiihtovalluksesta ja muutama miete mitä tekisin itse olisin tehnyt toisin. Näin minä toimin pyrin toimimaan tehdäkseni hiihtovaelluksistani ja muista seikkailuista mahdollisimman turvallisia ja toivon että entistä useampi seuraisi näitä turvallisempia polkuja.

    v1 – jossittelu ei auta, on toimittava tilanteen mukaan

    Kun ajoimme Skibotnin tietä Kilpisjärveltä sunnuntaina se oli puoliksi tukossa, lumi pöllysi. Ehkä silloin olisi pitänyt tajuta, että sää ylhäällä tunturissa olisi liian huono.

    Niin. Olisi pitänyt tajuta. Harrastan itsekin jossittelua paljon, mutta valitettavasti se ei vain auta niin kauan kuin emme voi matkata ajassa taaksepäin. Niinpä pitäisi tajuta ajoissa. Pitäisi tajuta miten toimia, jatkaako, pysähtyäkö, kääntyä takaisin, soittaa apua, keskeyttää, palata kotiin tai muuttaa suunnitelmia. Ja niin edelleen.

    Luonnossa liikkuessa yksi tärkeimmistä, useimmiten jopa hengen pelastavista viisauksista on kunnioitus luontoa kohtaan.  Ja omaa vajavaisuuttakin. Nöyryys sen kaiken kauneuden ja arvaamattomuuden edessä. Se ettei osaa tai mikä pahinta, halua lukea luonnon merkkejä, kuten tuiskulunta, tuulta, kinoksia, kertoo ettei luonnossa pitäisi alunperin liikkua. Kyllä, on mahdollista lukea merkit ja tietää miten haastavissakin olosuhteissa on mahdollista liikkua turvallisesti, mutta koskaan ei pitäisi olla välinpitämätön. Koskaan ei pitäisi yliarvioida omia taitojaan ja tietämystään. Parempi pelata varman päälle, kuin leikkiä luonnonvoimien kanssa.

    tiinakivela.com

    V2 – KOKO RAHAN JA VAIVAN EDESTÄ

    – Parkkipaikalla tuuli navakasti. Puolentoista päivän ajon jälkeen ei tullut mieleen enää perua hiihtoretkeä, jonka päämäärä oli meille ennestään tuttu kämppä Lossujärvellä.

    Puolentoistapäivän ajon jälkeen reissusuunnitelmassa pitäisi lukea “lepo ja rauhallinen tutustuminen ympäristöön“. Tai ainakin näin lukisi viisaan, oman rajoittuneisuutensa tietävän ja sen edessä nöyrän ihmisen suunnitelmassa. Onnistuneen reissun perusedellytys on kaikki mahdolliset käytössä olevat voimat. Niillä voimilla voit kiivetä Himalajalle turvallisesti. Puolentoista päivän ajon jälkeisillä voimilla et. Aivan sama vaikka kämppä olisi tuttu tai olisit hiihtämässä omalle talollesi. Jos se talo sijaitsee keskellä erämaata, jonka sääolosuhteet ovat hyvin vaihtelevat, varmistat (jos ja kun haluat olla viisas ja selvitä kotiin illalla ehjänä, elossa) lähteväsi matkaan levänneenä, kaikissa mahdollisissa voimissasi ja kaiken mahdollisen tiedon hankkineena ja sisäistäneenä. Nöyrästi. Ja tarpeen tullen lepäät ensin. Suunnistajan, jos jonkun pitäisi myös tietää kuinka hyvä ennakointi, ja tarpeen tullen pysähdys ja huolellinen mietintä, estää suuremmat katastrofit jatkossa.

    Sillä kukaan ei tiedä kaikkea. Paitsi menneisyydestä. Ja erämaassa emme toivottavasti kulje menneisyyttä vaan tulevaisuutta ja uusia turvallisia seikkailuja kohti. Kuollut ei paljon elämyksistä kuten huipun näköaloista pysty nauttimaan.

    tiinakivela.com

    tiinakivela.com

    V3 – JOKAINEN HETKI JA ELÄMÄ ON AINUTLAATUINEN

    Tunturivaellus oli tuttua. Olin hiihtänyt jokaisena pääsiäisenä Lapissa 2000-luvun alusta saakka.

    Minulla on teille salaisuus. Tunturivaellus ei voi koskaan olla tuttu. Se on aina, jokaisella kerralla, ensi hetkestä viimeiseen, uutta ja jännittävää ja vaihtelevaa. Mikään hetki minkä koet ei ole toisensa kaltainen. Lumi ja vesi sataa, jäätyy, sulaa, virtaa pois, vyöryy, tuiskuttaa ja sokaisee. Voit olla kokenut liikkuja, hiihtäjä, vaeltaja, Lapin kävijä tai vaikka laulaja, mutta jokainen vaellus, jokainen kerta, jokainen hetki ja paikka on ainutlaatuinen. Vaellus ei voi olla koskaan ennalta tuttu. Mikään seikkailu tai löytöretki tai se maanantai-illan 5km hiihtolenkki takapihan pururadalla ei ole entuudestaan tuttu.

    Ehkä 5km juoksu juoksumatolla joka maanantai voi olla tuttua ja puuduttavaakin, mutta tästäkään ei tule sillä tavalla tuttua että yhdestä kerrasta voisi jotenkin päätellä miten seuraavalla kerralla käy. Toisto auttaa ja opettaa ja paikoista voi oppia tuntemaan kivet ja kannot, mutta kun luonnossa suurta roolia näyttelee myös sää ja sattuma, ei tuttuudesta ja kokemuksesta usein ole enempää hyötyä kuin puhtaasta järjestä ja jo edellä mainitusta nöyryydestä. Siitä että tunnistaa ja tunnustaa oman vajavaisuutensa ja realiteetit mitä luonnossa liikkumiseen (turvallisesti, toivon mukaan) vaaditaan.

    Vaikka siirrynkin tässä nyt hieman kertotielle, minulla on mielessäni eräs taitelija joka on mielestäni erinomaisesti onnistunut vangitsemaan idean jokaisen hetken, jokaisen näkemyksen ainutlaatuisuudesta. Corinne Vionnet on tehnyt taidetta yhdistämällä lukuisia kuvia aina kulloisestakin maailman kuuluisimmasta nähtävyydestä kerrallaan. Kohteet ovat tunnistettavia kuvasta, kyllä, mutta kuvien unenomainen epätarkkuus, sumeus, osoittaa että vaikka kaikki katsomme ja otamme kuvan samasta kohteesta lähes samassa kulmassa ja lähes samaan aikaan, ei kuvista kuitenkaan koskaan synny täysin tarkkaa. Samalla tavoin – vaikka olisit kulkenut saman reitin kerta toisensa jälkeen, et koskaan saavuta täysin tarkkaa kuvaa reitin kokonaisuudesta. Jokainen hetki on ainutlaatuinen.

    485649_10150693267498370_1255150547_n

    V4 – harjoitus ei tee mestaria, vaikka niin sanotaan

    Tuliko mieleen kääntyä takaisin? Monelle, ainakin huonokuntoisemmalle ja vähemmän suunnistaneelle, olisi tullut.

    – Ei oikeastaan.

    Voisin vaikka väittää, että taitojen ja toistojen karttuessa meistä tulee huolimattomampia. Mitä useamman vaelluksen teemme ongelmitta, sitä enemmän alamme uskoa selviävämme seuraavallakin ja sitä seuraavalla kerralla hyvin. Kyllä, taitomme karttuvat ja opimme liikkumaan paremmin, meillä on enemmän voimaa ja kestävyyttä ja tietoa kuin aiemmilla kerroilla ja voimme tämän ansiosta oikeasti liikkua etevämmin kuin aiemmin, mutta niin kauan kun emme tunnista prosesseja päämme sisällä, niin kauan kun emme tunnista niinkin merkittävää muuttujaa kuin säätä ja miten se vaikuttaa seikkailuihimme täysin meistä ja taidoistamme riippumatta, olemme haavoittuvia. Todella haavoittuvia. Valitettavasti meistä tulee myös taitojen, voimien ja kestävyyden kasvaessa oman suuruutemme sokaisemia. Tunnemme itsemme vahvaksi, vahvemmaksi kuin oikeasti usein olemmekaan, ja unohdamme sen nöyryyden mikä tuli lähes luontaisesti tehdessämme jotain ensimmäistä kertaa, haparoiden ja kenties pelätenkin.

    Se pieni ääni, se pieni pelko ja epävarmuus siellä takaraivossa on itseasiassa yksi tärkeimmistä äänistä taitavalle seikkailijalle. Sen äänen kuuntelu ja valjastaminen hyötykäyttöön on yksi tärkeimmistä taidoista mitä seikkailijalla voi olla. Use it wisely. Please.

    tiinakivela.com

    V5 – lopeta huipulle

    Evästä oli vielä, vesipullot sen sijaan olivat jo umpijäässä, vaihtovaatteet jäisinä rinkkojen pohjalla. Gps:n akku oli loppu.

    Niin kauan kuin on virtaa, on toivoa. Kun akku loppuu, on toivo menetetty. Niin ihmisestä, kuin laitteista. Nykytekniikka mahdollistaa yhteyden “ulkomaailmaan” myös erämaasta ja sitä olisi hyvä hyödyntää myös tai oikeastaan varsinkin hiihtovaelluksilla. Mutta tekniikasta on hyötyä niin kauan kuin niissä ja käyttäjässä on energiaa niiden käyttöön. Niinpä aina kannattaa välttää tilannetta, jossa energia (akku) on täysin lopussa. Joskus loppu voi tulla yllättäen, mutta monen päivän reissulla ja erityisesti usean tunnin harhailun jälkeen on parempi varmistaa että jäljellä oleva virta tulee käytettyä mahdollisimman viisaasti turvallisuuden ja hengissäsäilymisen varmistamiseksi.

    Palaamme taas nöyryyteen. On parempi nöyrästi käyttää jäljellä oleva virta itsensä pelastamiseksi, turvallisen reitin varmistamiseksi tai vaikkapa avun soittamiseksi, kuin uhkarohkean, jo vaaralliseksi muuttuneen reissun jatkamiseksi epävarmoissa olosuhteissa. Hätänumerot puhelimeen, alkupään ja suunnitellun reitin koordinaatit talteen ja tietoon esimerkiksi tunturiasemalle, jonne myös tieto suunnitellusta aikataulusta missä aikoo reitin kulkea.

    Kuljen itse paljon maastossa yksin ja aivan liian usein teen sen virheen etten kerro kenellekään suunnitelmistani, koska “aion vain juosta vajaan tunnin tuossa lähimetsässä“. Teen tämän, vaikka tiedän ettei se ole viisasta. Ja nyt kirjoittaessani tätä mietinkin, että voisin nyt luvata sekä itselleni että äidilleni ilmoittaa aina suunnitelmistani, kun lähden edes pienen pienelle retkelle lähimetsään. Suunnitelmistani, sekä siitä hetkestä, jolloin muut saavat huolestua ja lähettää etsintäpartion perääni. Ja mikäli kalliit pelastuskulut pelottavat, mm. helikopterikyyti, niin varmistan pihiyden sijaan että vakuutukseni ovat kunnossa.

    Koska vaikka miten kaunis ja ihana se tunne vatsanpohjassa ja elämys onkaan, mikään ei ole tärkeämpää kuin tulla illalla turvallisesti kotiin.

    Elämä on liian kallis lahja hukattavaksi.


    I’m writing this first in Finnish (about safety in skitouring and outdoor sports) because thought the issue was more urgent to the Finnish audience. But I might also translate this, full story or at least a briefing on what you should take into consideration when skitouring. Stay tuned (and safe!).