• Elämä
  • Paras vuodenaika matkailla Sveitsissä

    Kevät on saapunut Sveitsiin. Ja sitä myötä hyvin mielenkiintoiset säiden nopearytmiset vaihtelut. Esimerkiksi tänään juoksin päivällä pitkän sunnuntailenkin +18 asteen auringonpaisteessa, ja iltaseitsemään mennessä lämpötila oli laskenut +3 asteeseen, räntäsateella. Noh, ehtipä föhn mahdollistaa sentään muutaman erinomaisen terassihetken juuri sopivasti viikonloppuna.

    Sääaiheella ajattelin myös jatkaa hieman pidemmälti tämän vinkkipostaukseni muodossa. Nimittäin, hyvät retkeilijät matkustavat Sveitsiin ja Sveitsissä parhaiten näin keväällä ja myöhemmin syksyllä. Säiden ja muutaman muun syyn vuoksi.

    Ensinnäkin, näin keväällä maaliskuun alusta toukokuulle säät ovat alhaalla laaksoissa jo hyvinkin keväiset – tai suomalaisittain jopa kesäiset terassikelit – samalla kun ylhäällä vuorilla nautitaan parhaista laskettelu-, maastohiihto- ja hiihtovaelluskeleistä. Ja kun kevät ehtii hieman pidemmälle, alkavat magnoliat ja muut puut ja kasvit kukkia ympäri maata.

    Lopulta, kun kalenteri näyttää huhtikuun loppua ja toukokuuta, alkaa joka toisessa kylässä pirskahdella keväiset viinijuhlat tai vähintään viininmaistajaiset avointen viinikellareiden merkeissä. Niin ja hiihtolomien ja kesän lomakauden välissä muista turisteista ei ole yhtä paljon harmia kuin huippusesonkeina.

    Tiina Kivelä

    Kevään jälkeen helteinen kesä kannattaa viettää hiljaiseloa (mieluiten pohjoisemmilla leveysasteilla) mutta syyskuussa viimeistään kannattaa taas suunnata Sveitsiin ja varsinkin vuorille. Nimittäin, silloin koittavat väljemmät polut kesän turistien hälvetessä ja kirkkaat aurinkoiset syyspäivät juuri sopivalla lämpötilalla retkeilyyn.

    Useana päivänä voit myös edelleen istua iltapäivästä terassilla aperon äärellä ja nauttia sopivissa väleissä sadonkorjuun antimista ja ruskan väreistä.

    Sekä keväällä että syksyllä löydät myös paremmin vapaita sänkyjä hotelleista ja majataloista off-season hintaan ja kaikkein suosituimmistakin junayhteyksistä ikkunapaikan.

    Suosittelen siis lämpimästi näitä vuodenaikoja Sveitsissä retkeilyyn jos vain vapaat antavat myöten. Huomaathan kuitenkin tarkistaa – jos mielessäsi on jokin tietty nähtävyys tai varsinkin vuorenhuippu – ennen matkavarausten tekemistä ettei juuri se hissi ja majatalo jossa haluat yöpyä vietä suunnitellun vierailusi aikana välikauden hiljaiseloa.


    Missä: St. Gallen, Sveitsi

     

  • Appenzell
  • Instaystävällinen Appenzell

    Hyvä retki

    Olemme kaikki, tai melkein kaikki, nähneet ne kuvat. Idyllinen alppitalo, nojaamassa tiukasti kallionreunaan. Syrjäinen järvi, heijastamassa ympäröiviä jylhiä vuoria, ja vihreät kumpuilevat sveitsiläiset maaseutumaisemat onnellisine lehmineen kellot kaulassaan. Niin moni meistä on myös jo käynyt siellä, jopa minä. Tai ainakin lähellä.

    Paikka on Appenzell, tai tarkemmin Berggasthaus Aescher-Wildkirchli, järvi Seealpsee ja vuori Säntis kaiken taustalla. Pari viikkoa sitten olimme laskettelemassa lähellä, Ebenalpilla, kun ymmärsin. Instagram toi meidät sinne. Minut, meidät ja useimmat rinneravintolan ihmiset. Tavalla tai toisella. Ilman hashtagia, meitä ei ole olemassa. Eikä varsinkaan paikkoja.

    Kuuluisa Instasta tai ei, Appenzell on kiva alue, josta löytyy kuvauksellisia maisemia ja erinomaista lähiruokaa. Appenzeller olutta, juustoa, yrttilikööriä ja viskiä. Ja monen etapin viskivaellus! Joten miksi tätä ei rakastaisi? Ja miksi sinne ei menisi kesällä, jolloin tulette varmasti näkemään myös minun versioni niistä kuuluisimmista kuvakulmista ja kuulemaan muutaman hyvän (viski)retkeilyvinkin alueelle.

    Siihen asti, nautitaan ruoasta ja juomasta.

    Tai demokratiasta. Nimittäin pian on taas aika perinteistäkin perinteisemmän sveitsiläistradition, Landsgemeinden eli suoran demokratian. Huhtikuun viimeisenä sunnuntaina äänioikeutetut sveitsiläiset kokoontuvat pienten kaupunkien kuten Appenzell torille, paljaan taivaan alle, valitsemaan edustajiaan ja päättämään sillä kertaa esityslistalla olevista laeista ja talousasioista. (Asiaan liittyvä ei niin hauska fakta: 1991 Appenzell Innerrhoden antoi viimeisenä Sveitsin kantoneista naisille äänioikeuden paikallisissa päätöksissä. Huh. 1991. )

    Nykyisin tämä suoran demokratian muoto tässä muodossaan toteutuu vain tietyissä varsinkin Itä-Svietsin pienissä kaupungeissa ja kantoneissa, mutta jos ja kun tämän haluaa kokea niin Appenzell on siis yksi paikka missä tätä ihmetellä.

    Kippis demokratialle (ja erityisesti naisten äänioikeudelle)!

    Hyvä retki

    Hyvä retki

    Tiina Kivelä

    Hyvä retki


    Mitä & Missä & Miten Appenzell:

    Brauquöll Appenzell, olutta ja vähän viskiäkin (auki vuoden ympäri)

    Appenzeller Schaukäserei, juustoa (auki vuoden ympäri)

    Berggasthaus Aescher-Wildkirchli, ruokaa ja kuuluisia kuvakulmia (kaudenavaus 1. toukokuuta 2018)

    Säntis & Ebenalp näköaloilla ja hikoiluun (kesällä vaellusta, talvella laskettelua)

    SBB sinne ja takaisin

    Instagram inspiraatioksi