• Elämä
  • Sveitsiläisen ja lappilaisen välimatkan ero

    Tiina Kivelä

    Keskustelu keväältä, sijanti St. Gallen, Sveitsi.

    Minä (lappilainen): ”Kurja sää, lähdetään käymään Interlakenissa.”

    (Ajoaikaa/junailua St. Gallen-Interlaken 3h suuntaansa – Lapissa siinä ajassa pääsisi ehkä juuri ja juuri Rovaniemeltä Ouluun, tai Ruotsiin Ikeaan. Ja näin on monesti tehtykin.)

    Sveitsiläinen: ”Ei viitsi muutaman tunnin seikkailun takia ajaa kuutta tuntia, vähintään yö ja kaksi päivää pitää siellä viettää jos näin pitkälle menee.

    ~hmmmpph~

    Sveitsin lyhyet välimatkat maan sisällä ja rajojen yli ovat ihania. Mitä pidempään täällä olen sitä enemmän huomaan harmittelevani jos juna on minuutin myöhässä (tai no joskus iloitsen kun olen laiturilta puoli minuuttia myöhässä juuri silloin). Mitä pidempään täällä olen, sitä helpompaa on unohtaa miten onnellinen Lapissa on jos ja kun juna-, tai edes bussiyhteys, on ylipäätään olemassa. Kerran vuodessa, viikossa tai päivässä, ajallaan tai myöhässä – Lapissa ei väliä, kunhan yhteys on olemassa. (Tämä oli vitsi, oikeasti haluaisin kulkea Lapissakin yhtä kätevästi kuin Sveitsissä.)

    Mitä pidempään Sveitsissä olen, sitä hullummalta suomalaiset/lappilaiset välimatkat tuntuvat ja sitä hullummalta idealta tuntuu käyttää suurin osa ajastaan tien päällä ja ajaa kolme tuntia jonnekin vain pienen piipahduksen tähden. Ja sitä selvemmäksi maiden ja kulttuurien välinen mittakaavaero muotoutuu.

    Sveitsissä kaikki on pientä (paitsi vuoret) ja lähellä, kun taas Lapissa kaikki on suurta (paitsi vuoret) ja kaukana.

    Esimerkiksi tällä hetkellä asun St. Gallenissa niin että reilun tunnin matkan päässä ovat ylläolevat maisemat Alpsteinin vuorilla (saavutettavissa julkisilla liikennevälineillä). Myös Zürichin keskusta on vain reilun tunnin ja vartin päässä kotioveltani, samalla kun muutaman minuutin päässä ovat allaolevat lenkkimaisemat, ihan oikeat niityt, metsät ja maatilat. Pääsen täältä myös junalla Zürichin lentokentälle, kotioveltani terminaaliin, tunnissa ja vartissa (julkisilla liikennevälineillä). Mikä on aivan mahtavaa.

    Lapissa taasen… Noh, pääsee siellä aina johonkin. Jossakin ajassa. Jotenkin.

    Olen myös huomannut kuinka talouden sveitsiläinen on asioissa pikkutarkka kuin sveitsiläinen kelloseppä, sillä aikaa kun minä etsin mahdollisimman suurta perspektiiviä ja vetelen suuria linjoja.

    Minusta on siis vähitellen tulossa sveitsiläinen ja toisaalta ei yhtään.

    Enkä koskaan lopettamasta nauramasta näille keskusteluille. Koska vaikka en välimatkoista pidäkään, jotkut asiat vain ovat sen vaivan ja ajan arvoisia ja Siperian Lapin karaisemana siihen menee varmasti vielä muutama vuosi että se kolme tuntia max. kerran vuodessa on liikaa. Päivittäin/viikoittain ehkä, mutta silloin tälloin..

    Kun aina välillä on vain saatava se mahdollisimman laaja perspektiivi – joko vuorten huipuilta tai Lapin tuntureilta. Ja toisaalta joissakin asioissa on varmistettava että ne pienimmätkin yksityiskohdat ovat kunnossa.

    Tämän perusteella ei taida olla myöskään mikään ihme että olen sprinttimatkojen sijaan ensisijaisesti kestävyysurheilija.

    (Matkaa sveitsikodistani lappikotiin on muuten tällä hetkellä tarkalleen 2952km. Sveitsiläisellä mittaristolla tämä kai on verrattavissa Maan ja Pluton väliseen etäisyyteen.)

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Missä: Berggasthaus Staubern ja St. Gallen, Sveitsi (kuvat juoksulenkeiltä).

    (Tajusin muuten vasta kuvat liitettyäni kuinka vihreä tästä jutusta tuli – vihreä kuin koko St. Gallen teemaväri. Kaikki, siis ihan kaikki, on nimittäin St. Gallenissa vihreää. Kantonin vihreällä vaakunalla voi olla tämän kanssa jotain tekemistä.)

  • Appenzell
  • Sveitsistä ei hyvät maisemat lopu – osa Hoher Kasten

    Tiina Kivelä

    Juuri kun pääsin sanomasta miten en suosittele lenkkareita näille poluille, törmään lauantain vuorijuoksuretkeni loppuvaiheessa viikonlopun vaeltajamassaan, liukastelemassa lenkkareissaan ylös ja alas Wasserauenista Seealpseelle ja toisinpäin kulkevaa reittiä. Kaikilla on toki oikeus kulkea missä kengissä tahtovat, mutta edelleenkään en suosittele tänne muuta kuin tukevia pitäväpohjaisia vaelluskenkiä tai polkujuoksutossuja. Ihan vain koska pelottaa katsella epävarmaa menoa ei-vuorille suunnitelluissa kengissä, olivat ne kuinka hyvän näköiset tahansa.

    Tänä lauantaina lähdin itse matkaan Alpsteinille polkujuoksukengissäni, matkaten puolijuoksua ensin junalla ja bussilla Brülisauhun, josta Kastenbahnilla ylös Hoher Kasteinille, sieltä Staubernin ohi Bollenweesin majatalolle Appenzeller oluelle ja melkein uinnille Fählenseehen, josta kuitenkin kuivana, tai no hikisenä, Bogartenlücken kautta Wasseraueniin ja junalla kotimatkalle. Yhteensä n. 17km ja reilu 1000m nousua ja 1600m laskua. Ja koska polvet ja varpaat eivät tykkää alamäistä, suosittelen tämän kokeilun jälkeen tekemään vastaavaan reissun toiseen suuntaan  (siinä tapauksessa tarkistathan Kastenbahnin aikataulun, että ehdit varmasti viimeistään siihen iltapäivän viimeiseen vaunuun).

     Olin kuullut huhut jo ennestään, mutta vasta nyt itse kaiken kokeneena voin sanoa että Hoher Kastenin 360° maisemat ovat vielä paremmat kuin mikään etukäteishehkutus, kuva tai dronevideo antaa ymmärtää. Maisemiin sisältyy mm. näkymä Appenzellin maatalousvaltaisille alamaille, erinomainen panoraama Rhinen laaksoon ja naapurimaiden vuorenhuipuille, sekä tietysti itse Alpsteinin vuoriryhmään, järville ja mielenkiintoisiin kalliomuodostelmiin.

    Kun tämän yhdistää kattavaan vaellusreittiverkostoon ja majataloihin a-oikeuksin n. 2h vaellusmatkan välein, on koko Alpsteinin alue kyllä aikamoinen retkeilyparatiisi.

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä Hyvä retki

    Niin ja olipa se itsekin todettava vihdoin kuinka jonkin todella hyvän perässä ne jo aiemmin bongaavani muut juoksijat täällä ovat. Vaikka alue tarjoaakin reittejä kaiken tasoisille ja tahtisille retkille, jopa perheen pienimpien kanssa, ovat alueen polut nimittäin mitä mainioimmat erityisesti vuori/polkujuoksuun.

    Huomaathan kuitenkin kuinka varsinkin viikonloppuisin ja kesän huippusesongin aikaan polut ovat suosittuja kaikkien keskuudessa. Eli vaikka suurimmat massat keskittyvätkin Seealpseen – Aeschin ympäristön reiteille, on varsinkin tällaiset vauhdikkaammat retket parempi sijoittaa aikaiseen aamuun tai syksyyn, missä tahansa Alpsteinilla liikutkaan. Sopu sijaa antaa täälläkin, mutta aina näillä reiteillä ei ole mahdollisuutta siirtyä syrjään ja antaa tietä vaikka haluaisikin (ainakaan jos ja kun haluaa varmistaa mahdollisimman turvallisen kulkemisen kaikille), ja näin juoksusta tulee usein harmillisen katkonaista kiivaimman vaellussesongin aikaan.

    Toinen hyvä keino välttää massoja olisi tietysti venyttää hiihtokautta ja juoksemisen sijaan käydä vielä laskemassa vaikkapa tämä tässä näkyvä pikku kuru…

    Tiina Kivelä


    Missä: Hoher Kasten – Staubern – Bollenwees – Wasserauen vuorijuoksu/vaellus, n. 17km & 5h (kartta)

  • Hyvä Retki
  • Varustevinkit alppiretkille – vaelluskengät

    Tiina Kivelä

    *sis. mainoslinkin

    Alppien kesähissit, vaellusreitit ja majatalot avautuvat näinä päivinä taas uudelle vaelluskaudelle ja sen kunniaksi sivuduunini muotibloggaajana jatkuu nyt vaelluskenkävinkein.

    Kerron sinulle nyt hyvän retken puolesta miksi ja millainen panostus kunnon alppivaelluskenkiin kannattaa, jos ja kun hyvä retki Alpeille on suunnitelmissa. Ja ihan ensimmäiseksi, koska sitäkin edelleen niin usein kysytään, tehdään yksi asia hyvin selväksi: Alpeilla ei pärjää lenkkareilla. Ei, ei ja ei.  Tai no ehkä juuri ja juuri pärjää, jos ei poikkea kylistä ja hisseistä muutamaa askelta pidemmälle oikeaan alppimaastoon, ja jos ei halua nauttia retkestä. Mutta koska tässä blogissa mennään oikeasti retkelle ja halutaan myös nauttia niistä, niin me emme retkeile lenkkareissa (muuta kuin juosten). Me retkeilemme tukevissa, suojaavissa, kestävissä ja pitävissä valluskengissä, jotka ensituntumalta saattavat olla painavat ja järeät, mutta jotka nopeasti osoittavat tarpeellisuutensa.

    Kunnon alppivaelluskengät kannattavat koska muutamatkin niillä tehdyt hyvät askeleet ja retket Alpeilla kannattavat aina, elämyksen, maisemien, terveyden ja hyvien instakuvien vuoksi. Trust me, #inlovewithswitzerland ei ole kuvieni perässä turhaan. Lisäksi kaikki tämä on vain niin paljon mukavempaa ja jopa turvallisempaa, kunnon tarkoitusta varten suunnitelluissa kengissä. Sen lisäksi että hyvät kengät pitävät jalkasi kunnossa ja mielesi iloisena, olet myös ne jalassasi mitä epätodennäköisempi asiakas pelastus- ja terveydenhoitopalveluille. Ja parempi kaveri, puoliso, työntekijä ja/tai kaveri, kun et valita jälkikäteen kipeistä jaloistasi, tai pahimmassa tapauksessa kysy sairaslomaa kun lomalla tuli pari muuttujaa. Olet myös ns. parempi ihminen, kun et retkellä viivästytä muun seurueen matkantekoa tai ärsytä valituksellasi vääristä kengistä.

    Mutta millaiset kengät ovat ne sitten ovat, ne hyvät, kunnon vaelluskengät Alpeille? Millainen panostus niihin oikeastaan kannattaisi tehdä, jos ja kun lenkkarit eivät kelpaa?

    Kenkien valinnassa, jos ja kun niitä ei jo ennestään ole, on ensiksikin tärkeää tietää mihin ne ollaan viemässä; millaisille pinnoille, reiteille tai vaikka tanssilattiloille ne oikein ollaan viemässä ja missä niillä aiot kulkea. Havainnollistaakseni Sveitsin Alppien olosuhteita, näet tässä jutussa kuvia viime lauantain reitiltäni, bergwanderwegeltä (puna-valkoinen merkintä) Seealpseen ja Meglisalpin väliltä Alpsteinin alueella Sveitsissä. Tällaisella reitillä tulet luultavasti astelemaan jos ja kun suuntaat Alpeille pienelle tai isolle retkelle, ja vaikka samalle matkalle sattuisi myös tanssilattia, niin suosittelen maksimoimaan kenkien sopivuuden juuri näille reiteille, ei sille tanssilattialle.

    Huomaathan myös kuinka Julie Andrewskin tanssi vuorilla hyvin käytännöllisin kengin.

    Tiina Kivelä Hyvä retki

    Sveitsissä alppivaellusreitit jaetaan periaatteessa kolmeen kategoriaan. Periaatteessa, sillä helpoin kategoria, keltaisin opastein merkattu wanderwege eli ns. perusvaellusreitti kulkee useimmiten päällystettyjä teitä, kaupunkien ja kylien katuja pitkin. Vaikeimmillaankin nämä reitit ovat sorapäällysteisiä polkuja ja porrastettuja rinteitä joita voi toki suuremmitta ongelmitta kävellä lenkkareillakin, vaikka näilläkin varaisin silti ne (juoksu)lenkkarit juoksuaskelille, ja keveät all-terrain/travel kategorian kengät kävelyyn.

    Sveitsin reittikategoriassa kaksi, bergawanderwegellä eli vuorivaellusreitillä, pääsemmekin sitten siihen kunnon vaellukseen ja retkeilyyn; juurakkoisille ja kivisille poluille, portaattomiin mäkiin ja vaijereilla varustettuihin jänniin kohtiin.  Näillä puna-valkoisin merkein merkatuilla poluilla kengistä on hyvä löytyä tukea ja suojaa, sillä kuten kuvistakin näet on näillä reiteillä kiveä ja kaltevuutta, joka haastaa jalat ja varusteet.

    Kaupoissa näitä kenkiä kaupataan kansainvälisesti kategorianimillä trekking, backpacking tai wander(hiking). Tämän kategorian kengät ovat avuksi, kun mitä luultavimmin lyöt jalkaterän terävään kallionpalaseen kymmenettä kertaa ensimmäisen kilometrin aikana, ja kun  kulkiessasi kaltevilla pinnoilla nojaat kengän reunaan, joka toivottavasti ei anna periksi tai väännä nilkkaasi epämukavaan ja epävakaaseen asentoon, kuten pehmeä lenkkari helposti tekisi.

    Näillä reiteillä kengistä on myös hyvä löytyä pitävä pohja ns. kiipeilykuviolla eli Climbing Zone’lla (kenelläkään tietoa mikä tämä on suomeksi?), koska hyvin usein sovitat jalkojasi kallionkoloihin jyrkissä rinteissä ja tasapainoilet vaijerista tukea ottaen mutaisella polulla lähes pystysuoran tuhannen metrin rinteen reunalla (oi vuorenharjanteet <3).  Pitävä pohja ja helposti puhdistettava pintamateriaali, joka ei ihan ensimmäisenä päästä läpi vettä ja likaa, tulee myös vähän turhankin usein tarpeen. Esimerkiksi kun niittypolulla astut onnellisten lehmien asettamaan liukumiinaan.

    Useimmiten reitit ja retket joita kuljen, ja joista kategoriassa ”retkellä” tässä blogissa kerron, ovat sekoituksia kategorian yksi ja kaksi reiteistä. Ja koska useimmiten punavalkoinen voittaa pituudessa ja vaativuudessa keltaisen, valitsen kengät ensisijaisesti tämän kategorian vaatimusten mukaan. Hyvillä alppivaelluskengillä kävelee mukavasti muutaman kilometrin tasaista asfalttia, mutta heppoisilla lenkkareilla ei kävele turvallisesti muutamaa metriä pidemmälle liukkaalla, kaltevalla ja kivisellä polulla.

    Sveitsin standardoidusta merkittyjen reittien valikoimasta löytyy myös kolmas kategoria eli sinivalkoisin viitoin merkitty alpinwanderweg (joita viittojen väritysten ja jännitysasteen vuoksi kutsun myös sisureiteiksi). Näille reiteille sopivat ihan hyvin sekä edellisten kategorioiden kengät, että vielä paremmin kunnon vuoristokengät eli alpin/berg/mountain-kategorian kengät (huomaat varmaan samankaltaisuuden nimissä). Näitä järeämpiä kenkiä voi myös hyödyntää hyvin mahdollisilla jäätikkövaelluksilla, sillä tämän kategrian kenkien ominaisuuksiin kuuluvat useammim mm. sopivat kolot jääraudoille ja Gore-Tex kalvo.

    Muutin aikoinaan Sveitsiin järeät ns. puolikorkeat GoreTex® Mendlini jalassa, vain huomatakseni että kaiken vaeltelun sijaan ne sopivat oikeastaan vain painavan rinkan kanssa tarvottavaan viikon tosilappivaellukseen, tai usean päivän etappivaellukseen/huttouriin Alpeilla tai Norjassa. Ja koska retkeni Alpeilla ja Sveitsissä ovat näiden sissireissujen sijaan useimmiten lyhyitä päivän, max. kahden retkiä, kuivalla säällä n. 1000-3000 metrin korkeudessa, ostin pian maahantulon jälkeen Trekking(3) -kategorian matalavartiset Lowat (käytössäni erinomaisiksi ja kestäviksi todettuja Lowan vaelluskenkiä löytyy mm. Scandiavian Outdoorin valikoimista täältä*), jotka ovat toimineet erinomaisesti jokaisen kategorian reiteillä kävellessä/vaeltaessa. Nämä kengät eivät ole vedenpitävät, sillä Sveitsissä tulee harvoin vaellettua pidempiä matkoja vesisateessa tai märässä maastossa, ja koska Keski-Euroopan kesähelteissä, jotka vuosi vuodelta kohoavat ylemmäs aina 3000′ metriin asti (voi ilmastonmuutos), kengiltä tarvitsee tukevuuden, pitävyyden ja kevyen suojan lisäksi enemmänkin hengittävyyttä.

    Sillä mitä mallia tarkalleen, goretexilla vai ilman, korkealla vai lyhyellä varrella, tai minkä värisenä, oleva pari jalkaasi näillä reiteillä ja retkillä osuu ei oikeastaan ole väliä, kunhan se on yllä esitellyn mukaisesti tukeva, suojaava, kestävä ja pitävä. Makuja ja käyttötapoja ja parhaimpia ominaisuuksia on monia,  mutta nyrkkisääntönä sanoisin että kaikki menee hyvin niin kauan kun et lähde matkaan lenkkareissa. Lupaan myös että jos ja kun suuntaat Alpeille pidemmän matkan päästä tarkoituksenasi tehdä luonnossa edes yksi pidempi kuin muutaman askeleen kävely, on vaelluskenkien pakkaaminen laukkuun erinomainen idea, lisäpainosta viis. Tai jos ne eivät sovi laukkuusi, voi ne jalassa yhtä hyvin kävellä itse matkankin.

    Minulla on ystävä, entinen kämppäkaverini, joka vaeltaa näitä polkuja varvastossuissa ja jopa avojaloin, mutta en silti suosittelisi sitä vaihtoehtoa muille, varsinkaan ensikertalaisille. Varvastossut ovat toki oiva valinta ns. leirikengiksi ja rantaretkelle mille tahansa Sveitsin lukuisista järvistä ja joista, paitsi että leirikenkienkin kohdalla huomioithan tehdessäsi majatalovaelluksen ja/tai yöpyessäsi Alpeilla jossakin SAC:n tai muun tahon berggashausessa tai hütessä (näistä tarkempi juttu tulossa ihan pian), tarjoaa mökki usein käyttöösi lainaparin crocseja tai huopatossuja.

    Tiina Kivelä / Hyvä retki

    Tiina Kivelä / Hyvä retki

    Tiina Kivelä / Hyvä retki

    (Btw, vaikka muuten varusteista tykkäänkin jutella minulta ei muuten kannata kysyä suosituksia sopivista rannekelloista vuoritouhuihin, sen verran uskottavat naarmut olen tuohon Daniel Wellingtoniini saanut hankittua seikkaillessani siellä ja täällä. Ja vaikka se kohtuu hyvin pysyykin ajassa ja ajan minulle kertoo, olisi vuorilla varmasti kätevämpi jokin multisport -kello, josta löytyisi vaikkapa korkeusmittari ja GPS -tallennus, ja joka ei pikku kosteudesta hätkähtäisi yhtä herkästi kuin tämä muotibloggarikello. Ja joka näyttäisi vuorilla enemmän ympäristöönsä sopivalta kuin tämä (jos tiedät sopivammasta, saa vinkkailla).

    Tiina Kivelä / Hyvä retki

    Tiina Kivelä / Hyvä retki

    Lopuksi haluan vielä mainita että vaikka tässä jutussa vilahtelevat sanat liukkaat polut, jyrkät rinteet, vaativat reitit ja turvallisuus, on retkeily näillä reiteillä kaiken sen vaivan ja opettelun arvoista, ja paljon helpompaa kuin ensivilkaisulla voisi vaikuttaa.

    Suoraan sanottuna itsekin ensimmäisillä kerroilla kauhuissani kulkiessani vaativampia pätkiä punavalkoisen kategorian reiteillä. Ja edelleen minua huimaa katsoessani alas vaikkapa tuolta ylläolevassa kuvassa näkyvältä polulta (alareunassa). Mutta en antanut silloin enkä anna edelleenkään haasteiden estää minua, vaan rohkeasti tekemällä ja nöyryydellä olen oppinut luottamaan jalkoihini ja hidastamaan tahtia, ottamaan rauhallisesti ja nöyrtymään uusien haasteiden edessä. Juuri sillä sopivalla tavalla, sillä mikä ei saa minua pysähtymään iäisyyksiksi tai kääntymään takaisin, vaan etenemään, joskus hyvinkin hitaasti mutta varmasti, ja lopulta onnittelemaan itseäni hyvin tehdystä retkestä illalla kotona.

    Vaikeasta korkeanpaikankammosta tai oikeasta tasapainohäiriöstä kärsivälle nämä voivat toki olla liian vaikeita reittejä kuljettavaksi, oli jalassa kuinka tukevat kengät tahansa, todellisista liikuntarajoitteista puhumattakaan. Mutta ns. peruskuntoiselle ihmiselle, hyvät kengät jalassa, Sveitsin vaellusreitit ovat mitä parhain hyvien elämysten, tietojen, taitojen ja itsetuntemuksen kartuttamisen lähde.