• Hyvä Retki
  • Nopeat kengät hidas juoksija – Nike Air Zoom Elite 9

    Tiina Kivelä

    Ostin pitkästä aikaa uudet juoksukengät. Nopeat, oikein eliitti -sarjaa, naisten Nike Air Zoom Elite 9. Mitkä ovatkin hyvin muistuttaneet siitä miksi aktiivivuosina, kun kisoissa sarjana oli E niinkuin eliitti, tuli hamstrattua trainer -mallistojen (se vanha kunnon Asics DS Trainer <3) kenkiä treeneihin. Niin, ei niitä kai turhaan trainereiksi kutsuta.

    Kunnon kenkäarvion tapaan voisin nyt muutaman juoksuretken kokemuksella kertoa kuinka tässä on juuri sellainen kapeaan jalkaani sopiva kevyt, vaimennettu ja vahvasti eteenpäin nojaavaan päkiäjuoksuun pukkiva pari. Nämä ovet sellaiset joita toivoinkin luomaan illuusion nopeista askeleista ja kevyistä lenkeistä, vaikka naisesta nämäkään eivät automaattisesti nopeaa tee. Sellaiset, millä voisi ihan tuosta noin vain tepsutella jonkin kaupunkisprintin tai puolimaratonin, jos ne edelleen ottaisin oikeasti kilpailun kannalta.

    Extrapisteet muuten siitä että Niken omasta nettikaupasta tilattaessa paketti tuli kotiin muovitta; ei edes muovista teippiä löytynyt laatikon sulkijasta. Hyvin siis sopii muihinkin tavoitteisiin.

    Ja jottei tämä ihan puhtaaksi kenkäarvioksi menisi (koska ei kukaan tästä maksanutkaan ole ja koska Youtube on jo täynnä kattavia arvioita tästäkin mallista, toki enimäkseen miesten suulla) niin kerrottakoon myös millaisia hyviä retkiä näillä suunnittelen tekeväni, normiarkilenkkien ohella. Listalla on nimittäin niinkin mielenkiintoisia juttuja kuin viinijuoksu Ranskassa Chamberyssä (Running Wine)  ja puoliviralliset viikonloppujen maratontreenit eli satunnaiset pitkät lenkit St. Gallenin ja Appenzellerin seuduilla, Montafon Arlberg maratonia varten (vaikka juuri viime vuonna kokeilin ettei maraton välttämättä mitään treeniä tarvi).

    Eli sillä aikaa kun isoveli promoaa ja juoksee hyviä juoksupolkuja Rovaniemellä (kannattaa lukea, hyviä pointteja polkujuoksusta ja hyvistä elinympäristöistä aktiivisille retkeilijöille ihmisille), koluan minä vuorostani polkujuoksun lähteitä eli Keski-Eurooppaa ja vuoria, jonne muuten erinomaisia vinkkejä på engelska täällä.

    Ps. Ja jos nopeilla kengillä juoksevat nopeat naiset kiinnostaa, niin Bostonin maratonin naisten sarjan voittaja Desiree Linden on uusin lisäys esikuviini. Artisaanioluita harrastava juoksija korkella työmoraalilla. Me like.

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

     

     

  • Bern
  • Kun juostaan, juostaan kunnolla – Jungfrau Marathon 2017

    Tiina Kivelä

    Maratoonari tässä hei. Vihdoin virallisestikin.

    Kaksi viikkoa sitten juoksin (ja kävelinkin hieman) Jungfrau Marathonin Sveitsissä, entisillä kotikulmilla. Ja koska mahdollisuus kerran oli, valitsin tietysti ensimmäiseksi täyspitkäksi maratonikseni Neitsyt Maratonin. 42.195 km ja 1’829 metriä ylämäkeä sopi hyvin tavoilleni (hullut ideat – because why not) ja oli loppujen lopuksi aivan hemmetin hieno kokemus.

    En suosittele samaa ihan kaikille, mutta näemmä on myös mahdollista juosta maraton, vieläpä yhdellä raskaimmista reiteistä, erikseen treenaamatta. En ole enää vuosiin harjoittanut tavoitteellisesti kestävyyskuntoani (vaikka toki entisen kilpasuunnistajan pohja minulla onkin, toim. huom.) ja viikko ennen maratonia surffasin vielä Marokossa (josta hankin myös jalkaani ilkeät haavat jotka aiheuttivat jälkikäteen hieman vakavampiakin ongelmia joiden vuoksi en suosittele maratonia minkäänlaisten vammojen kanssa).

    Mutta niin vain varhain aamulla, syyskuun yhdeksäntenä 2017, nousin ylös vanhassa kotitalossani Interlakenissa ja käppäilin vanhaa työmatkareittiäni lähtöviivalle. Lähtölaukauksen jälkeen jatkoinkin sitten sen reilut 42km enemmän ja vähemmän ylämäkeen, ohi entisen kodin ja muistojen, yllättävän kevyin askelin. Aina maaliin asti.

    En ehkä treenannut juuri tälle maratonille, mutta kiitän kyllä nyt jälkikäteen kaikkia niitä treenitunteja ja aktiivista elämäntapaa vuosien saatossa, jolla tällainen treenaamatta maaliin -suoritus toteutettiin pahemmitta ongelmitta. Olen aina kyllä halunnut kokeilla maratonin juoksemista ja tähänkin suoritukseen motivoin itseäni hyväksi todetulla anteeksiantavaisella teemalla; eli tärkeintä oli seisoa viivalla oikeaan aikaan ja yrittää päästä niin pitkälle kuin hyvältä tuntuu.

    Olen aiemmin juoksut muutaman puolimaratonin ja Lidingöloppet 30k’n, mutta koskaan en ole yhtäjaksoisesti juossut tai edes kävellyt numero rinnassa yli kolmea tuntia, joten kaikki varsinkin sen kolmen tunnin päälle olisi ja oli ihan kunnon saavutus. Kolmenkymmenen kilometrin jälkeen ajattelinkin paljon sitä miten en koskaan ole juossut niin pitkälle ja jokainen askel siitä eteenpäin oli askel pidemmälle kuin koskaan ennen. Tunne maalissa, kohmeisin sormin olutmukia puristaessani, oli siis aika voittamaton. Minä tein sen, suurimman saavutukseni tähän asti, ja nyt vain suurempia unelmia kohti.

    Jungfrau Marathon

    Jungfraun maratonia mainostetaan maailman kauneimmaksi maratonreitiksi ja onhan se, toinen kotini vieläpä, aivan älyttömän epätodellisen kaunis paikka. Interlakenista itse Jungfrau vuoren huipulle asti.

    Tällä kertaa maratonilla ei kuitenkaan saatu nauttia maisemista, sillä pilvet roikkuivat alhaalla ja peittivät näkyvyyden sekä itse Jungfrau vuorelle, että Wengenin kylän jälkeen oikeastaan pidemmälle kuin muutama kymmenen metriä eteenpäin. Lisäksi taivaalta – tai siis niistä pilvistä – tuli enemmän tai vähemmän vettä koko matkan ajan; mutta ei sentään lunta, jota oli jo satanutkin maalialueelle muutama päivä aiemmin (lumi oli kuitenkin onneksi sulanut kisaan mennessä ja asteet pysyisivät plussan puolella). Lappilaistahan ei toki viileä sää haitannut (hapekasta!) – paitsi maalissa, kun kohmeisin käsin yritin pidellä yllä mainittua olutmukia ja muita härpäkkeitä.

    Saunaa oli ikävä, mutta onneksi suihku tarjoili tulikuumaa vettä ja kohmeiset sormetkin palautuivat nopeasti normitilaan muiden kehonosien kanssa.

    Kokonaisuudessaan itse maraton ja palautuminen siitä meni yllättävän kevyesti ja jo maratonpäivän iltana sain jo helposti käveltyä paikalliseen kantapaikkaan ja nosteltua muutaman oluen lisää, samalla kun paistattelin kavereiden kehujen keskellä. Että vaikka suomalaisena ei kai saisi paljon itseä kehua, niin pakko sanoa että aika ylpeä olen itsestäni ja tästä kehosta ja mielestä.

    Olen aiemmin pelännyt ja edelleen välttelen puhtaita kaupunki (=100% asfaltti ja tasamaa) maratoneja, koska pelkään miten hajalla jalkani olisivat sellaisen jälkeen. Tiedän, varsinkin nyt, että minulla olisi tarvittava fysiikka ja fysiikka jopa nopeampivauhtiselle kaupunkimaratonille, mutta silti luulen että minulle sopivat tämänkaltaiset polku-ja vuorijuoksut paremmin. Tällaiset, joissa on paljon jotakin extraa kalliin osallistumismaksun vastineeksi, ja jossa rasitus jakautuu tasaisemmin koko keholle.

    Tarvitsen vaihtelua ja kunnon haasteita, en monotonista ennätysaikojen tavoittelua. Vaikka kyllä tuo Stravakin jo houkutteli että enkö jo haluaisi kokeilla parantaa tätä ennätystäni? No, jos nyt odotetaan sinne ensi vuoteen ainakin. Vaikka en suljekaan pois mahdollisuutta hiihtää jokin maratonmatka jo tänä talvena. Tai kiivetä se Jungfrau vuori ennen ensi syksyä.

    Koska myönnettävä on, tähän touhuun jää helposti koukkuun.

     

    Tiina Kivelä


     

     

  • Bern
  • Maailman kaunein maratonreitti – Jungfrau Marathon

    Tiina Kivelä

    Hieman optimistisia urheilu-uutisia näin yleisemmin synkkien uutisaikojen keskellä: menin sitten eilen ostamaan ystävältä lähtönumeron maailman kauneimmalle maratonille eli Jungfraun vuorimaratonille. En ainakaan vielä voi suositella samaa taktiikkaa kenellekään – vajaan kolmen viikon päästä koittavalle maratonille (42.195 km ja 1829 nousuerometriä) minulla ei ole suuren unelman lisäksi ollut mitään strukturoitua harjoittelusuunnitelmaa, puhumattakaan itse harjoittelusta.

    Olen toki elänyt normaalia elämääni, eli aktiivista ja Sveitsissä jopa super-aktiivista elämää korkeanpaikan retkineen. Lisäksi entisenä kilpasuunnistajana takana on lähes 20 vuoden enemmän tai vähemmän aktiivinen kestävyysharjoitteluputki, sekä muutama läpijuostu puolimaraton ja Lidingöloppetin 30km maastojuoksukisa. Eli tavallaan menen ihan omalla parhaaksi kokemallani tyylillä – turhia stressaamatta ja luottamalla siihen että kyllä tässä iässä ja tällä kokemuksella tietää mitä ja miten tehdä. Jollekin toiselle tämä tapa ei sopisi alkuunkaan, mutta minulle tämä on taas yksi ihana uusi haaste normiarjen keskellä. Haaste, joka pistää veren virtaamaan vauhdikkaammin, ja antaa hyvän oppitunnin omista taidoista ja ruumiin ja mielen mahdollisista rajoista.

    Mielessäni ei ole oikeastaan mitään tavoiteväliaikoja tai tavoiteaikaa – tai no jos sinne alle kuuden tunnin, parhaimmillaan 5h 30min pintaan jos pääsisi, niin olisin extraonnellinen. Kuulemma ystävät, joista osa asuukin sopivasti matkan varrella, ovat äärettömän ylpeitä jos ylipäätään pääsen maaliin asti… Ja koska tämä Jungfraun alue, jolla reitti kulkee, on ns. happy placeni, alue jolla olen kokenut sekä elämäni onnellisimmat että haastavimmat hetket, oma tärkein tavoitteeni on vain nauttia. Sekä haasteeseen vastaamisesta että siitä maailman kauneimmasta maratonreitistä, koko rahan edestä. Lisäksi jo nyt hymyilyttää, että matkan saa aloittaa Sveitsin kotikaupungistani ja toivottavasti päättää Eigerin legendaarisen pohjoisseinän juurelle. Siinä tulee olemaan paljon tunnetta mukana, hyvää tunnetta. Kotiinkin kun on aina ihana palata.

    Aion myös olla itselleni armollinen – jos ei kulje ja sattuu liikaa, niin sitten keskeytän. Maratonin suorittaminenkaan kun ei ole riittävän hyvä syy terveyden riskeeraamiseen. Vaikka se olisikin kiva saada tämäkin unelma raksitettua listalta ennen kolmikymppisiä, on yksi nykyisen elämäni tärkeimmistä tavoitteista niiden ”suoritusten” sijaa pitää huolta omasta kehosta ja mielestä parhaani mukaan. Siihen kuuluu että ilmoitan itseni vaikkapa maratonille ja juoksen jänniä matkoja, mutta myös se että ymmärrän ja uskallan lopettaa ajoissa, jos jokin ei tunnu oikealta.

    Ennen juoksua on vielä edessä sanoisinko hyvin mielenkiintoinen viimeistelyjakso, johon sisältyy mm. vielä muutama päivä Lappia, sitten hetki Sveitsiä, viikko Marokossa surffaten ja joogaten ja taas etätöitä Sveitsissä. Tämä matkasokkelo, ja ystävien vierashuoneet mahdollistivat osallistumiseni ylipäätään (ei olisi varaa mennä paikan päälle pakettimatkalla vain jouksua varten), vaikka eivät tietystikään ole se mikään ideaalein valmistautumistapa. Mutta girl gotta do what girl gotta do, ennen kuin sponsorit tulvivat ovista ja ikkunoista (krhm emailini on muuten: tiinaetc@gmail.com).

    Toivottakaa onnea ja pysykää aktiivisina. Tarkempaa juttua maratonista tulossa sitten kisan jälkeen.

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Missö: Interlaken – Kleine Scheidegg (kuvat elokuulta 2017)