• Elämä
  • Pyhällä taas

    Tiina Kivelä

    Kyllä Lapinmatkaan aina yksi piipahdus Pyhällä pitää mahtua.

    Niinpä maantantaiaamuni kului Pyhätunturin ympäri juosten ja miettien miten vastikään maastopyöräilyllekin osiltaan avatut Pyhä-Luoston kansallispuiston polut kuuluvat ehdottomasti kolmen kärkeen Lapin retkeilykohteissa (näitä kuvassa näkyviä pitkoksia saa muuten nykyisin ajaa, klikkaa karttalinkkiä alla).

    Itselleni Pyhä on Lapin mittakaavassa lähiretkeilykohde, vajaan tunnin ajon päässä kotikaupungistani ja näin* tuttuakin tutumpi jo lähes 30 vuoden ajalta. Rovaniemeltäkin tänne ajaa tai istuu bussissa, jopa suoraan lentokentältä, vain parisen tuntia ja suosittelenkin Pyhää usein kunnon retkikohteeksi Lapissa myös pidempää tuleville, sekä talvella että kesällä.

    Erinomaisten reittien ja maisemien lisäksi täällä on nimittäin säilynyt/säilytetty hyvin aito ja alkuperäinen lappilainen tunnelma kelohonkamökkeineen, taruineen ja pienine hotelleineen (joka toki vaatisi pientä korjausta), joita viimeaikojen kylän yleistä toimivuutta ja vetovoimaa parantaneet kehitystoimet, tapahtumat, uudet rakennukset, tiet ja kaavat eivät onneksi ole onnistuneet häivyttämään, pikemminkin päinvastoin. Uusia jatkokehityssuunnitelmia ja (huoneisto)hotellihankkeita on myöskin vireillä ja toiminnassa, mutta olen positiivinen myös näiden suhteen, ainakin vielä tässä vaiheessa. Pieni on kaunista, mutta pieni on harvoin kannattavaa ja ainakin vielä Pyhällä ollaan kaukana liiallisen rajoista.

    *Olen muuten joskus asunutkin tässä tunturikylässä muutaman kuukauden ja viettänyt täällä lähes kaikki talviset viikonloput kouluaikoina, kuten niin moni lähikylien ja kaupunkien lapsi ja nuori.

    Jotkut ponnistivat täältä talviolympialaisiin, minä Alpeille. Ei paha paikka kasvaa siis. Taikka harmaantua kauniiksi kuin nämä hopeiset hongat.

    Tiina Kivelä


    Missä: Pyhätunturi / Pyhä-Luoston kansallispuisto

    maastopyöräilyreitit kartalla

  • Elämä
  • Saariselällä

    Tiina Kivelä

    Olen vihdoin löytänyt tieni taas napapiirin paremmalle eli pohjoispuolelle. Kirjoitan tätä Saariselältä hotellin aulasta (2017 ja hotellin WiFi ei yllä huoneessa kynnystä pidemmälle – not for remote work this place), jossa odotan tunturisuunnistuksen ensimmäisen kilpailupäivän lähtöajan koittavan. Viikko tähän asti on ollut aikamoista haipakkaa ja reilut 15km juoksua lauantaina ja sunnuntaina sopii hyvin kaavaan.

    Tiistaina aamuyöhön Sveitsin kansallispäivää tanssattuani suuntasin tunnin yöunien jälkeen keskiviikkona helteisestä Sveitsistä kolmen sisäänkirjatun laukun ja neljän käsimatkatavaran (älkää kertoko Finnairille, en itsekään oikein tiedä miten sen tein) viileään Lappiin. Ja täällä olen vajaan kolmen päivän aikana ehtinyt jo tavata joulupukin, käydä kolmessa eri saunassa, suunnistaa (perheellämme on hyvin metsäiset kohtaamispaikat) ja kompuroida yhden tunturin kivisellä polulla (näemmä mitä vähemmän riskejä, kuten kahdentuhannen metrin pudotus polun molemmin puolin, sitä kömpelömpää meno).

    Pitkän Sveitsin kauden jälkeen Lappi on henkeäsalpaavan tyhjä. Avoin, laaja ja hiljainen. Taivas  on sanoinkuvaamattoman suuri, sitä ei vain voi kuvailla sanoin; se on tunne. Ja tunturit… Noh, söpön matalia ja kumpuilevia.  Vuoria ja lyhyitä välimatkoja on ikävä, ja niitä etelän lämpimiä piemitä öitä. Toisaalta, Lappi korvaa osaltaan mm. kaikella tällä tilalla, saunoilla ja mutkittelevilla poropoluilla, jotka muistuttavat että loppujen lopuksi on aivan sama minne on menossa ja kuinka pitkä matka on. Tärkeintä on se itse matkanteko.

    Vaikka en olekaan ihan varma siitä onko poroilla mielessään mitään niin filosofista. Ehkä he vain ovat hukassa ja eivät vain välitä. Noh, molempi parempi ja nautitaan nyt siitä matkasta. Oli vauhti mikä tahansa.

    Alla oleva kartta tulee myös saamaan lisää sisältö matkani varrelta. Ja lisää lappitarinoita luvassa kunhan selviän nyt tästä ensimmäisestä viikosta ehjänä, joten pysykäähän langoilla jos kiinnostaa. Palataan asiaan ja yritetään olla kompuroimatta liiaksi siihen asti.