• Hotelli
  • Zermatt mukavasti

    Goats Zermatt

    Vaelluksen loppupuolella ne ilmeistyivät näköpiiriin, juuri sopivasti siihen isolle kivenlohkareelle taustanaan majesteettinen Matterhorn ja sen jyrkkiä kylkiä halailevat utupilvet. Kuin vartavasten siihen matkailumainosmaisia kuvia varten asettuneina, nämä Zermattin kuuluisat (ja harvinaiset) pitkäkarvaiset mustavalkoiset vuohet. Juuri niin täydellisesti että taas kerran ajattelin miten Sveitsissä todellisuus todellakin on aina tarua ihmeellisempää. (Ja myöskin miten hauskaa olisi olla sveitsiläinen vuohi. Siinäpä vasta leppoinen elämä. )

    Ja juuri niin laiskanraukean näköisinä he siinä olivain kuin minä tunsin itseni, toisena päivänäni pienellä Zermattin kehonhuoltolomallaViime kerralla sanoin kyllä tulevani seuraavalla kerralla pyörän kanssa, mutta taas kerran (soolomatkalla) mukavuus voitti seikkailun pyörän kanssa usean junavaihdon läpi ja pyörä jäi kotiin. Tämä ei siis ollut mikään hurja aktiiviloma, vaan ennemmin sellainen kevyttä haikkailua, hyvää ruokaa ja kunnon sauna -hyvinvointiloma.

    Yllätyksekseni ja reissun kohokohdaksi onnistuin vieläpä hankkimaan itselleni todella huokeahintaisen huoneen todella hyvästä pikkuhotellista kylän laidalla, jolta löytyy myös virallisen sveitsiläisen pyörähotellin leima (huom. Zermattin keskustan pikku kujat ovat useimmiten varsinkin päiväsaikaan hieman turhan vilkkaita rauhallista alppilomaa etsiville). Ja Matthiol Boutique Hotel tarjosi juuri eikä melkein sellaisen hotellin jota itse pyörittäisin jos olisin hotellinjohtaja (tai no kahvin vaihtaisin kuitenkin parempaan).

    Täällä oli palvelu, värisävyt ja muodot kohdallaan, erinomainen aamupala (juustoa ja vielä enemmän juustoa, tilauksesta valmistettuja tuoreita pannukakkuja, proseccoa ja croissanteja, paikallisia makkaroita ja noh, myöskin vähän huonoa kahvia) ja taas suureksi yllätyksekseni parempi suomalainen sauna kuin yksikään Suomessa kokemani julkinen sauna. (Sitä muuten mietin miten sveitsiläiset aina onnistuvat pitämään nämä saunansa niin hyvän tuoksuisina – ja puhtaina; näistä olisi Suomessakin hotelleissa ja kylpylöissä opittavaa.)

    Matthiol Boutique Hotel Breakfast Zermatt

    Matthiol Wellness Zermatt

    Matthiol Boutique Hotel Restaurant

    Sveitsiläiseen tyyliin Matthiolissa lähes kaikki oli myöskin sveitsiläistä ja lähellä tuotettua. Ja ei ehkä niin perinteiseen sveitsiläiseen tyyliin tässä hotellissa oltiin selvästi tiukasti nykyajassa kiinni ja esimerkiksi digitaaliset ratkaisut täydensivät hienosti kokonaisuutta, mikä ei todellakaan tunnu olevan itsestäänselvyys missään.

    Ja havaittuani samaa tyyliä myös vastikään Bernin reissun hotellissani, Frutt Lodge & Spa’ssa, eräässä Zürichin hotellissa, sekä Helsingin St. Georgessa, ja tutustuttuani siihen keiden kädenjälkeä nämä ovat, voisin suositella kaikille samalle laatutasolle tähyäviä haalimaan tiimiin kansainvälistä kokemusta, innovatiivisuutta, rohkeutta ja nuoruutta.   


     

    Mutta koska tämä reissu ei ollut pelkästään aamupalan syömistä ja saunomista, vaikka paljon sitä tulikin tehtyä, kerrottakoon myös mitä hyviä pieniä retkiä ja terasseja löysin pienellä parin päivän matkallani. Ensin, tein perinteisen päivävaellusretken 5 Seenwanderung reitille, josta poikkesin myös pienen ylimääräisen mutkan verran Gourmetwegille, jonka varrelta löytyy useita erinomaisia ravintoloita.

    Koska lähdin matkaan vasta juuri ennen lounasaikaa, olin sopivan hirmuisen nälkäinen jo reitin alkupäässä, josta voi (onneksi) kiertää vajaan kilometrin ylimääräistä esimerkiksi tämän Chez Vrony ravintolan kautta. Joka tarjoaa hienon näkymän Matterhornille, sijainnin hyvien vaellus- ja pyöräreittien varrella (täältä löytyy myös bikeservice) että todella hyvää ruokaa, juomaa ja palvelua. Itse söin täällä nyt parhaan vegaanilounasannoksen minkä olen alpeilta löytänyt.

    Retken loppupuolella viimeisen nousun loppupäässä tapasin myös nuo pitkäkarvaiset vuohet ja hissiaseman varjoissa lymyilivät taasen paikalliset kihakarvaiset mustanaamaiset lampaat. Ja kaikki tuntuivat nauttivan olostaan kuten vain näissä maisemissa voi.

    Chez Vrony Zermatt 2019

     

    Chez Vrony Zermatt

    Matterhorn

     

    Seuraavana päivänä (päättäen edellisen päivän siihen hyvään saunaan) aika olikin jo kortilla, joten pitkän vaelluksen sijaan nappasin aamulla junan Gornergratin vuorenharjanteelle 3135m korkeuteen ollakseni ihan vain perusturisti. Napsin kuvat, tuijottelin hetken jäätiköitä, Matterhornia ja Monte Rosan massiivin huippuja ja otin sitten hetimiten junan takaisin alas.

    Olihan se vähän…. Noh, sellaista outoa turistitouhua jota ihmettelen lähes päivittäin töissä. Miksi mennä niin kauas / ylös vain hetken ja parin kuvan vuoksi, miksi ei kiivetä sinne omin jaloin tai vähintään kierretä lähistön kiinnostavimmat kulmat. Kun kerran sinne asti on tultu.

    Noh, aina ei ole aikaa eikä mahdollisuutta, ja usein vuorilla myöskin sää vaikuttaa ratkaisevasti. Ja vaikka en ihan aina haluakaan matkustaa näin, ei toisaalta joskus ole hullumpaa vain istua, ihmetellä ja olla kiitollinen siitä että pääsi edes hetkeksi näihin upeisiin maisemiin.

    Eivät nuo vuohetkaan kovin kummoisia seikkailuita tunnu tekevän, mutta tyytyväisiltä silti vaikuttavat. Varsinkin kun heidät jätetään rauhaan lähemmältä tutustumiselta.

    Zermatt Matterhorn MTB

    Zermatt Switzerland

    Zermatt Trails

    Gornergratbahn Zermatt

    Five Lakes Hike Zermatt Matterhorn

    Zermatt Matterhorn Switzerland


    Missä: Zermatt | Matthiol Boutique Hotelli | 5 Lakes Hike | Gornergrat

    Miten: Zermatt on autoton kylä jonne parhaiten pääsee junalla kaikkialta Sveitsistä ja rajojenkin yli. Zermattin juna-aseman vierestä taasen löytyy Gonergratbahnin eli Gornergratin junan ala-asema, josta pääsee n. 30 minuutissa ylös Gornergratille ja samassa ajassa takaisin alas. Menopaluu yksittäiskappaleena ilman alennuksia on aikuisilta n. CHF100 (Zermattissa kannattaa kuitenkin aina tarkastaa että olisiko sopivampi esim. päivän tai parin hiihto- tai pyöräpassi, jolla saisi kaikki hissit ja junat ja funikulaarit käyttöön tietylle aikavälille usein samaan hintaan ja jopa halvemmalla kuin tuon pelkän Gornergrat -lipun. 

    5 Seenwanderungin eli mukava pienten järvien (muutamassa uimamahdollisuus) vaellusreitin taasen löydät ottamalla funikulaarin Sunneggaan ja sieltä gondolin Blauherdiin, vaeltaen sitten selvästi merkittyä reittiä pitkin takaisin Sunneggan asemalle. Vaihtoehtoisesti teet kuten minä ja vaellat reitin toisinpäin Sunneggasta Blauherdiin, ja koukkaat vielä Gourmetwegin kautta.

  • Bern
  • Hyvä vaellusretki Interlakenissa – Päiväretket top 5

    Tiina Kivelä

    Interlakenin vaellusretket top 5 on vihdoin täällä!  Tässä siis suosikkini vaellusretkistä, joista jokainen on tehtävissä yhden päivän aikana, lähtö ja paluupaikkana Interlakenin juna-asemat. Toki parhaimmillaan saman päivän aikana ehtii vielä muuallekin, jos tarve vaatii (ihana Sveitsin retkikohteiden saavutettavuus).

    Hardergrat, Schlinge Platte & Faulhorn, Saxeten & Morgenberghorn, Niederhorn & Beaternberg etc.

    Kaikki valintani sisältävät todistetusti mahtavia maisemia ja kokemuksia. Olen kulkenut kaikki retket vähintään kerran, osan monestikin ja lupaan että kaikki ovat ehdottomasti kokemisen ja pidemmänkin matkan arvoisia (reklaamatiot kommenttiboksiin, kiitos)

    Suosittelen näitä retkiä kaikille, joilla on edes hieman vaelluskokemusta vaihtelevassa maastossa, ja kunto jolla kuljetaan päivässä ongelmitta 2-7h retki n. 1000m nousulla (huom. kunto kasvaa liikkuessa, joten näitä voi hyödyntää myös sen kunnon kohentamiseen). Osa on haastavampia, osa helpompia, ja mahdollisuuksien mukaan olen maininnut jos ja kun alueella voi tehdä retken myös vaikkapa lasten kanssa, hieman alkuperäistä ehdotusta soveltaen (olen siis itse kulkenut kaikki nämä lapsitta, vaihtelevalla n. 20-50v. ryhmällä ja yksin).

    Kaikki ovat kesäretkiä, ilmiselvästi, parhaan sesongin ulottuessa kesäkuulta syyskuun loppuun. Vilkkaimman lomasesongin aikaan ja viikonloppuisin reiteiltä voi löytyä ruuhkaa, varsinkin köysiratojen ja funikulaarien lähettyviltä, mutta lähes kaikki ovat sen verran pitkiä ja ensimmäkseen poissa pääreiteiltä ja kaukana Sveitsin suosituimmista nähtävyyksistä, että poluilla mahtuu hyvin kulkemaan myöskin kuumimpana sesonkina. Yhtä yksin et täällä toki saa liikkua kuin Lapin erämaissa, mutta ihan riittävän rauhassa silti, ja hyvästä palveluverkostosta ja saavutettavuudesta ei noin yleensä ole suurempaa haittaa kokonaiselämykselle. Pikemminkin päinvastoin.

    Varusteiksi näille retkille riittävät tukevat pitäväpohjaiset vaelluskengät (kuten tällaiset), kevyt päiväreppu, vaellussauvat (jos sopii tyyliin, ei pakollista), säänmukaiset vaatteet, hattu, aurinkolasit ja aurinkorasva. Jokainen retkiehdotus kulkee sveitsiläisellä asteikolla keltaista ja/tai punavalkoista reitistöä pitkinm wander– ja bergwander -reiteillä, eli teknisempiä pätkiäkin voi löytyä. Mutta pahimmissa kohdissa on aina vaijerit ja muut tuet ja normaali vaellus/maastokävely(juoksu)taito riittää retkille mainiosti.

    Nyt siis eikun lukemaan eteenpäin ja valitsemaan retki jos toinenkin Interlakenista. Olen pyrkinyt tarjoamaan jokaiselle retkelle riittävät tiedot omatoimiretkeen, mutta jos sinulla tulee mieleen tarkentavia kysymyksiä tai haluat jakaa omat vinkkisi ja kokemuksesi, on kommenttiosio enemmän kuin innokas vastaanottaja niille.

    Ainiin ja muistathan varata mukaasi kameran/puhelimen/gopron ja käteistä. Haluat nimittäin melko varmasti ikuistaa maisemat ja elämyksesi  (ja jakaa ne muillekin) ja käteisellä saat ruokaa ja juomaa, sekä reittien varsilta että erityisesti lopuksi, kun istahdat väsyneenä mutta onnellisena alppikylän ravintolan terassille.

    Hyviä retkiä!

    Tiina Kivelä


    Parhaat vaelluspäiväretket Interlakenissa – Top 5

    1. Hardergrat = Habkern – Augstmatthorn – Harderkulm/Interlaken

    ~ 15/20 km ~ nousu 1200m ~ lasku 800m/1600m ~ 6h/7h ~

    Paras kokonaiselämys ja kuvauksellisimmat vuorikauriit.

    Tämä retki Emmentalin vuorten Augstmatthornin huipulle (2137m) ja harjannetta pitkin on yksi suosikeistani, ellei jopa paras mitä Sveitsistä löytää. Nimittäin tämä on retki, joka tarjoaa sopivasti haastetta, mahtavan alppipanoraaman ja Alppien kuvauksellisimmat vuorikauriit.

    Tähän mennessä olen kulkenut reitin kahdesti (lisää kuvia ja tunnelmia täällä), molemmilla kerroilla ottaen ensin bussin Interlakenista Habkernin kylään (Habkern Post) ja tehden retken Habkernista Augstmatthornille ja Hardergratin kautta Harder Kulmille. Lopuksi olen joko ottanut junan (Harderbahn) alas, tai kävellyt loppumatkan kotiin Interlakeniin.

    Retki tarjoaa hyvällä säällä huimat näkymät Jungfraun alueen vuorille ja toisella puolella Emmentalin laaksoon. Reitti on vaativuustasoltaan punavalkoinen bergwanderwege ja kulkee osiltaan pitkin hyvin kapeaa harjannetta, jonka molemmin puolin putoavat jyrkät rinteet. Vaativimmissa kohdissa reitillä on vaijerit tueksi ja hitaasti ja varmasti etenemällä tämän pystyy kulkemaan kuka tahansa kävelytaitoinen, mutta kaikkein pahimmasta korkeanpaikankammosta kärsiville en tätä suosittele, ainakaan ensimmäiseksi alppivaellukseksi.

    Retkeä voi muokata kulkemalla reitin toiseen suuntaan Harder Kulmilta Habkerniin, tai jopa Brienzer Rotthornille asti (jonne voit myös napata junan Brienzinstä), tai kulkemalla reitin Brienzer Rotthornilta Augstmatthornin kautta Harder Kulmille tai Habkerniin, tai Habkernista Auggsmatthornin kautta Brienzer Rotthornille. Vaihtoehtoja on monia mutta aina hyvä (ja kuvauksellinen) vaelluselämys on taattu.

    Alueelta löytyy rauhoitettu vuorikauriskolonna ja isompikin eläinten rauhoitusalue, joten villieläinhavainnot ovat lähes taattuja, mutta muistathan myös kunnioittaa luontoa ja suojelualuetta. Vuorikauris on nimittäin jo kertaalleen lähes hävinnyt täältä ja toivon kovasti ettei uutta pelastusoperaatiota ei tarvita, heille tai muille. Sen verran kuvauksellisia ja hauskoja veijareita ovat. Kiipeilytaidoistaan puhumattakaan.

    kartta

    Tiina Kivelä


    2. Schynige Platte – Faulhorn – First/Grindelwald

    ~ 16/22km ~ nousu 800m ~ lasku 900m/1800m ~ 5/7h ~

    Alppimatkailun perinteitä ja pitkää pätkää kovakuntoisille.

    Schynige Platten (2076m) ylänkö toimii Interlakenista erinomaisesti myös yksinään päiväretkikohteena, tarjoten erinomaisen ja lapsiystävällisen polkuverkoston ylänkoalueella kesän vaellussesonkina. Mutta parhaimmillaan se on yhdistettynä n. kuuden tunnin retkeen Schynige Plattelta Berghaus Männdlenen kautta Faulhornin huipulle, josta löytyy alueen vanhin majoitusliike Berggasthaus Faulhorn, sieltä alas Bachalpsee järvelle (lisää kuvia alueelta MTB jutussani täällä) alas Grindelwaldin kylään (joko Firstin köydiradalla, tai jalan), josta voit palkinto-oluen jälkeen napata junan takaisin Interlakeniin

    Schynige Plattelle kulkee Wilderswillin asemalta vanha idyllinen (ja hidas, matka-aika 50min) juna, ja itse ylängöltä löytyy ravintola ja vesipisteitä, joissa voi täyttää eväs- ja vesivarastot päivän vaellusta varten. Matkalle osuu myös jo edellä mainitut majatalot ja muutama muu ravintola ruoka-ja juomatarjoiluineen.

    Faulhornin huippu (2681m) tarjoaa erinomaiset maisemat sekä Brienz -järvelle että Jungfraun vuorimassiiviin, erityisesti auringonlaskun ja nousunaikaan, joten harkitse toki myös majoittumista siellä. Berghotel Faulhorn on seissyt paikallaan vuodesta 1830 ja oli vuonna 1832 Euroopan korkeimmalla sijainnut hotelli. Talvella Faulhornin huipulta alas Grindelwaldiin kulkee taasen Sveitsin pisin kelkkareitti.

    Vinkki: Schynige Platten rautatie (vuodelta 1893) tarjoaa kesäkaudella hitaan (50min) mutta nostalgisen matkan ylös, ja tosifaneille tarjolla on sesonkeina 4 (vuonna 2018 juhlavuoden kunniaksi 6) teemapäivää, jolloin matkan saa taittaa perinteisellä höyryjunalla (erinomainen idea junaintoilijoille). Ihme on jos et myös retkelläsi kuule alppitorvea ja näe kanssavaeltajia kunnon pyhävaatteissaan; Belle Époque tunnelmat ovat täällä lähes taattu vielä tänäänkin.

    kartta

    Tiina Kivelä


    3. Saxeten – Morgenberghorn – Leissigen/Därligen

    ~14km ~ nousu 1200m ~ lasku 1200m ~ 7h ~

    Erinomaiset maisemat ja mahdollisuus virkistävään uintiin retken päätteeksi.

    Interlakenin lounaisreunalla, Thun-järveltä ylös kohoava Morgenberghorn (2249m) tarjoaa erinomaiset maisemat alas Thun -järvelle ja monille Bernin ylämaiden huipuille. Tämän retken voi myös mukavasti päättää uimaretkeen, jatkoit matkaasi sitten Leissigeniin tai Därligeniin.

    Suosittelen kulkemaan tämän retken Saxetenista (jonne PostAuto Wilderswillin asemalta) ylös Morgenberghornille, sieltä alas Brunnihütelle ja edelleen Därligeeniin lempiuimapaikalleni (löytyy kartasta). Mutta lähes yhtä pitkä ja mukava reitti tulee jos koukkaat Brunnihüteltä alas Leissigeniin. Pienellä lisämutkalla matkalle osuu myös riippusilta, joka löytyy kartasta nimellä Panoramabrücke Leissigen.

    Wxtrapisteet huippu saa siitä ettei tänne kulje mikään hissi tai rautatie, joten suurimmat massat ja ”turistit” pysyvät poissa. Matkalta löytyy myös suosittu liitovarjoilijoiden lähtöpaikka, joten saat usein ihailla myös näitä taitureita (ja toivoa että voisit liitää yhtä kevyesti alas).

    kartta

    Tiina Kivelä


    4. Niederhorn – Beatenberg – Habkern

    ~10km ~nousu 400m ~ lasku 1200m ~ 3,5h ~

    Joukon leppoisin retkeilyalue, koska hissi.

    Oikeastaan Niederhorn  (1950m) – Beatenbergin retkeilyalue tarjoaa yhden pääreitin sijaan reittiverkoston, josta voi kulkuvälineitä, lähtö- ja päätepisteitä vaihdellen muodostaa omaan tarpeeseen sopivan reitin. Esittelen tässä tarkemmin viime kesänä kulkemani reitin (lisää tästä retkestä täällä) Niederhornin hissin yläasemalta Habkerniin, Gemmernalphornin (2061m) kautta, mutta lähes yhtä hyvä, ellei parempikin vaihtoehto on kulkea reitti toiseen suuntaan, tai jättää koko hissimatka, tai ainakin yksi osa siitä väliin, ja kävellä hieman pidemmälti järven puolella. Lisäksi alue tarjoaa retkeiltävää myös perheen pienimmille ja helppoja lyhyitä matkoja kenelle tahansa, sekä hyvän mahdollisuuden murmeleiden, kauriiden ja vuorikauriiden bongailuun.

    Retkeen alueella voi hyvin myös yhdistää piipahduksen Beatuksen luolissa ja/tai lähes välimerellisellä Thun -järven rannalla. Merligenistä löydät esimerkiksi kylpylähotellin suomalaisella sauanalla, ja hotellin vierestä kesäkuukausina julkisen uimapaikan eli badin, jossa 4  CHF päivälipulla saat uida infinity altaassa järven laidalla, tai pulahtaa itse järveen ja vilkutella ohitse lipuville laivoille. Maisemat ovat täälläkin, sekä ylhäällä vuorella että alhaalla järvellä sanoinkuvaamattoman kauniit.

    kartta

    Tiina Kivelä


    5. Harder Kulm

    ~4km ~ nousu 800m ~ 2h (tarkasta Stravasta huippuajat) ~

    Kunnosta ja kulkuveuvosta riippuen Harder Kulm (1322m) on joko kunnon iltalenkki, vaativa päivävaellus tai sunnuntailenkki (lisää täällä). Stravan tuntevat voivat tiirailla sieltä millä vauhdilla ja erityisesti kenen toimesta (legendaarisia nimiä listalta löytyy lukuisia) lähes suorin reitti ylös Harder Bahnin ala-asemalta huipun näköalatasanteelle on tehty, lähes tuhannen metrin noususummalla.

    Oma ennätykseni on jotakin 45 minuutin luokkaa ylämäkeen, mutta olen myös vaeltanut huipulle hieman verkkaisempaa tahtia, Hardergratin kautta, junaillut ja juossut mäen alas ja niin, käyttänyt tätä usein arjen kovan treenin paikkana. Harder Kulm on siis se ns. helppo vuori, joka toimii paikallisten aamu- ja iltalenkkikohteena.

    Suorin reitti huipulle kulkee Harder Bahnin reitin läheisyydessä, lähtöpaikkana Bahnin ala-asema ja määränpäänä näköalatasanteella seisova lehmä. Sekä matkalta että varsinkin näköalatasanteelta tarjoutuu mahtavat näkymät alas Interlakeniin, järville ja kuuluisaan Eiger-Mönch-Jungfrau -vuorikolmikkoon. Löytyypä huipulta ravintolakin nälkäisille ja janoisille. Alas voi tulla samaa reittiä, koukata hieman kauempaa Unterseenin kylän puolelta, tai ottaa junan.

    Huom. Kesän huippusesonkina junassa, reitillä sekä ylätasanteella on ruuhkaa, johon on hyvä varautua.

    kartta 

    Tiina Kivelä


    + Bonus: Järvet ja joet – Aare, Thuner- & Brienzersee

    Interlakenissa voi hyvin seikkailla tasamaallakin, vaikka suurten vuorien keskellä itse kaupunki ja ympäristö vuorten juurella onkin helppo unohtaa. Tai no, miten sen nyt ottaa, kun kaupungin nimi kuitenkin tarkoittaa järvien välissä, eikä siis vuorten

    Suosittelun arvoisia tasamaaretkiä täällä järvien välissä ovat vaellus Aarejoen vartta tai järvien Thun ja Brienz rannoilla, joko ihan itsessään päiväretkeksi, tai uimaretkenä alppivaellukseen yhdistettynä. Järvien ja joen vesi pysyy näillä seuduilla sopivan viileänä läpi kesän (anteeksi, olen Lapista, viileät vedet ovat kotoisia) ja niiden kirkkaus ja turkoosinsininen väri on vain jotain aivan mahtavaa.

    Mitä ylemmäs jaksat kiivetä (tai hississä istua) sitä paremmat maisemat sieltä avautuvat. Mutta hieman Como/Garda -tunnelmineen nämä järvet eivät ole yhtään sen hullumpia, varsinkaan aurinkoisena kesäpäivänä. Varsinkin koska turistien määrä on täällä murto-osa Italian vastaavista. Vinkvink.


    Eikä tässä vielä kaikki. Haluan näin lopuksi tarjota pikaoppaan Interlakeniin, josta löytyvät vinkit ja linkit tässä esitettyihin retkiin ja Interlakeniin yleisemmin.

    Otan myös mielelläni vastaan lisäkysymyksiä ja kommentteja ja erityisesti niitä terveisiä jos ja kun lähdet retkelle näiden vinkkien innoittamana. Tai ehkä sinulla on jopa retkivinkki josta minä en ole kuullutkaan?


    Interlaken

    Sijainti

    Interlaken sijaitsee Sveitsissä Bernin kantonissa, tunnin junamatkan päässä Bernistä. Lähimmät lentokentät Zürich (junalla 2h), Basel EuroAirport (junalla 2,5 h), Zürich (junalla 2h), Geneve (junalla 3h) ja Milano (junalla 3h).

    Majoitus

    Kaupungista ja sen naapurikylistä (Unterseen, Wilderswill jne.) löytyy hotelleja, majataloja ja Airbnb majoitusta jokaiseen makuun ja koska itse olen aina yöpynyt alueella kotonani, voin vain suositella muiden oikeiden matkailijoiden vinkkejä ja googlea.

    Ruoka

    Suosittelun arvoisia syömäpaikkoja itse Interlakenissa Little Thai (aasialaista), El Aztek (etelä-amerikkalaista) & Bären (sveitsiläistä). Retkillä kannattaa aina mahdollisuuksien mukaan syödä vuorilla, matkan varrelle sattuvissa majataloissa, joista useimmat tarjoavat paikallisia erikoisuuksia ja/tai kylmää olutta. Mutta muistathan varata tähän käteistä, vuorilla harvemmin kelpaa edes luottokortti.

    Julkinen liikenne

    PostBus kuljettaa juna-asemilta vaellusreittien alkuun ja päätepisteistä takaisin. Julkisen liikenteen lippu sisältyy matkailijaveroon, jonka maksat mahdollisen yöpymisesi yhteydessä ja josta saat vastineeksi ns. matkailijakortin. Jos korttia ei löydy, busseihin käy hyvin käteinen ja lipuista saa normaaliin tyyliin alennusta erilaisilla matkapasseilla ja mm. Halbtaxilla.

    Kattava opas koko Sveitsin julkiseen liikenteeseen tämän linkin takana. 

    Interlaken opas

    Katso kartta tarkemmin sijaintitiedoin ja lisävinkein tästä linkistä

    / Tiina