• Elämä
  • Hyvinvointi – vuoden 2019 teema

    St. Gallen Tiina Kivelä

    St. Gallen 2019 Tiina Kivelä

    Uusi vuosi uudet suuret suunnitelmat. Omani vuodelle 2019? Wellness. Tai siis hyvinvointi.

    Vuosi 2018 oli omalla kohdallani (ja havaintojeni mukaan aika monen muunkin) taas sellainen erikoinen, raskas ja vaikea. Sellainen, jonka jälkeen on ollut hyvä ottaa nämä vuoden ensimmäiset päivät vähän kevyemmin, levätä kunnolla ja toisaalta repiä energiaa aurinkoisista päivistä ja näistä lumisistakin, jotka ovat tehneet St. Gallenista satumaisen talven ihmemaan.

    Uudenvuodenlupauksia en harrasta, mutta samalla kun piirtelin kalenteriin suuntaviivoja vuodelle, mitä, missä ja miksi, päätin että tänä vuonna keskityn nyt ihan kunnolla hyvinvointiin. Ja tältä se nyt tulee näyttämään noin lyhyesti kuvailtuna:

    Ruoka – 2019 aion syödä paljon hyvää ja parempaa ruokaa. Kauden kasviksia, Lapin marjoja ja vitamiineja, sveitsiläisiä juustoa ja suklaata. En siis edelleenkään aio ryhtyä vegaaniksi tai kuluttaa kaikkea aikaani ruoan ja sen nippeleiden miettimiseen ja viilailuun. Mutta aion kuitenkin tavallani keskittyä entistä enemmän syömään paremmin ja parempaa.

    Ulkoilu – Omalla kohdallani hyvinvointiin kuuluu oleellisesti terve ja hyvinvoiva keho ja mieli, eikä itselläni ole tähän mennessä löytynyt näiden ylläpitoon ja kehittämiseen parempaa kuin fyysinen aktiivisuus, mieluiten ulkona luonnossa. Ja hyvä lepo siihen päälle. Teeman mukaisesti tänä vuonna aion siis erityisesti kiinnittää huomiota että liikun mahdollisimman paljon ja hyvin, ja lepään mahdollisimman paljon ja hyvin. Paljon hyviä retkiä siis tälle vuodelle 2019.

    Työ – Vuonna 2019 haluan, hassua kyllä, tehdä enemmän ja paremmin töitä. Downshiftaus ei siis ole juttuni, vaan ennemmin haluan taas oravanpyörään juoksentelemaan. Tee työtä ja rakasta, Tove Janssonia lainaten. Haluan nimittäin haastaa itseni työllä ja tehdä kovasti töitä – tehdä asioita mitä en ole ikinä aiemmin tehnyt, hyödyntää kunnolla osaamistani ja tietojani ja tarttua haasteisiin entistäkin suuremmalla tarmolla selättää ne – koska näin yleensä syntyy ne kaikkein parhaimmat jutut. Onhan se niinkin että hyvinvointi kuten moni muukin vaatii resursseja ja työ tuo niitä. Työ luo rahaa ja suunnitelmallisuutta ja parhaimmillaan myös hyviä työkavereita ja yhteistyökumppaneita ja tuo näin uutta virtaa ja voimaa kaikkeen tekemiseen.

    Matkailu – Yleisenä matkailunörttinä tiedän mitä kaikkea hyvää matkailu ihmiselle ja maailmalle tekee. Toki huonoakin, mutta keskitytään nyt vaihteeksi taas siihen hyvään, ja samalla tekemään siitä hyvästä mahdollisimman hyvää. Ja koska hyvinvointiteema, haluan siis vuonna 2019 tehdä paljon aktiivimatkoja, kylpylälomia tai lillua vähintään muutaman kymmenen minuuttia mahdollisimman usein sveitsiläisessä joessa. Haluan matkailla, hyvin ja mahdollisimman usein, koska se usein vie minut hyvällä tavalla epämukavuusalueelleni ja saa minussa aikaan myönteisiä muutoksia.

    Nähdäänkö saman teeman ympärillä sinutkin?

     


    Missä: St. Gallen, Sveitsi

  • Hyvä Retki
  • Miksi juna, varsinkin Sveitsissä

    Tiina Kivelä

    Tärkeintä vapaudessa ja mahdollisuuksissa ei ole se että jonkin mahdollisuuden hyödyntää sinänsä. Tärkeintä on itse vapaus, se että niin halutessaan voi vain lähteä, mennä, tulla, valita näin tai noin. Vapaasti, kenenkään estelemättä. Tärkeintä on että voi tehdä mitä haluaa, silloin kun haluaa. Tai olla tekemättä.

    Interlakenissa, juna-aseman vieressä asuessani, ajattelin usein kuinka olisin voinut minä päivänä tahansa hypätä junaan ja herätä Berliinissä tai Pariisissa. Milanoonkaan ei Interlakenista mennyt kuin 3h, ja St. Gallenistakin sinne kestäisi vain hetkisen pidempään. Itä-Sveitsistä ulkomaan lähimatkakohteina toimivat hyvin myös mm. Salzburg ja München ja kotona Lapissa oli myös hyvä tietää kuinka jos olisi hypännyt illalla junaan olisi ollut aamulla Helsingissä. (Joskus mietin miten hienoa olisi jos Suomen Lapista pääsisi kätevästi junalla Ruotsiin, Norjaan ja miksei Venäjällekin.) Aina ei tarvinnut eikä tarvitse mennä, mutta on hyvä tietää että niin voisi halutessaan tehdä – jostain syystä se vain rauhoittaa levotonta sydäntäni.

    Viime sunnuntaina hyödynsin vapauteni konkreettisesti ja hyppäsin junaan määränpäänä Luzern. Reissu muistutti kuinka kiva kaupunki Luzern on kesällä (löytyy listalta ”mieluisat tulevat asuinpaikat”) ja kuinka fiksuja ja vahvoja naisia tunnen. Mutta erityisesti se muistutti kuinka kivaa junamatkailu on – kulkuväline ja National Geographic livestream samassa paketissa.

    Sunnuntain junaretkeni Voralpen-Express kulkee väliä St. Gallen-Luzern, nimensä mukaisesti Voralpen eli ns. Etu-Alppien juurella. Vuoret eivät ole niitä suurimpia Sveitsin mittakaavassa ja utuisena päivänä kuten nyt maisemat eivät ole niitä kaikkein hengeäsalpaavimpia. Mutta silti. Katsokaa nyt tätäkin! (Junan ikkunat he voisivat kyllä pestä useammin).

    Tiina Kivelä


    Sillä onko mitään eurooppalaisempaa kuin Sveitsin Alpit?

    © Milan Kundera – Kuolemattomuus, takakansi.


    Vapauden, maisemien, mukavuuden ja kätevän paikasta A paikkaan B kulkemisen vuoksi junalla kulkeminen ja matkailu on suosikkini. Valitsen usein junan kulkuneuvoksi auton tai lentokoneen sijaan pidemmille matkoille, niille joita ei ihan jaksa kävellä, juosta, pyöräillä tai hiihtää, vapaa-ajalla ja työmatkoille.

    (Lue täältä tarkemmat vinkkini hyvään junailuun Sveitsissä.) 

    Junassa ikkunat ovat isompia kuin autossa ja niiden läpi maisemia voi katsella rauhallisemmin kuin autossa, varsinkin jos sitä vertailun autoa myös ajaisi. Junassa voi myös vaikkapa lukea ja piirtää ja tehdä töitä, muokata kuvata ja päivittää sosiaalisen median ja ystävät. Tämä kaikki paremmin kuin siinä autossa, pahoinvoivana ja ajamiseen 100% keskittyen. (En muuten kovinkaan, tai oikeastaan ollenkaan, pidä siitä että ihmiset soittelevat ajaessaan palaveri- ja muita puheluita, tai päivittävät Insta-storyjaan, jotka vievät keskittymistä itse ajamisesta ja muusta liikenteestä toisaalle – eihän multitaskaus oikein muutenkaan tehokkaaseen palaveriin kuulu, itse liikenneturvallisuutta unohtamatta).

    Valitsen usein junan myös väleille, jotka useat muut mieluummin lentävät. Jotkut matkat ovat liian pitkiä junalla kuljettaviksi (oma rajani n. 8h, jopa yöjunassa)  – joskus ei vain ole aikaa tai edes raiteita. Mutta aina kun vain voin, valitsen lennon sijaan junan. Tai jopa bussin. Koska turvatarkastukset. Jonot. Matkat lentokentille. Ilmanpaineen vaihtelut. Veritulppariski. Huono palvelu. Huono kahvi. Ahdas jalkatila. Ympäristö. Riistohinnat (”huolestuttavaa on, että tulotason nousun myötä tehdään entistä pitempiä matkoja entistä useammin ja nimenomaan lentäen”). Päästöt. (”Lentokoneiden tekniset ratkaisut ovat vähentäneet konekohtaisia päästöjä, mutta samaan aikaan lentomäärien kasvu on lisännyt ympäristörasitusta.”) Ja suosittelen junaa muillekin.

    Lyhyemmät matkat, ne mihin ei tarvitse extravoimia tai nopeutta, matkat asemille / asemalta suosittelen vastaavasti kulkemaan lihasvoimalla. Huomasitteko muuten tämän kesäpyöräilyvinkin Sveitsiin: Ride the Alps? Ja tiesittekö kuinka kävely tekee hyvää myös ajattelulle, töissäkin? Well, now you know.

    Olen seuraavan kuvan alle koonnut pienen vinkkipaketin junailuun Sveitsissä, joten kurkkaa sinne jos suunnitelmissasi on matkailu ja muu kulkeminen junalla Sveitsissä. Pahimmassa, tai oikeastaan parhaimmassa, tapauksessa tulen itse jatkossa junailemaan paljon töiden vuoksi,  ja koska sama maisema joka päivä ei ehkä nappaa niin paljon kuin tämä satunnainen juna”matkailu”, haluaisin vastineeksi kysellä sinulta parhaita juna(matkailu) -aiheisia kirjavinkkejä, jos vain jotain niistä tietäisit.

    Mika Waltarin junapäiväkirjat ja Idän pikajunan arvoituksen tiedänkin jo, mutta olisiko vielä muita?


    Jo seuraavana päivänä jouduin toteamaan, että nuo kaksi maailman kurittoman sukupolven vesaa eivät suinkaan millään tavoin edustaneet Sveitsin uutta nuorisoa. Sillä Sveitsi tarjosi myös omat yllätyksensä. Mutta se on taas toinen juttu.

    © Mika Waltari


    Tiina Kivelä

    Nice to know – Junamatkailu Sveitsissä

    (Edit. Editoitu, päivitetty versio samasta aiheesta löytyy täältä.)

    Sveitsissä junaliikenne on vapaasti kilpailtua/kilpailutettua, vrt. Suomi, ja reittien operoijat vaihtelevat alueittain ja väleittäin. Sveitsin julkinen liikenne on suunniteltu ja rakennettu rautatieverkoston varaan, ja sitä täydentävät linja-autot, raitiotiet, köysiradat, hiihtohissit eli gondolit ja laivat. Lisäksi päälentokentiltä ja -kentille pääsee sekä lähi että kaukojunilla, kätevästi ja kustannustehokkaasti ja matkustus maan rajojen yli molempiin suuntiin hoituu myös kätevästi raiteita pitkin.

    Sveitsissä on yli 60 rautatieyhtiötä ja valtiollinen SBB-CFF-FFS on markkinajohtaja. Yksi parhaiten kannattavista, ellei jopa ainoa oikeasti kannattava, junareitti Sveitsissä kulkee nimellä Jungfraubahn (pätkä siitä kuvassa^). Tämä reitti kulkee Interlakenista ylös Jungfraujochin solaan, Mönchin ja Jungfraun vuorenhuippujen väliin, joka on osa Unescon maailmanperintöluetteloon nimensä saanutta Jungfrau-Aletsch-suojelualuetta, 3466m korkeudessa. Jungfraun alueella huomaakin kuinka juniin ja muuhun kalustoon, asemista puhumattakaan, investoidaan reippaasti (ja ne turistit), vaikka ei junien laadussa ja siisteydessä ole paljon valittamista muuallakaan. Eikä varsinkaan täsmällisyydessä!

    Tästä ja vähän myöskin reittien maisema-arvojen vaihtelusta ja tietyistä ruuhka-ajoista seuraa että lippujen hinnat vaihtelevat ei niinkään matkan pituuden, opiskelija- tai eläkeläisstatuksen mukaan, kuten Suomessa, vaan melko puhtaasti markkinatalouden lakien mukaan. Joskus hinnat ovat minunkin budjetilleni liian kovia (ja se budjetti on muuten varsinkin nyt aika hävyttömän pieni), mutta useimmiten mm. Supersaver- säästölippujen, Halbtaxin ja ei-ruuhka-aikoihin matkat ajoittamalla pääsee Sveitsissä jopa halvemmalla kuin Suomessa. Tai ainakin laatu, nopeus ja täsmällisyys tuntuvat Sveitsissä vastaavaan hintaa paremmin kuin Suomessa.

    Toisin sanoen, Sveitsissä junailua ei kannata jättää välistä ainakaan kalleuden vuoksi, paitsi hyvin harvoissa tapauksissa. Ja yleisesti ottaen junailu maassa tarjoaa kätevän matkanteon lisäksi erinomaisia kokemuksia eli kunnon matkailuelämyksiä.

    Tärkeintähän ei ole määränpää, vaan itse matka. (Ja se vapaus. )

    Liput

    Sveitsissä asuville hyvä vaihtoehto säännölliseen junailuun on ns. GA Travelcard, eli koko Sveitsin kattava junapassi vuotuisella tilauksella. Toinen hyvä vaihtoehto on Halbtax eli ns. puoleenhintaan -passi (n. 170CHF/vuosi), jolla useimmista juna-, bussi- ja laivareiteistä, ja jopa joistakin hiihtohisseistä, saa parhaimmillaan 50% alennuksen. Nuorille on lisäksi olemassa ns. Gleiss 7  lippu eli  ”ilmainen” matkustus aikavälillä 19-05, ja senioreille löytyy myös omat alennuksensa

    Lipuista ja hintaluokista löytyy useimmiten myös vaihtoehdot ulkomaalaisille ja vierailijoille, mistä lisätietoja täältä. Ja yksittäisiä lippuja ostaessasi ja/tai junapassia yhdelle tietylle päivälle etsiskellessäsi kurkkaa myös Supersaver ja Tageskarte -vaihtoehdot.

    Pyörän kanssa liikkuvalle Sveitsissä on myös tarjolla yksittäisiä pyörälippuja ja päiväpasseja, sekä tarjoaapa SBB myös matkatavaran kuljetuspalveluita yksityishenkilöille, lähtöselvityksen tiettyjen lentoyhteyden lennoille asemillaan ja mm. junapassia, sähköpyöriä ja carsharingiä Green class – pakettina

    Aikataulut, ruuhka-ajat, linkit ja sovellukset

    Ryhmävarauksia lukuunottamatta Sveitsin junissa ei tunneta paikkavarauksia, mikä toimii erityisen hyvin yhdessä passien kanssa. SBB:n sivuilta, automaatista ja kätevästä mobiilisovelluksesta aikatauluja tarkistaessa ja lippua ostaessasi voit tarkistaa kulloisenkin välin arvion matkustajien määrästä. Mobiilisovelluksesta puhuttaessa on myös mainittava kätevä online-maksusysteemi Swisspassilaisille; kerran maksutiedot järjestelmään tallennettuaan ja sovelluksen Swisspass -järjestelmään yhdistettyään hoituu lipun osto parilla klikkauksella.  iPhonessa se myös siirtyy kätevästi talteen Walletiin.

    Useimmat Sveitsin asemat tarjoavat lisäksi ilmaisen SBB-WiFin tunniksi, jos ja kun roaming/oman datan kuluttaminen ei kiinnosta. Löytyypä useimmilta asemilta myös siistit vessat ja lähistöltä vesipiste, jossa oman pullon voi täyttää hieman luontoakin säästäen mm. vaellusretkeä varten.

    Mikäli junailu Sveitsissä nyt viimeistään alkoi kiinnostaa, niin etsi lisätietoa ja osta loppusi alla olevien linkkien kautta. Otan myös mielelläni vastaan palautetta ja kommentteja, jos oppaastani vaikkapa puuttuu jotain oleellista tai se muuten vain on epäselvä. Autan kaikkia parhaani mukaan ja korjaan puutteet sitten mahdollisuuksien mukaan pikimiten tänne.

    Hyvää matkaa!

    SBB

    Junapassit & muut liput

    SBB mobiilisovellus