• Elämä
  • Marraskuun tuulet

    Välikaudesta tulikin lopulta tehokausi. Onnistuin puhumaan itselleni osa-aikaisia töitä (sivutuotteena kova paine saksan oppimiseen) ja laskemaan että rahat riittävät tänä talvena elämiseen pelkällä osa-aikaisella palkalla. Elämänlaatu, taas suuren askeleen verran parempi.

    Perustin myös uuden blogin/median/miksi tätä kutsuisi. Osoitteesta hyvaretki.com löydät siis jatkossa kaikki pidemmät suomenkieliset tarinani ja vinkit. Lisäksi yritän näinä päivinä saada oman yritykseni sivut ja palvelukuvaukset uuteen uskoon (katsahda sivupalkkiin, jos kiinnostaa).

    Ja tietysti olen myös ehtinyt juomaan ensimmäiset glühwein -mukit marraskuun myrskytuulten (Engelbergissä 117km/h) ulistessa ulkona. Ja sitä ennen vaellella vihellellen näinä aurinkoisina päivinä, vuorten loistaessa puhtaan valkoisina uuden lumen peitossa.

    Engelberg November 2019

    Engelberg Schwand 2019

    Engelberg Saint

    Enkä todellakaan vieläkään kadu päätöstäni opetella ennemmin vielä yksi vieras kieli kuin selviytyä taas yhdestä pohjolan pimeästi marraskuusta. Koska kuten tämän kuun saavutukset osoittavat, tarvitsen tämän valon ollakseni tehokas ja pysyäkeni riittävän motivoituneena.

    Ei ehkä kaikille se sopivin, mutta minulle juuri oikea valinta.


    Missä: Engelberg, 6390 Sveitsi

  • Elämä
  • Miten meni noin niinkuin omasta mielestä?

    Tiina Kivelä Pontresina

    Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu. 

    ©  Tove Jansson

    Luulin vuosia olevani huono häviäjä. Koska vihasin vihaan niin paljon sitä häviöstä seuraavaa pettymystä. Tyhjyyttä, epätoivoa ja ahdistusta, kun jokin ei mene yhtään niinkuin sen pitäisi mennä.

    Ja minä todellakin olen hävinnyt ja epäonnistunut. Usein. Urheilussa, elämässä, rakkaudessa, työpaikoissa ja leikkimielisissä vedonlyönneissä. Olen myös tehnyt virheitä, pienempiä ja suurempia. Todella monta. Epäonnistunut ja kiroillut ja vaipunut suoranaiseen epätoivoon kun taas yksi ovi sulkeutui nenäsi edestä ja joku toinen sai sen unelmieni työn minkä niin halusin ja tarvitsin.

    Tai kun en taaskaan uskaltanut ajaa pyörällä riittävän nopeasti sitä tiukkaa mutkaa kapealla polulla. Päätyen pusikkoon täydellisen käännöksen sijaan. 

    Aina kaikilla muilla on myös paljon luetummat blogit ja seuratummat Instatilit ja paremmat kuvat. 

    Ja voi pojat ja tytöt en pidä siitä tunteesta. Häviämisestä, epäonnistumisesta, pettymyksestä. Samalla kun oikein mikään ei onnistu. Mutta. Tällä epäonnistumisten määrällä en suinkaan ole huono häviäjä. Ennemminkin todella hyvä. Sekä häviämään, että nousemaan vastoinkäymisten jälkeen ylös ja jatkamaan siitä mihin jäin ihan uudella tarmolla.  

     Ai miten, kysyt? 

    Tiina Kivelä Creative

    Sanotaan miten urheiluharrastukset ovat hyviä sekä nuorille että aikuisille, sillä samalla kun ne (toivottavasti) tuovat onnistumisia ja osoittavat mitä määrätietoisella toiminnalla ja harjoittelulla voi saavuttaa, ne myös opettavat miltä (toistuvat) pettymykset ja häviöt tuntuvat.

    Töiden ja muun elämän rinnalla urheilu – kuten toki moni muukin harrastus ja esimerkiksi matkailu– tuo elämään vaihtelua, toisenlaista sisältöä ja tasapainoa. Joka taas auttaa vielä hieman paremmin käsittelemään pettymyksiä ja häviöitä joka alueella, ja säilyttämään tarvittavan nöyryyden voiton hetkillä. (aiheesta on puhunut ja kirjoittanut mm. Aki Hintsa ja lukemisen arvoisia ovat myös Sheryl Sandbergin ja Adam Grantin kirja Option B ja Brené Brownin kirja Braving the Wilderness.)

    Epäonnistuminen ei ole kivaa. Mutta se ei tarkoita että olisi myös huono häviäjä. Se vain tarkoittaa että tällä kertaa ei onnistunut. Syystä tai toisesta.

    Ja olen huomannut – itsenikin yllättäen – kuinka epäonnistuessani en hetkellistä lamaantumista ja parhaimmillaan parin päivän kiroilemista ja peiton alla lymyilyä lukuunottamatta lannistu kokonaan. Ehei, minähän olen paraskin opportunisti. Melkein nipsumainen (uuden Muumilaakson Nipsu on muuten aivan hemmetin onnistunut hahmo) höhlä. Joka kömpii kuopasta ylös, karistaa tomut ja suuntaa kohti seuraavaa pettymystä onnistumista moninkertaisella tarmolla. 

    Osaltaan näin koska sisu – tietysti–  ja toisaalta koska haluan vain yksinkertaisesti saada mitä haluan ja tarvitsen. Koska haluan saavuttaa ja tehdä hienoja juttuja tällä ainutlaatuisella elämälläni. Ja koska vaikka esimerkiksi onnistumiset työelämässä ovat tarpeen jotta saan vuokran ja ruoat maksettua myös ensi kuussa, on minulla elämässäni myös muita asioita joissa onnistun, osaan ja menestyn. Toivottavasti. Aina välillä… Ehkä… 

    Sisua tutkinut sosiaalipsykologi Emilia Lahti määrittelee, että sisu on toisaalta psykologista kapasiteettia, joka auttaa nousemaan yli sen hetkisten voimavarojen, toisaalta eräänlainen toiminnan tahtotila.

    © Jussi Pylväs, Yle

     

    Tiina Kivelä Creative Matterhorn

    Tässä minua on ehdottomasti auttanut muiden ihmisten tuki, kannustus ja rakentava kritiikki (kunnia sille joka sen ansaitsee ja laadukasta v*ttuilua silloin kun on sen paikka). Lisäksi, minut on jo pienenä pukattu kouluun ja eteenpäin hiihtoladulla (kiitos vanhemmat) oppimaan kuinka kivaa ja vaikeaa se kaikki on. (siperia opettaa)

    Pyrin myös aina olemaan tietoinen siitä mitä olen jo saanut ja saavuttanut. Ja lisäksi ihan tarkoituksella pitämään kiinni opportunismistani; siitä uskosta miten lähes aina jossain odottaa uusi mahdollisuus johon tarttua ja joka tarvitsee minunkin (työ)panostani. Koska jos ja kun on jo saanut näin paljon ja päässyt näin pitkälle, niin eikai sitä kannata pysähtyä niin kauan kuin energiaa ja mahdollisuuksia riittää. 

    Tympeimmillä hetkilläni ajattelen siis miten olen esimerkiksi juossut yhden maratonin. Kirjoittanut hyväksytyn gradun tavoiteaikataulussa. Muuttanut Sveitsiin. Juossut yhden Stravan ylämäkisegmentin kruunun arvoisesti. Ollut edes hetken jonkin toisen rakkauden ja välittämisen arvoinen. Yms. 

    Tunnen myös – suomalaiselle epätyypillisesti, ainakin näin julkisesti lausuttuna – vähän myös ylpeyttä siitä että vaikka miten vastustaisi ja vaikka miten monta kertaa olisin jo epäonnistunut ja vaikka miten hävettäisi oma tumpelointi, kuitenkin ilmestyn paikalle ja yritän myös jatkossa.

    Miten meni noin niinkuin omasta mielestä? Rehellisesti vastattuna: Hyvin.

    Aina ei voi voittaa tai onnistua. Joskus (aika usein) joku toinen vain on parempi ja/tai sinä oikeassa paikassa väärään aikaan tai väärään aikaan oikeassa paikassa. 

    Mutta kukaan muu ei juossut sitä maratoniani. Tai kirjoittanut graduani. Myöskin se joka sai sen työn mitä vuosi sitten keväällä havittelin olisi ollut näinä aurinkoisina päivinä kuvissa siellä ankeassa avotoimistossa.

    Kun minä katselin ja kuvasin näitä vuoria ja jäätiköitä. 

    Että ei kai tässä, ehkä joskus pääsen jopa tuonne Matterhoninkin huipulle.

    Jossa toivottavasti en sitten epäonnistu. Kaikkialla kun ei kannata hävitä edes hyvin.

    Tiina Kivelä Creative Disappointment


    Missä : Sveitsin Pontresina ja Zermatt hetki täydellisen epätoivon jälkeen

     

  • Hyvä Retki
  • Tarinoita työnteosta – työvälineet

    Tiina Kivelä

    Keväällä 2016 muutin Sveitsiin ja aloitin työskentelyn startupissa Interlakenissa. Seuranneesta vuodesta, jonka yrityksen palkkalistoilla työskentelin, kehittyi yksi opettavaisin ja elämyksellisin vuosi – sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti – ja nyt virallisen yrittäjätaipaleeni alkuviikoilla olen miettinyt mitä tuo aika maailman kauneimpien vuorten juurella (sorry not sorry, I’m biased) opetti erityisesti työvälineistä ja -tavoista.

    Välineitä tarvitaan aina, ja hankinnasta ja käytöstä pitää nyt muistaa ne vähennyksetkin hakea ihan itse ja muistaa ettei mitään turhaa ei tähän työhön hankita – pienet kulut = suuret tulot. Siispä, millä ja miten näitä töitä nyt tekisi mahdollisimman hyvin? (Niin ja nyt siis puhutaan ns. digityöstä, ei mistään millä piikkaan seinää välineistöstä.)

    TrekkSoftilla Sveitsissä minulla oli onni työskennellä intohimoisten, tehokkaiden ja kansainvälisten ihmisten kanssa, joista erityisesti erään tiimiläiseni ansiosta otin käyttööni ja löysin tietoisuuteeni useita työvälineitä ja tapoja, joita tarpeen mukaan käytän yhä edelleen. Ja oikeastaan tapoja ja työvälineitä merkityksellisempää oli se miten hän opetti kuinka mihin tahansa työhön ja turhauttavaan ongelmaan on joku jossain jo keksinyt välineen ja tavan – eli ratkaisun – jolla työt hoituvat paremmin, nopeammin ja tehokkaammin. Ja jos ei jo ole niin keksi itse parempi äläkä jää odottamaan että joku toinen keksii sen puolestasi.

    Eikun googleen vain ja etsimään.

    Valitettavasti en koskaan tule ehtimään Natalian tasolle mitä tulee Excelin käyttötaitoon, monikielisen naisen kielitaidoista puhumattakaan (kyllä, lasken kielitaidon työvälineeksi). Mutta korvaamattoman esimerkin ja motivaattorin hänestä sain monessa asiassa. Häntä saan kiittää että ylipäänsä osaan käyttää Chromen laajennuksia sujuvaan työskentelyyn, Hubspotin ominaisuuksia tehokkaaseen markkinointiin, appear.in’a miellyttäviin videoneuvotteluihin, ScreenFlowta surffailuni tallentamiseen yms. Olen toki käyttänyt ja opetellut useita muitakin ohjelmia, sovelluksia ja tapoja myös muissa töissäni, oppinut muilta markkinointi-ihmisiltä Hootsuitet ja Tweetdeckit, projekti-ihmisiltä Asanat ja JIRAt ja noukkinut oppeja ja vinkkejä milloin mistäkin, mutta kyllä tuo vuosi Interlakenissa oli kaikkein intensiivisin ja konkreettisesti opettavaisin mitä moderniin, pääasiassa tietokoneella tehtävään ns. digityöhön tulee. (Ja kyllä, naureskelen kun rekryissä kysytään että miten nuo tietotekniset taidot, eli Microsoft Office. No tuota, saisinko A4:n kiitos. Vaikka toki nöyränä myös uskon etten ikinä hallitse kaikkea täydellisesti, vaan opin joka päivä jotain uutta – virheidenkin kautta.)

    Pohtiessani ja vertaillessani mitä sovelluksia, ohjelmia ja käytäntöjä ottaisin nyt Tiina Kivelä Creativen päivittäiseen työhön, kirjanpitoon, ja asiakasprojekteihin, on tuosta vuodesta ollut erityisesti hyötyä.  Mietin mitä haluan tehdä, mitä ongelmia töissäni on ja millä ne ratkaisen, ja onko joku jo keksinyt ratkaisun vai voisinko minä kenties luoda jotain tässäkin sarakkeessa. Mietin kuinka pitkälle uskaltaisin sukeltaa graafisiin ja design -ohjelmiin ja hankinko koko Adobe Creative Cloudin yritykseni käyttööön, vai pysyttelenkö tutuissa kuvan- ja teksinkäsittelyohjelmissa, WordPress -pohjissa ja Google Drivessa, ja teenkö graafiset jutut kevyesti Canvalla vai sillä Adobella. Muistelen miten ja millä teimme töitä Interlakenissa niin helposti ja ihastelen kuinka monipuolinen tarjonta onkaan ja kuinka usea asia hoituu ilmaisella tai hyvin halvalla ohjelmalla. (Adobe voisi tosin miettiä uusiksi nykyisen hinnoittelunsa missä ei ole paljon järkeä näin pienen varattoman yrityksen näkökulmasta. Toisaalta, kun teet hyvää et myy halvalla, joten kyllä Adobellakin ihan ymmärrettävä pointti tässä on. )

    Vastoin yllättävän monen puheita edes yrittäjänä en voi aina päättää mitä, miten ja milloin teen (asiakas on herrani ja heidän mukaansa on mentävä) mutta suurimmaksi osaksi voin onneksi valita käyttööni työvälineet ja tavat, joista oikeasti pidän ja joiden koen parantavan työni laatua, tehokkuutta ja sujuvuutta. Eli toisin sanoen miellyttävyyttä, joka auttaa siinä ettei se kuuluisa juttu kasva otsaani ihan joka päivä ainakaan. Onneksi nykyasiakkaani ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi yhtä järkeviä mitä tapoihin ja välineisiin tulee ja saan tehdä töitä hyvällä tavalla myös tässä sarakkeessa.

    Enkä muuten todellakaan kaipaa sitä matkalaskuohjelmaa, jonka parissa sain eräänkin kerran tuhlata kokonaisen työpäivän yhden parin päivän Brysselin matkan koukeroiden kirjaamiseen, saamatta siltikään prosentteja oikein ensimmäisellä kerralla. Tai niitä muita kömpelöitä, kampeita ja suoranaisesti v**********a välineitä ja tapoja, joista en viitsi tässä edes mainita.

    Mietintöjeni ohessa muistelen myös lämmöllä tuota latinalaisen temperamentin ja amerikkalaisen koulutuksen omaavaa naista – jonka kanssa lappilaisen temperamentin ja suomalaisen koulutuksen saama minä ei kuitenkaan ihan aina ollut samalla aaltopituudella – joka toi elämääni ja töihini niin paljon hyvää etten voi olla muuta kuin kiitollinen siitä vuodesta jonka hänen kanssaan sain samassa toimistossa työskennellä.

    Ja kuten aina, hyviä vinkkejä työvälineiden valintaan, karsimiseen tai tarinoita aivan saakelin ärsyttävistä sovelluksista ja ohjelmista joita töissä nyt vaan joutuu käyttämään otetaan vastaan kommenttiboksissa. Sharing is caring.

    / Tiina

    Tiina Kivelä Creative


    Ps. Kuvat eivät liity aiheeseen mitenkään. Paitsi niin että töiden lisäksi lomamatka olisi enemmän kuin paikallaan. Ja siten että puhelin jolla nämä kuvat on otettu ja ohjelmat joilla ne on käsitelty ja julkaisujärjestelmät ja alustat joilla ne on julkaistu ovat lähes jokapäiväisiä työvälineitäni. Ja onhan tämä bloggaaminenkin työtäni, vaikkakin täysin vapaaehtoista ja palkatonta.

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä