Vuorijuoksua Keski-Sveitsissä

Tiina Kivelä Engelberg

Entisenä kilpaurheilijana (kenties, en kyllä varmasti voi sanoa tätä syyksi) tykkään aina välillä ilmoittaa itseni johonkin juoksu-, hiihto- tai suunnistuskisaan (Napapiirin Jukola here I train!). Nykyisin tahti on suunnilleen kisa vuoteen  – tai kun vedin kaksi kisaa vuonna 2017 niin viime vuonna en ilmoittautunutkaan yhteenkään – ja tämänvuotista pientä kisanälkää tyydyttämään valikoitui mukavuudenhaluisesti oman kylän juoksu Berglauf Engelberg viime viikonloppuna.

Onneksi erinomaisia polkuja lähes jokapäiväiseen juoksuun/hölkkään/kömpimiseen on Engelbergistä ja ympäristöstä löytynyt kesän aikana roppakaupalla (ja yhden vääntyneen nilkan veroisestikin) jotta reilu vertikaalitonni meni suuremmitta ongelmitta. Ihan kärkeen en tuloslistalla yltänyt, mutta kuitenkin oman tavoitteen mukaisesti alle puolentoista tunnin samalla kun kärkinaiset ja miehet vetivät reittiennätykset (kokeilkaapa vetää sama tuntiin). Melkein kuin vanhoina hyvinä aikoina siis – ei huipulla mutta takana tuloslistalla oli enemmän nimiä kuin edessä.

Koskaan ei siis kannata aliarvioida hyvien arkitreenimaastojen vaikutusta oman yleiskunnon kehitykseen ja ylläpitoon –  tämäkin kisa taas todisti sen että mitä motivoivampia iltalenkkipolut ovat sitä paremmassa (kisa)kunnossa pysyy. Melkein huomaamatta Ja koska nämä polut ovat mielestäni esittelyn arvoisia myös satunnaisille vierailijoille, kerron niistä jäljempänä. Mutta aluksi hieman pidemmälti tuosta paikallisesta polkujuoksukisasta, josta samalla tuli vuorijuoksu- (toivottavasti menestyksellisen, mutta mitä luultavimmin vaisun) urani avauskisa.

Kuten parhaisiin kisoihin kuuluu, tähän sai hölkätä kisa-aamuna leppoisasti kotiovelta, maisemat olivat mahtavat, ilma erinomainen ja maalissa odotti (alkoholitonta) olutta ja tyylikäs kisamuisto. Lisäksi koska Sveitsi, matkalla oli iloisia kirittäjiä lehmänkelloineen, vuohia (!) ja paluumatkan varrella maatilaravintolan aurinkoisella terassilla sulatettua alppijuustoa jälleentäyttämään 9 kilometrin ja 1286 metrin noususumman kuluttamat energiavarastot.

Eikä se tietenkään mukavalta tuntunut sen puolentoista tunnin aikana, kuin ehkä hetkellisesti jossain 6,5 kilometrin kohdalla kun polku siltä kohdin oli juuri sopivan tekninen entiselle lupaavalle nuorelle suunnistajalle (minulta ihan oikeasti löytyy lupaavan nuoren urheilijan pysti!) napsia edellä kävelleitä rutkasti selkänsä taakse. Mutta paha olo jos jokin kuuluu hyvään kisaan. (Tunne on tuttu jo ensimmäisen maratonini ajoilta, siitä virallisesta junnuvuosien kilpaurheilu-urasta puhumattakaan.)

Tarkalleen kyseinen kisa eli Berglauf Engelberg – entiseltä nimeltään Rugghubellauf, maalina toimivan Rugghubelhütten mukaan – juostaan vuosittain loppukesästä Engelbergissä, Keski-Sveitsissä. Tänä vuonna 28. kertaa järjestetty kisa toimi myös virallisena Keski-Sveitsin vuorijuoksumestaruuskisana, mutta statuksesta huolimatta tunnelma kisassa oli mukavan rento, ns. piirikunnallista tyyliä.

Voisinkin suositella tätä kaikille, jotka etsivät maratonia lyhyempää rentoa urheilukisaa esimerkiksi pidemmän aktiiviloman oheen tai ihan kesän päämatkakohteeksi. Tai mikäli ei-kilpailuhenkinen juoksu näissä kuvien maisemissa kiinnostaa pidemmän tai lyhyen lenkin tarpeisiin, kokosin alemmas ne tämän kesän aikana hyviksi testatut polkujuoksureitit Engelbergin ympäristössä vaikkapa pienelle aktiivilomalle.

Kaikkia alueen polkuja en ole vielä ehtinyt/jaksanut juosta läpi, mutta sopivan verran kuitenkin, joten nappaahan vinkit talteen, mikäli varmasti hyvät juoksupolut pienelle korkeanpaikanleirille tässä suunnassa Sveitsiä kiinnostaa.

Berglauf Engelberg 2019

Berglauf Engelberg 2019

Engelberg Berglauf 2019

Trübsee Alpenrose

Polkujuoksua Engelbergissä – 5 suosikkia

Engelberg on hyvin perinteinen sveitsiläinen alppikylä  – tai oikeastaan ihan oikea pieni kaupunki vajaan tunnin junamatkan päässä Luzernista – perinteinen varsinkin siinä miten kaupungista ja sen ympäristöstä löytyy satoja kilometrejä hyviä selkeästi merkittyjä polkuja ja muita ulkoilureittejä mahtavilla maisemilla kaikenlaiseen hyvään retkeilyyn eli vaelteluun, juoksuun ja kevyeen kiipeilyyn.

Näistä poluista voi joko muiden tai minun vinkkien avustuksella – tai täysin omatoimisesti kartan avulla – suunnitella ja toteuttaa pidemmän tai lyhyemmän lenkin, aamuun, iltaan, keskipäivään tai koko päivälle. (Lisää siitä miten itse hyödynnän erinomaista Swisstopoa myös juoksuretkilläni tästä linkistä.)

Polkujen lisäksi hyvää retkeä täydentämään– oikeastaan parasta koko hommassa – löytyy niiden varsilta useita ravintoloita pitkine aukioloaikoineen ja enemmän ja vähemmän runsaine ja perinteisine menuineen. Perinteisiä alppien virkistysjuomia unohtamatta.

Usein edes koko päivän lenkille ei tarvitsekaan ottaa perusvarusteiden lisäksi muuta kuin vettä (tai vähintään vesipullo) ja käteistä rahaa. Matkan varrelta kun löytyy ruokaa ja juomaa isompaan ja pienempään tankkaustarpeeseen sopivin välimatkoin.

Ja sitten eikun matkaan, esimerkiksi tänne:

Aaschlucht/Aajoen varsi

Lyhyelle tekniselle polkujuoksulenkille sopivalla korkeuserolla suosittelen Aajoen reunamia tai oikeastaan Aarotkoa Engelbergistä Grafenortiin tai takaisin. Polku mutkittelee joen molemmin puolin välillä leveänä sorapolkuna, välillä kivisenä ja juurakkoisena kinttupolkuna, ja ajoittain yli joen useiden mielenkiintoisten pienten siltojen kautta. Joki itsessään on villi – suurimmalta osalta suorastaan koski tällä välillä – ja juoksuretkien lisäksi joenvarren piknikpaikat (ja metsämansikat) tekevät tästä myös erinomaisen perheretkikohteen.

Täällä sijaitsee myös polku jossa väänsin nilkkani alkukesästä, joten olethan varovainen varsinkin polun teknisillä pätkillä, ne ovat oikeasti aika vaativat varsinkin nopeassa juoksussa ja alkukesän tottumattomilla raajoilla.

Aaschlucht Running Engelberg

Gerschnialp

Engelbergin vanhin vielä toimiva hissi eli funikulaari kulkee Engelbergin laaksosta ylös Gerschnialpin tasanteelle. Funikulaarin sijaan suosittelen kuitenkin kapuamaan mäen ylös jalkaisin, sillä Gerschnialpin kautta kulkee yksi parhaista hieman pidemmistä ja hieman enemmän vertikaalia (n. 400m) tarjoavista päivittäisistä juoksureiteistä. Voit nimittäin juostessasi kuikuilla juostessasi erinomaisia maisemia sekä Titliksen että Brunnin puolen ja Hahnin huipuille ja alueen maatilojen söpöille niityille.

Useimmiten koukkaan reitin oikealta kyläkeskuksesta katsoen; ensin funikulaarin ala-aseman kulmilta ylös vaellusreittiä tasanteelle, josta koukkaan vielä hieman ylemmäs Untertrübseen ravintolan alakulmalle, josta taasen käännyn takavasemmalle rennosti hieman alemmas rullaten kohti Gerschnialpin juustolaa (ja läpi suoraan sanottuna haisevien maatilojen ja sikaloiden) ja lopulta vielä Bänklialpin (hyvä ravintola) kautta alas kylän kulmille ja joko luostarin tai joen suuntaan takaisin kotiin / muuhun majapaikkaan kylässä.

Bänklialpin kulmilta reitin varrelta löytyy myös Zürich Vitaparcous alue, jossa hyvään polkujuoksulenkkiin voi yhdistää hyvin pienen kehonhallinta- ja keskivartalotreenin.

Engelberg Trail Running

Engelberg Trail Running

Fürenalp

Fürenalpin pieni gondoli kulkee ylös Fürenalpin tasanteelle ja ravintolaan Engelbergin laakson perukoilta. Täältä löydät sekä Engelbergin vaativimman Via Ferrata reitin, että hyvät polut joko pitkään ylämäkijuoksuun tai vauhdikkaaseen alamäkeen – niin että voit vieläpä päättää juoksun erinomaisen ravintolan pöytään joko Fürenalpilla tai Stäfelissä.

Vaihtoehtoja juoksuretkeen Fürenalpin kautta on useita – huom. pääset Fürenalpin hissin ala-asemalle ilmaisella shuttlebussilla Engelbergin rautatieasemalta – mutta useimmiten juoksen alhaalta laaksosta Stäfelin ravintolan kautta ylös Fürenalpille, josta otan gondolin alas. Vaihtoehtoisesti hieman kevyempi retki – ainakin aluksi – on aloittaa juoksu Fürenalpin yläasemalta, ensin kevyesti rullaten hieman alemmas ja sitten taas pitkä ylämäki Surenenpassille, josta avautuu erinomaiset näkymät vuorten toiselle puolelle ja jonne juokset myös Blackenalpin suuren alppikesämaatilan (lehmiä on, ja paljon) ja söpön kappelin kautta.

Engelberg Trail Running

Engelberg Trail Running

4 järveä– Trübsee, Engstlensee, Tannensee & Melchsee 

Tällä alueella kulkee myös kuuluisa 4 järven vaellusreitti ja Via Alpina pätkä, joten ihmisiä riittää, paikallisten kesälaitumillaan onnellisina laiduntavien lehmien ja vuohien lisäksi. Mikä ei todellakaan ole ihme eikä siitä massoja voi syyttää, sillä alue on ehkäpä yksi Sveitsin kauneimmista ylänkoalueista, lappimaisine rinnesoineen ja laajoine loivasti kumpuilevine tasankoineen jyrkänteiden päällä, taustallaan yhdessä suunnassa kolmetonninen Titlis ja toisessa ns. oikeiden suurten alppien alkupää nelitonnisesta Jungfrausta lähtien.

Alueen poluista voi helposti koostaa ympyrä- tai kahdeksikkolenkin ja pidemmät siirtymät ja alamäet ainakin hoitaa hisseillä maun mukaan. Kuumana päivänä voit myös pulahtaa johonkin jörvistä (huom. uinti Tannenseessä on kielletty) ja alueelta löytyy lukuisia ravintoloita ja majataloja lyhyemmälle tai pidemmälle lepo- ja tankkaustauolle.

Ihan parasta tällä suunnalla on kuitenkin yhdistää juoksuun palauttava rentoutuminen Melchsee-Frutt kylpylässä ja saunoissa, josta lisää täällä.

Trübsee Engelberg 2019

Engstlenalp Switzerland

Tannenalp Switzerland Trail Running

Engstlenalp Engelberg Via Alpina

Melchsee-Frutt Engelberg Switzerland

Via Alpina Engelberg Switzerland

Bonus: Engelbergin laakso – joenrantaa, vesiputouksia ja maailmanloppu

Kaiken polkujuoksun ei Sveitsissäkään tarvitse olla jyrkkien vuorten kipuamista neliskontin. Ja kun Engelbergissä haluat juosta lähes tasaista ja helppoa polkua ja pientä hiekkatietä, on paras vaihtoehto kiertää laakson reunoja joko myötä tai vastapäivään. Esimerkiksi luostarin kulmilta voit juosta maailmanloppuun eli Ende Der Weltin ravintolalle, sieltä Wasserfallin eli kauniiden vesiputousten suuntaan ja aina Fürenalpin yllämainitun hissin ala-aseman kautta oikealle metsään ja hienojen kiipeilyseinien ja golfkentän välistä mukavaa pientä polkua rullaten takaisin joenrantaan ja lopulta kyläkeskustaan, noin reilun 10km matkan.

Ei mitään hurjaa extreme-vuorijuoksua tämä, mutta sitäkin enemmän sellaista juuri tiettyinä päivinä tarpeellista (keholle ja mielelle) rullailua hyvissä maisemissa. Ja vain hyvin vähän asfalttia, mistä polkujuoksijan jalat pitävät erityisesti.


Missä: Engelberg, Sveitsi