Paras suomalainen sauna Sveitsissä – Frutt Lodge & Spa

Melchsee Switzerland 2019

Ehkä kaikki alkoi lapsuudessa, kun saunottiin mummolan navettaan tehdyssä saunassa lappilaisten rantaniittyjen keskellä…

Tai ehkä ne olivat ne kaikki Sissi -elokuvat ja Sound of Music. Lähikirjaston Heidi-kirjat. Tai nämä kaikki yhdessä.

Kaikki ne alppitalot koristeellisine puuyksityiskohtineen. Niityt ja lehmät ja järvenrantamaisemat. Uima-allas isoine laattoineen ja puupaneloituina kattoineen vartioston henkilökunnan käytössä tiettyinä viikonpäivinä (oliko se keskiviikko tai torstai en muista – lauantaisaunavuoro ainakin oli toisaalla.)

No oli miten oli, jostakin se alkoi ja tänne se johti. Jumalattoman kauniiseen suomalaiseen saunaan sveitsiläisen järven rannalla. Katselemaan kauniisti veistetyillä luukuilla koristelluista suurista ikkunoista ulos ylänköjärvelle ja rantaniitylle, jossa sveitsiläiset lehmät laiduntavat kesälaitumellaan. Sulattamaan alppiretkien ja elämän kasvattamat kivut ja kolotukset sellaiseksi hyväksi raukeudeksi, johon vain kunnon saunahetki pystyy.

Kiukaalle saa heittää vettä ja tarkoitukseen on ihan oikeat kiulut. Laudeliinana toimivat ohuet hammam -pyyhkeet, jotka tuovat mieleen mummolan ohueksi ja pehmeiksi pyyhityt puuvilla- ja pellavapyyhkeet. Kaikkialla tuoksuu puu ja sanoinko jo ne onnelliset lehmät ikkunan takana laiduntamassa – taustallaan vuoret ja säihkyvän kirkas jääkylmä järvi.

Tänne sai kävellä ja täältä saa kävellä pois, tai vaikka pyöräillä – juostakin – läpi niittyjen joilla tallustaa lehmien ohella vuohia, murmeleita ja vikkeliä näätiä. Ylhäällä taivaalla liitelevät haukat ja jokunen kotkakin, sekä poutapilvet (hyvänä kesäpäivänä). Talvella kaikkea taas verhoaa paksu lumivaippa, ja paras kulkuväline tänne ja takaisin ovat vaellussukset.

Frutt Lodge & Spa, Melchsee -järven rannalla, Keski-Sveitsin parhaiden retkeilymaastojen äärellä vie siis maailman parhaan saunan tittelin nyt ainakin tällä erää. Ehkä jossain on jotain parempaa, mutta niin kauan kuin en siitä tiedä, poikkean tänne aina kun Lappi -ikävä ja kolotukset käyvät liian suuriksi muuten kestää.

Avoinna päiväkävijöille (CHF40 – 4h) ja hotellivieraille varauksesta, lisätietoja alla.

Finnish Sauna Frutt Lodge & Spa Switzerland

Melchsee-Frutt

Frutt Lodge & Spa Switzerland 2019


Missä: Hotel Frutt Lodge & Spa, 1920m, Melchsee-Frutt, Sveitsi (kartta)

Hotelli/kylpylä/sauna Frutt Lodge & Spa sijaitsee Keski-Sveitsissä Luzernin lähistöllä, hyvien vaellus-, hiihto-, maastopyöräily-, ja juoksureittien varrella (esimerkiksi Engelbergin tai Meiringenin suunnasta). Lähistöltä kulkee myös koko Sveitsin lävistävä monen päivän Via Alpina -vaelllusreitti ja monentasoisille kiipeilijöille tarjolla on kattava kiipeilypuisto vierustan kallioilla. Melchsee -järvessä voi myös uida ja kalastaa.

Autolla paikalle pääsee vain tiettyinä aikoina lyhyen pätkän ajan kesäkaudella, muuten lähimmäksi ilman lihasvoimaa pääsee Stöckalpin kautta hissillä (Gondelbahn Stöckalp-Melchsee-Frutt ) jonka ala-aseman taasen voi saavuttaa postibussilla lähimmiltä juna-asemilta. Menopaluu gondolilla CHF29 ja yksi suunta CHF19 aikuisilta, koirat CHF5/suunta.

Hotellivieraana voit myös kirjata laukut sisään ja gondoliyhtiön kuljetettavasti Stöckalpin ala-asemalla (kuten useimmissa vain hissillä saavutettavissa hotelleissa ja majataloissa Sveitsissä).

Huom. Ainakin kesällä 2019 kaikki alle 16-vuotiaat lapset matkustavat alueen hisseillä, gondoleilla ja esimerkiksi Melchsee ja Tannenseen ympäristössä kulkevalla Fruttli-Zugilla ilmaiseksi.

Please leave your comments here – Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.