• Hyvä Retki
  • Intiaanikesästä Lapin pakkasiin ja poroihin

    Tiina Kivelä

    Terveisiä Lapista. Reilu viikko sitten lensin tänne helteisestä (+26°C) Zürichistä ja hrrr täällähän on pakkasta. Ja poroja lenkkikavereina.

    Tai no lensin siis Helsinkiin, nukuin aina toimivasssa Lilla Robertsissa ja jatkoin pitkästä aikaa junalla Rovaniemelle. Oli pitkä (aivan liian pitkä) ja hidas (miksi oi miksi Suomen junat kulkevat niin hitaasti) junamatka, mutta kerrankin halvempi kuin lento, joten voin hieman onnitella itseäni ympäristölle ystävällisemmästä vaihtoehdosta. Ja voin kai suositella samaa muillekin, jos istumalihakset kestävät ja on esimerkiksi minun tapaan riittävästi töitä naputeltavana se 8h. Ja/tai kaveri jonka kanssa nauttia oluet ja kerrata kuulumiset ravintolavaunussa. #hyväretki

    Lapissa riittääkin sitten opintoja ja töitä sen verran että pidempiä juttuja tänne tulee vasta myöhemmin, jossain välissä, kunhan saan opintoja ja töitä enemmän tehtyä.

    Siihen asti, nauttikaa aurinkoisista pakkaspäivistä kunnolla, jos niitä kohdalle osuu, ja ihailkaa poroja kuin paraskin turisti, vaikka olisittekin ihan vain kotipoluilla juoksemassa.

    Ihan vain koska se on hauskaa. Niin ja Sveitsissä porojen sijaan kannattaa bongailla vuorikauriita.


    Missä: Rovaniemi, Lappi, Suomi

  • Graubünden
  • Ruskaretki Graubündeniin: Pontresina

    Tieläina Kiv

    Zermatt meni ensivierailullani heittämällä sveitsisuosikkieni kolmen kärkeen ja saman teki toisella vierailullani Graubünden ja erityisesti Engadinin alue ja Pontresina siellä.

    Viime perjantaina, aivan mahtavan intiaanikesän – ja viimeisen sveitsiviikonlopun hetkeen – innoittamana nappasin junayhteyden Pontrasinaan (tai Puntraschigna romansch’ksi, 1805m), Chur’n yms. kautta (vinkki: SBB supersaver day pass). Päivän retkenä oli pieni ja söpö kierros Pontresinasta Piz Languardin suuntaan, Paradis’n  kautta – mahtavavilla maisemilla Piz Berninan (4047m ) ja Morteratschin jäätikön suuntaan – ja takaisin.

    Retkiäni ja elämääni on viime aikoina hidastanut sekä flunssa että pieni rasitusvamma, joten tästäkin retkestä tuli kevyt ja lapsillekin sopiva – vilkaise pikku retkeni tarkemmat tiedot täältä; n. 13km, 700m ylös ja 700 alas, n. 4h.

    Graubünden tarjoaa retkeilijälle ja matkailijalle suuren ja monipuolisen alueen ja palvelutarjonnan jos mille aktiviteetille ja rentoilulle vaeltelusta pyöräilyyn, vuorikiipeilyyn, maastohiihtoon, uimiseen tai St. Moritzin luksuselämään. Enkä todellakaan suosittele tällaista oman retkeni tyyppistä muutaman tunnin piipahdusta alueelle, jos sinulla vain mitenkään on aikaa ja mahdollisuus viipyä täällä pidempään.

    Minullakin on nyt säästösuunnitelma tuleviin kunnon Graubünden -seikkailuihin, sillä vaikka parempi kuin ei mitään aiheutti tämä ruskaretki vain aivan hirveän halun saada lisää tätä. Ja paljon.

    Ehkä se on nämä avarat karut maisemat, ruska ja ylänkoalueiden raitis ilma – vähän niinkuin lapissa.

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    tiina kivelä

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä


    Missä: Pontresina 

  • Alppinismi
  • Jäätiköt ja hyvinvoiva ilmasto <3

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Tiina KIvelä

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Koska IPCC raportti, otsikossa mainitut ja kuvissa näkyvät henkilökohtaiset syyt. Miksi pyrin kokoajan tekemään paremmin ja varsinkin matkustamaan paremmin.

    Enemmän retkiä jalan, pyörällä ja suksin, vähemmän saastuttavin kulkuneuvoin. Enemmän retkiä vuorille, metsiin ja kestäviin kaupunkeihin ja autottomiin kyliin kuin golfkentille ja vastuuttomiin resortteihin. Enemmän elämää hyvissä kestävissä vastuullisissa paikoissa, enemmän kasvis- ja lähiruokaa, enemmän videoneuvotteluja kuin työmatkoja, vähemmän lihaa ja kestämättömiä valintoja. Yms.


    Missä: Oberer Grindelwaldgletscher & Glacier de Cheilon, Sveitsi.