Aina välillä pitää valita se vaativa reitti – Marwees

Tiina Kivelä

Vedän nyt kolmatta kesää Alpeilla ja vaikka edelleen huipulla tuulee ja huimaa niin vuosi vuodelta ja askel askeleelta huomaan taitoni ja erityisesti hermojeni kehityksen. Siinä missä ensimmäisillä kerroilla kapeilla harjanteilla haukoin henkeäni (muunkin kuin ohuen ilmanalan vuoksi) satojen ellei tuhansien metrien jyrkänteiden pudotessa alas molemmin puolin kapeaa teknistä polkua, kuljen nykyisin näillä ja jopa vaativammilla reiteillä paljon varmemmin askelin, askel askeleelta.

Nykyisin pystyn jopa nauttimaan matkasta ja maisemista matkan aikana, enkä vasta kotona illalla jalat seinälle nostaessani ja tähyilen vaativampienkin reittien puoleen, ottaen juoksuaskelia siellä missä pari vuotta sitten vielä kävelin hyyyyvin hitaasti. Ja viime syksynä Pyhän kivikoissa juostu puolimaraton ei tuntunut yhtään jännältä, kun terävien kivien iskujen lisäksi kaatuminen ei olisi tarkoittanut pyörimistä jyrkkää rinnettä alas turmioon.

Edelleen toki retkeni vaativat itseltäni epämukavuusalueella loikkimista kannustavia ja rohkaisevia ajatuksia – eikä niistä muidenkaan suusta kuultuna haittaa ole – mutta nykyisin tiedän entistä varmemmin että pystyn ja jaksan ja että minun lähes täytyy poiketa myös niille vaativille sykettä nostattaville ja hermoja testaaville reiteille ja retkille, tavalla tai toisella. Tämä siksi että olen jo aiemmin menestyksellä kokeillut jotain vastaavaa (ja todennut kuinka hyvää se tekee) ja koska olen nähnyt muiden samankaltaisteni tekevän samoja asioita menestyksellä (kyllä, puhun tässä erityisesti naisista, jotka tekevät ja vihdoin myös saavat palstatilaa ja näkyvyyttä, voiden näin toimia hyvänä esikuvana, mallina ja motivoijana myös minulle, nuoremmista naisista puhumattakaan).

Niin ja tietysti se vaativa reitti kannattaa myös koska kunto ja taidot eivät kohene sohvalla istumalla, ainakaan jos ei ensin ole kulkenut sitä reittiä.

Viime lauantainen vaellusretkeni Alpsteinin alueella (yhteensä 17,5 km,  6h, 1199m ylös ja 1199m alas) kulki osan matkaa ylhäällä Marwees -vuoren huipulla tason kolme eli alpinwanderweg –reitillä, ja kuten tyyliin sopii retki oli vaativa, hieman pelottava ja mitä parhain treeni mielelle ja keholle.  Siitä huolimatta että olin matkalla yksin, tai ehkä juuri siksi, en voinut heittäytyä valittamaan tai voivottelemaan kun reitti poikkesi todella kapealle harjanteelle, jonka molemmin puolin jyrkät rinteet putosivat satoja metrejä alaspäin kohti kivikkoja ja jyrkänteitä, saaden mieleni miettimään kerran jos toisenkin miksi olinkaan siellä.

Minun oli vain jatkettava matkaa varmoin askelin, toki ensin tarkasti arvioiden pystynkö ja erityisesti uskallanko (ja ehdinkö ennen pimeää) kulkea reitin turvallisesti.

En varmasti ollut reitin nopein tai ketterin, mutta selvitin tieni ylös ja alas ehjänä ja monta kokemusta ja oppia (muutamaa rakkoakin) rikkaampana.

Ja jos aikaa olisi jäänyt vähän enemmänkin ennen illan viimeistä junaa kotiin (yhteyksiä olisi toki myöhään iltaan, mutta tällä valinnallavältin yhden ylimääräisen vaihdon), olisin ehdottomasti nostanut sille tuopin ylläolevassa kuvasssa näkyvässä maailman söpöimmässä asemabaarissa, joka löytyy siis Wasserauenin asemalta Appenzellerin kantonista.

Tiina Kivelä

Tiina Kivelä

Tiina Kivelä

Mikäli sama retki näillä maisemilla ja haasteilla kiinnostaa, ohjaan kulkemaan ensin Wasserauenista Seaalpseelle (huom. tämä osa ja järven seutu on todella vilkasta näin kesän huippusesonkina ja viikonloppuisin – sekaan mahtuu mutta enemmän omaa rauhaa haluavaa suosittelen suuntaamaan mahdollisimman nopeasti ylemmäs vaativammille reiteille ja poikkeamaan uimaan järvelle vasta iltapäivän lopuksi/illalla), josta matkaa jatketaan ylös vasemmalle Meglisalpille ja sieltä vielä hieman ylemmäs notkelmaan, jossa neljään eri suuntaan opastavista kylteistä valitaan sinivalkoinen Marweesin suuntaan opastava kyltti ja reitti.

Vaativa reitinpätkä ylhäällä Marweesin huipulta jatkuvalla harjanteella kestää noin tunnin, jonka jälkeen reitti laskeutuu Bogartenlücken notkelmaan ja aina alas takaisin Wasseraueniin, joko suoraan tai tai pienen Seealpseen lisälenkin (ja uinnin) kautta.

Reitin voi myös kulkea toiseen suuntaan ja sitä voi myös tähän suuntaan hyvin pidentää jatkamalla Marweesin jälkeen sinivalkoista reittiä Hundteinin yli ja takavasemmalle Fälenseelle, tai punavalkoista reittiä Meglisalpin sivuitse Rotsteinpassille ja aina ylös Säntis -huipulle tai vasemmalle Altmannille.

Omien eväiden lisäksi tai sijaan kehoitan myös varaamaan mukaan käteistä, sillä niin monta itsepalvelujuustolaa, ravintolaa ja aurinkoista terassia (hyvällä säällä) tällekin matkalle osuu.


Huom. Sinivalkoiset reitit vaativat kuntoa, taitoja ja hermoja, mutta jos ja kun minäkin niitä kuljen ihan sujuvasti eivät ne ihan mahdottomia ole.

Alpsteinin alueella on myös hyvä huomata kuinka matkat eivät sinällään ole pitkiä tai vuoret niitä isoimpia, mutta rinteet nousevat ja laskevat hyvin jyrkästi ja näin jopa punavalkoiset tason kaksi reitit vaativat hyvää kuntoa ja kestäviä polvia, ainakin jos minun tavoin välttelee hissejä. Toisaalta, vaativuutensa vuoksi useat reitit alueella pysyvät suht. väljinä myös kiivampaan ruuhka-aikaan, tai ainakin ne jotka vaativat muutamaa askelta pidemmän retken hissi- tai juna-asemalta kuten reitit ylös Seealpseelta, tai sen ohitse. Ja väljinä pysyvät aina varsinkin nämä sinivalkoiset ns. sissireitit. 

Tiina Kivelä

Tiina Kivelä

Tiina Kivelä


Missä: Wasseruaren – Seealpsee – Meglisalp – Marwees – Wasserauen, Alpstein, Appenzell, Sveitsi (kartta)