Todellinen omatoimiretki Sveitsin Alpeilla – Meglisalp

Todellinen omatoimiretki Sveitsin Alpeilla – Meglisalp

Launtaina, kun olin taas kerran autuaasti ohittanut pitkän viikonlopun perinteisemmät viettotavat, suuntasin junalla lähimmille vuorille eli Alpsteinin alueelle, yhden naisen hyvälle omatoimiretkelle eli kunnon soolovaellukselle. Vielä viime hetkille asti päivän viettotavasta kilpaili tasaväkisesti avointen viinikellareiden päivät Vaudissa, mutta kun kaikki muut olivat jossain matkoilla, totesin että yksin vaeltelussa on vähemmän riskejä kuin yksin viininjuonnissa.

Oikeastihan olisin halunnut olla jossakin Italiassa tai Ranskassa minäkin, vaikkapa kuten viime vuonna, mutta kun ei tee töitä normaalisti, menevät tällaiset ylimääräiset arkipyhävapaat kuten Sveitsin helluntaimaanantai helposti ohi huomamatta, tai ainakin herään niihin vasta siinä vaiheessa kun on jo myöhäistä tehdä mitään kunnon suunnitelmia. No mutta, oli tämäkin retki oikein erinomainen, kunnon retki.

Tällä retkellä poikkesin taas Seealpseella evästauolla, josta jatkoin itselleni entuudestaan tuntemattomia reittejä ensin Meglisalpin ihastuttavaan vanhaan kylään, syrjäisen tiettömän taipaleen takana vuorten kainalossa, josta löytyy mm. kuvassa näkyvä söpö kappeli. Sieltä jatkoin vielä hieman lumisen vuorenharjanteen yli Fälenseelle ja lopulta ukkoskuuron hoputtamana alas Sämtiserseelle ja Brülisauhun, kokonaisuudessaan n. 18km:n, 1500 nousumetrin ja 6h retken.

Totesin samalla kuinka polkujuoksu tai no oikeastaan vuorijuoksu on todellakin trendikäs hipsterlaji, kenties koska Alpinsight/Elevation ja muut inspiroivat esimerkit ja tulin miettineeksi enemmänkin sitä miten jännä konsepti yksin vaeltaminen, tai se juoksu, on.

Ensiksikin, tälläinen todellinen omatiminen retkeily on tavallaan yksi riski lisää. Yksin retkeillessäsi, varsinkin vuorilla ja muualla syrjäisillä alueilla, olet todellakin yksin. Kukaan ei ole vierelläsi vaikkapa siinä vaiheessa kun kaipaisit rauhoittavia sanoja kun ukkonen yllättäen jyrähtää suoraan päälläsi istuessasi järven rannalla 1471 metrin korkeudessa, 2500 metrin huippujen keskellä, kuten minulle launtaina kävi. Kukaan ei myöskään ole vierelläsi jos jotain vieläkin vakavampaa tapahtuu, johon on toki hyvä varautua retkellä kuin retkellä. Mitä vain voi tapahtua.

Mutta toisaalta, rauhoittavat sanat eivät tee tilanteesta konkreettisesti yhtään parempaa. Eikä kaverisi tule kantamaan sinua alas vuorilta nyrjäytettyäsi nilkkasi kävelykyvyttömäksi. Vaikka Regan hän voi toki sinulle soittaa, niinkuin sinä voit soittaa itsekin, jos ja kun se on vain nilkka joka nyrjähtää. (Jos vaeltelet useamminkin Sveitsin Alpeilla niin lue lisää Regasta täältä.)

Se että joku toinen vaeltaa kanssasi sen vaativamman tai pidemmän reitin, ja puskee sinua eteenpäin, tekee harvoin jos koskaan matkasta oikeasti turvallisemman (sertifioifut vuoristo- ja erämääoppaat poislukien). Tois(t)en kanssa vaeltaessasi sinulla voi olla toinen vierellä tukena ja apuna jos jotakin sattuu, ja sinä voit samoin olla se tuki ja apu toiselle. Mutta mikä vielä luultavampaa, joukossa tyhmyys vain tiivistyy ja otatte enemmän turhia riskejä valheellisen turvallisuuden tunteen vuoksi.

Tiina Kivelä

Yksin vaeltaessasi keskityt luultavimmin paremmin olennaiseen (etkä esimerkiksi komeaan vaellusseuraan 😉 ja teet parempia päätöksiä juuri oman turvallisuutesi ja onnistuneen retken kannalta. Muiden kanssa, poislukien vuoristo-oppaat, luotat helposti kokeneempien tietoon ja taitoon ja ajattelet vähemmän omilla aivoillasi. Tai jos olet se kokeneempi saatat huomata että toinen luottaa sinuun, tietoihisi ja taitoihisi, vähän liikaakin siihen nähden kuinka vähän toisen taidoilla ja tiedoilla on oikeasti väliä sinun tai minun kannalta.

Loppujen lopuksi, aikuisista ihmisistä puhuttaessa, meidän kaikkien pitäisi (osata ja haluta) ottaa vastuu ensisijaisesti itsestämme ja teoistamme, ja meidän pitäisi varmistaa että me itse tiedämme mitä olemme tekemässä ja olemmeko esimerkiksi nyt oikeasti taitoihimme ja tietoihimme sopivalla reitillä ja suunnitelmassa. Toisen seura ja rauhoittavat kannustavat sanat voivat rauhoittaa mieltä ja puskea eteenpäin, mutta hyvin harvoin ne oikeasti tekevät retkestä turvallisempaa. Mukavemman ja viihdyttävämmän he toki retkistä usein tekevät, mutta turvallisuus ja oikeat riskit eivät heidän myötävaikutuksellaan sinänsä parane tai vähene. Miten se lentokoneessakin menee – aseta ensin maski omille kasvoillesi ja auta vasta sitten muita.

Yksin retkeillessäni ja muuten luonnossa liikkumalla olen saanut parhaat oppituntini tarvittavasta nöyryydestä ja itsetuntemuksesta, mistä on ollut apua sekä vuorilla että ihan työelämässäkin. Olen oppinut luottamaan taitoihini ja tietoihini ja tunnistamaan potentiaalini, sekä myöntämään etten vielä osaa tai tiedä kaikkea mitä tarvitsen esimerkiksi tehdäkseni vielä jännempiä juttuja. Olen yksin retkeilemällä huomannut mitä en vielä tiedä ja mitä olisi ehkä hyvä opetella vaeltaakseni pidemmälle, retkeilläkseni vaikeampia reittejä ja tehdäkseni kaiken hallitummin, turvallisemmin ja ihan vain tyylikkäämmin. Ja siksi haluaisin suositella yksin retkeilyä myös muille, edes kerran.

Sinun ei tarvitse suoraan lähteä näille jyrkimmille vuoripoluille oppimaan ja tunnistamaan kykysi. Ei, vaan voit aloittaa ja mieluiten aloitatkin pienestä ja etenet sopivalla tahdilla sinne minne haluat. Samalla mitä luultavimmin opit yhtä ja toista itsestäsi, taidoistasi ja kyvyistäsi, ja siitä mitä olet tekemässä ja missä olet tekemässä.

Sinun ei tarvitse lähteä näille poluille, mutta jos nämä kuvat kuitenkin saavat sinut innostumaan juuri näistä maisemista, niin voin taas kerran vain suositella Alpsteinin aluetta ja varsinkin tätä Meglisalpia. Näihin maisemiin ei pääse kuin lihasvoimalla ja kapeat polut jyrkkien vuorerinteiden reunoilla vaativat hyviä hermoja ja varusteita (kenkäasiaa tulossa ihan pian), mutta jos ja kun näitä löytyy niin tervetuloa/menoa. Ja jos muuten bongaat ihmiset viimeisestä kuvasta voit myös varmasti kuvitella miten nöyräksi nämä maisemat ihmisen vetävät, ja miten helposti ne asettavat asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Mahtavien reittien ja maisemien lisäksi alueen mittava majataloverkosto pitää huolen että olutta ja muita virvokkeita sekä yösija löytyy juuri kun niitä tai hyviä yöunia tekee mieli.

Tässä seuraavassa kuvassa minä muuten mietin kuinka minun todellakin pitäisi jo olla oppinut kantamaan jäähakkua mukana jos ja kun tykkään vaellella yli 1500m korkeudessa Alpeilla toukokuussa. Näemmä minäkään en aina opi ensimmäisellä kerralla ja saan vain kiittää onneani ettei mitään ole vielä sattunut tyhmyydestäni huolimatta.

Seuraavalle vuorireissulle koukkaan siis ulkoiluvälineliikkeen kautta. Vihdoin ja viimein. Ja suosittelen hakkua tai vaellussauvoja kaikille samoille korkeuksille toukokuussa tähyäville, tai niitä vähälumisempia reittejä ja aikoja (kesäkuussa yleensä alkaa helpottaa) hakuttomille.

Tiina Kivelä


Missä: Vaellus Wasserauen – Seealpsee – Meglisalp – Fählensee – Sämtisersee – Brülisau, n. 18km & 1500m nousua, n. 6h (kartta)