• Elämä
  • Tilannekatsaus digiajan keikkatyöläisen elämään

    Tiina Kivelä

    Täällä ollaan isojen elämänmuutosten keskellä. Kuten olen jo kertonutkin, osa elämästäni palaa hetkeksi Lappiin ja eräänlainen muuttoprosessi on käynnissä. En toisaalta oikein tiedä miten tätä voi kutsua oikeaksi muutoksi, kun jatkossakaan minulla ei ole pysyvää osoitetta. Ja kun tavarani ja enemmän tai vähemmän satunnaiset vierailuni on jaettu Sveitsin ja Lapin välille, ystävien varastoihin ja vierashuoneisiin. Diginomadismi saattaa näyttää ja kuulostaa hienolta, mutta useimmiten se on vain yksi suuri sotku, jota yrittää manageroida parhaansa mukaan. Vain huomatakseen, että vaikka kuinka tekisi parhaansa, aina joku asia on väärässä maassa. Ja se tietokoneen laturin johto taas katkeamassa.

    Olen elänyt säästöilläni ja satunnaisilla töillä kesän (Sveitsi ei oikeasti ole niin kallis kuin aina kauhistellaan). Lisäksi olen ollut niin ystävällinen ihmisille, että saan pidettyä tavarani Sveitsissä odottamassa offseasonin viikonoppuseikkailuja ja kenties taas joskus pysyvämpää asumusta ja työtä vuorten juurelta.

    Nykyinen työni myös mahdollistaa matkat Lappiin ja työskentelyn oikeastaan mistä vain loppuvuoden. Paljon töitä tämän eteen on kyllä tehty, ja jos jotakin kiinnostaa miten tällainen hienon näköinen ja kuuloinen (digi)nomadismi on mahdollista, niin sanoisin että kovalla työllä ja hieman tuurillakin ehkä. Työmielessä kulunut vuoteni Sveitsissä ei ollut kevyt, startup maailma on aikalailla huhujen kaltainen, mutta en silti vaihtaisi päivääkään. Tai ehkä muutaman, vaikkakin kaikki se kokemus ja opit mitä tästä sai paikkaavat kyllä ne harvat haavat.

    Hyvä elämä minulle

    Tavaroiden pakkailun ja lajittelun ohessa tulee, kai ihan luontaisestikin, mietittyä enemmänkin syvällisempiä. Olen mm. tajunnut, että tämä suuri elämän myllerrys on kestänyt jo vuosia. Olen vähitellen luopunut oikeastaan kaikista vanhoista tavoista, tottumuksista, harrastuksista ja asioista joita olisi pitänyt tehdä, mutta jotka eivät kuitenkaan tehneet minua onnelliseksi. Lisäksi tajusin että kun moni ns. normaali asia ei ole edes useimmiten mahdollista meidän sukupolvellemme, kuten toistaiseksi voimassa olevat työsuhteet, omistusasunnot ja vuosilomat, on vain parasta keskittyä tekemään elämästään se paras mahdollinen, niiltä osin mihin voi vaikuttaa. Terve itsekkyys ei todellakaan ole aina pahitteeksi ja aina kaikki ei ole tulos vapaaehtoisesta valinnasta vaikka siltä nopeasti vilkaisemalla näyttäisikin.

    Mutta niin, reboottasin asetukseni, vähitellen vuosien kuluessa, ja sprintaten lopussa Sveitsin ja erityisesti vuorten avustuksella. Ja yritän nyt parhaani mukaan keskittyä tekemään sitä mikä oikeasti tekee onnelliseksi ja millä on väliä. Juoksen ja liikun taas enemmän kuin vuosiin; treenaan jopa oikeita tavoitteita kohti. Enkä malta odottaa että pääsen taas lappiin sukkapuikkojen ja islantilaislankojeni, kirjojeni ja kahvikuppieni kimppuun. Lisäksi kiinnostaa syöminen, nukkuminen ja matkustelu. Sekä tietysti työ ja ystävät.

    Tiina Kivelä

    Melkein elämän tarkoituksen äärellä

    Suurin oivallus tässä kaikessa on ollut etten enää ota elämää niin vakavasti, silloin kun sitä ei oikeasti tarvitse. Pyrin ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se minulle tulee. Ja pyrin myös juurtumaan niihin todella hyviin asioihin; elämäntapaan, ihmisiin ja paikkoihin. Vaikka en kyllä uskokaan että voin juurtua vain yhteen paikkaan – se ei ole minua varten, eikä tarvitsekaan. Eikä Sveitsissä tästä elämästä ole nyt kyllä tarvinnut paljon valittaa – elämänlaatu on huikea ja elämäntyyli erityisesti minulle sopiva. Vielä kun sen paikallisen kielenkin oppisi…

    Elämäni tuntuu vihdoin oikealta, oikealta minulle. Ainakin suurimman osan aikaa.  En silti väitä ettenkö satunnaisesti ”romahtaisi” ja kiroilisi ääneen (Instagram stories, olet ehkä nähnytkin) kaiken raskautta ja vaikeutta. Herään useimpina aamuina melkein paniikissa sydän tykyttäen, miettien mitä kaikkea pitääkään taas päivän aikana suunnitella, tehdä ja mistä kaikesta ottaa vastuu. Mutta sitten yritän muistaa hengittää syvään ja tunnistaa ne oikeasti tärkeät ja tarpeelliset toimet ja asiat. Ja unohtaa muun. Useimmiten onnistun hetkessä, joskus se vaatii hieman enemmän, juoksulenkin tai viinilasillisen tai pulahduksen jokeen.

    Eikä oikeasti pitäisi olla niin vaikeaa ottaa vastuu vain itsestään ja tekemisistään.

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

     

  • Hyvä Retki
  • Parasta Zürichissä (naisille) – Frauenbad Stadshausquai

    Tiina Kivelä

    Vinkki kesäpäivään Zürichissä – Frauenbad Stadshausquai eli historiallinen, art nouveau naisten uimala 1800-luvulta kaupungintalon kulmilla kaupungin keskustassa. Parasta hemmottelua, viilennystä ja lihashuoltoa mitä 8CHF kaupungista löytää. Avoinna sesonkina (toukokuu-syyskuu) hyvällä ilmalla klo. 9-20. Iltakahdeksaan asti ”vain naisille”, jonka jälkeen uimala muuntautuu paljasjalkabaariksi, jonne miehetkin ovat tervetulleita. Sisäänpääsyymaksuun kuuluu muutama allas, suihkut ja muut tarpeelliset palvelut. Lisähintaan saa myös ruokaa, juomaa ja hierontaa. Piknik on myös sallittu, joten koukkaus lähimmän Sprünglin kautta kannattaa myös.

    Paikalta löytyy myös varjoisempia kulmia ja pöytiä työntekoon ja opiskeluun, mutta ainakin itse haluan pitää tällaiset paikat ei-työtilana, mukanani vain muistikirja ilman pakottamista tapahtuvien luovien hetkien varalta.

    Ps. Miehille kaupungin keskusta tarjoaa uimalan nimeltä Schanzengraben.

    Pps.  Hauska fakta Wikipediasta: Vuonna 1837 Zürichin kaupunki päätti rakentaa naisille oman uimalan, jotta heidän ei enää täytyisi uida öisin suihkulähteissä ja miesten katseiden alla.  Mutta vielä nykyisinkin suihkulähteissä kylpeminen on suosittua (ja sallittua), sukupuolesta riippumatta mm. Winterthurissa.

    ||

     Tiina Kivelä


    Missä: Frauenbad Stadshausquai, Stadthausquai 12, 8001 Zurich


  • Alppinismi
  • Vain varmajalkaisille – Schreckhornhütte 2529m

    Tiina Kivelä

    Amatöörialppinistin urani jatkui muutama viikko takaperin yökyläilyllä, kohteena Schreckhornhütte, parhaiden ihmisten seurassa. Reissu ei ollut helppo, viiden tunnin vaellus hüttelle ja takaisin Grindelwaldista nelostason alppivaellusreittiä pitkin veti hiljaiseksi, varsinkin seuraavalla viikolla. Seura sitä vastoin sai nauramaan ja hymyilemään niin että kaikki oli sen arvoista.

    Ajankohta reissulla oli juuri ennen virallista sesonkia, joten hüttella oli avoinna vain talvi ”huone” eli itsepalvelukeittiö, ulkohuussi ja muutama huone. Onneksi sentään enemmän kuin yksi, sillä näin saimme jaettua ryhmän kuorsaaviin ja ei-kuorsaaviin, tavallaan autenttisen alppikokemuksen vastaisesti. Yleensä kuvaan kuuluu ahtaus, kosteus ja tuntemattomien ihmisten kuorsaus, sekä aikainen hiljaisuus ja aikaiset herätykset. Ruokaa ja lisäpalveluita saa myöskin rahaa vastaan sesonkina. Mutta sille on syynsä miksi itse pyrin liikkumaan off-seasonia; vähemmän tuntemattomia ihmisiä, enemmän tilaa ja mahdollisuus luksukseen kun aika ja paikka sattuvat kohdilleen.

    TEKEMÄLLÄ OPPII

    Virallisen kauden ulkopuolella liikkuminen tarkoitti meille hieman haasteellisempaa matkaa, sillä huippusesonkia varten pystytettettävät tikapuut ja vaijerit eivät vielä olleet paikallaan kaikkialla ja hütte ei tarjonnut palvelua vaan jouduimme huolehtimaan 100% itsestämme. Tämä ei kuitenkaan ollut suinkaan hullumpi kuvio lopulta ja totesinkin lopuksi matkan (varsinkin alastulon) olleen haastavin mutta myös opettavin ja palkitsevin reissu ikinä.  Olimme ainoa seurue mökillä, joten saimme majoitustilat yksityiskäyttöön ja näin ollen viini ja porto (extrapisteet kavereille jotka toivat viinin ja porton lasipulloissa ylös asti!) saivat virrata hieman vapaammin, vaikka ensimmäinen parivaljakko ryhmästämme aloittikin seuraavana päivänä kiipeilynsä ennen kahdeksaa, melkein kuin oikeat alppinistit (vielä minäkin joku päivä, yli 4000m vuorelle, ehkä, toivottavasti).

    Viime aikoina elämässä on ollut vähän liikaakin myrskyjä; uusia jännittäviä työprojekteja, muutto ja muuta ”mukavaa”. Fyysisesti tämä reissu ei ollut helppo, mutta mielelle se oli sitäkin tarpeellisempi. Haastava reitti sai pään unohtamaan kaiken muun kuin sen kallionlohkeaman mihin tukeutua liukasta jyrkänteen reunaa kavutessaan, ja ystävät saivat muistamaan kuinka paljon elämässä onkaan naurun aihetta. Ja jäätiköt ja vuoret, Obers Ischmeer ja Bernin ylämaan korkein huippu Finsteraarhorn (4274m) saivat nöyrtymään ja asettamaan omat pienet ongelmat taas oikeisiin mittasuhteisiin.

    Reissun paras hetki oli lopulta sunnuntai-aamu, kun veljekset lähtivät kiipeilylleen ja minä hiljennyin mökin pihalla auringonnousu,  vuoret, jäätikkö ja utelias murmeli seurani. Oli hiljaista ja niin hemmetin kaunista. Ystävää lainatakseni, juuri sosiaalisesti rajoittuneelle suomalaiselle sopiva hetki.

    Sille on syynsä, miksi rakastan näitä vuoria niin paljon.

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Missä: Schreckhornhütte SAC 2’650’592.125, 1’159’206.469,  Grindelwaldista