• BLOG
  • LOADING BATTERIES: NIEDERHORN TO HABKERN

    Tiina Kivelä

    Last Sunday, the last one in Berner Oberland before a three-week break. Had a dear (and fit) friend over and the situation just called for a good hike, this time from Niederhorn to Habkern. Luckily, the weather was also on our side and we had amazing and almost too warm sunny hike day before the typical July afternoon thunderstorm (during which we were already enjoying our well-deserved burgers and beers in Habkern).

    As the style goes, Scandinavian blondes did the trail 2/3 of the time suggested. Even with stopping for few pics and awwwws for the views. I still have problems believing the landscape is real and understanding I can call this place my home. What have I done to deserve this? So grateful, so damn grateful.

    Next time though I’d hike the trail the other way, starting from Habkern and ending in Niederhorn. Because uphills are way funnier than downhills. When hiking and life in general.

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Tiina KIvelä

    Tiina Kivelä

    Where: Niederhorn to Habkern


    FI: Viimeinen sunnuntaihaikki hetkeen Bernin ylämailla viime viikonloppuna, ennen kolmen viikon taukoa.

    Oli norjalainen ystävä kylässä, juuri hän jonka kanssa voimme aina laskea kulkevamme noin kolmasosan nopeampaa kuin kyltit ehdottavat. Tällä kertaa nopeus oli valttia sekä norjalaista illalla odottaneen suoran lennon vuoksi (oi Bergen, joka tarjoat suoria lentoja Sveitsiin myös kesällä – milloin Rovaniemi, milloin?) että iltapäivästä tyypilliseen heinäkuiseen tapaan iskeneen ukkosen – sitä ennen ilma oli toki mitä parhain, melkein liiankin lämmin. Mutta vain melkein. 
    Reittimme kulki Niederhornin gondolin yläasemalta Habkernin kylään ja vaikka maisemat olivat taaskin henkeäsalpaavat, niin seuraavalle kerralle tai muille kiinnostuneille vinkkinä viilaisin reissua sen verran, että kulkisin reissun ennemmin Habkernista Niederhorniin. Koska ylämäet vain ovat parhaita, haikatessa ja elämässä yleensäkin.


  • BLOG
  • EXPLORING TICINO: MONTE SAN GIORGIO

    Tiina Kivelä

    Ticino’s the sunny side of Switzerland, they said. And after last Sunday I can pass the message on, with empirical proof. Past year, many people and magazine pages have advised, especially during the rainy months of Bernese Oberland, to visit Italy or at least Ticino, as it’s said to be almost always sunny in there. It tempted me, but since it hasn’t rained so much (or even better; it’s been snowing) and there’s been enough of exploring at home in the Jungfrau Region, it took me a while to get myself further. But last Sunday, on my birthday, when it was pouring rain in Interlaken,  as it regularly does during these months, which further on didn’t allow any nice hiking or biking or climbing or skiing at home, my road trip wishes were answered. And so I got a ride and the crew to Ticino, with the mission of hiking to the top of Monte San Giorgio and eating some pizza in Italy.

    Ticino’s only three hours away from Interlaken, so it’s almost perfect for a day trip and just perfect for a weekend getaway (next time hotel and biking too, please). Not to mention that it’s just an hour drive away from Milan if you’re interested in flying nearby. But luckily we didn’t need to fly this time; all we did was took the car and drove away. After the Gotthard tunnel (of course I had google how the story of the fire goes in that loooong tunnel – btw when did they start offering 4G in road tunnels?!) the rain stopped and the sky turned cloudy but dry. Moreover, the roadside signs turned to Italian; it was like going abroad, even though we weren’t even officially on the Italian side yet.

    Tiina Kivelä

     Finally in Ticino, after the drive and 10min hunt for the parking spot, we hit the trail through this forest towards our destination, the top of Monte San Giorgio (which holds an UNESCO status, btw), in where the greatest birthday surprise was waiting for me: it was sunny, and the views were just breathtaking. The “Sunday walk” kind of hike didn’t really do the job, but the snow-topped Swiss alps in the north, Italy in the south, the lakes, and the green hills of Ticino took my breath away, big time. And when the day ended just a short drive further to the Italian side, with pizza and wine, panna cotta and espresso, I hugged my crew and said that this was definitely one of the best, if not even the best, birthday I’ve ever had. My favourite people, food, drinks and mountains. La grande bellezza. Only thing missing was the sea and gelato, but I’m sure it’s just a matter of time when I get the crew to Finale Ligure or Ascona, for even more Italian outdoors fun. Or I might just return to Ticino with more time and my bike, as it was already more than fine in here.



    FI: Voihan Pyhä Yrjö (San Giorgio), mikä paikka.  Tämä Ticino siis, jonne suuntasimme sunnuntaina juhlistamaan syntymäpäivääni. Interlaken tervehti kyseisenä aamuna sateella, kuten tähän aikaan täällä asiaan kuuluu, ja ainoa kuivalta vaikuttanut kolkka oli säätiedotuksen mukaan  Luganon seutu. Syntymäpäivän, ja huonon kotiseudun sään (ei kiipeilyä, ei pyöräilyä, ei vaellusta tai hiihtoa) varjolla sain siis helposti hankittua matkaan autokyydin ja mukavan seuran, sekä idean valloitettavasta huipusta. Ja niin suuntasimme aamulla auton keulan kohti Ticinoa, läpi Gotthardin (surullisen)kuuluisan tunnelin ja sumuisten maisemien.

    Vielä Meridessä autolle parkkipaikan löydettyämme ja kohti Monte San Giorgion huippua suuntaavalle polulle astuttuamme taivasta peitti ohut pilviverho, joka ei kuitenkaan haitannut nauttimasta kävelystä läpi vihreän metsän ja ohi viiniköynnösten, heinäsirkkojen sirityksen säestyksellä. Lopulta UNESCO -stauksestakin nauttivan vuoren huipulle päästyämme sain vieläpä ihan parhaan syntymäpäiväyllätyksen taivaan auettua ja aurinkon lämmitäessä lepohetkeen asettuvia matkalaisia. Pakko kai nyt on uskoa kaikkia niitä vakuutuksia, että Ticinossa paistaa aina.

    Leppoisan sunnuntaikävelyn jälkeen nälkäisinä ja janoisina päätimme vielä ajaa muutaman ylimääräisen kilometrin Italian puolelle, jossa muutaman neuvonpidon (kiitos italainen seuralainen tulkkauksesta) jälkeen löysimme tiemme erinomaisen antipastin, pizzan, viinin, panna cottan ja espressokupillisten äärelle. Siinä kohtaa myönnän hyvin epäsuomalaiseen tapaan halanneeni seuralaisiani tiukasti, ja todenneeni kyseessä olleen yksi parhaista, ellei paras syntymäpäivä.

    Ticino on Interlakenista vain kolmen tunnin ajomatkan päässä (ja Milanosta vain vajaan tunnin) ja vaikka se näin soveltuukin hyvin päiväretkeilyyn, voisin suositella  sitä jopa vielä enemmän yhden tai kahden yön reissua alueelle. Itse ajattelin seuravalla kerralla varata mukaan myös pyörä, ja aikaa uimiseen ja gelatolle.


    Pizza: La Ghironda, Viggiù