• BLOG
  • But I’m Hiking In Lapland

    Tiina Kivelä

    Despite the recent efforts and wishes I still haven’t seen any tickets to Switzerland with my name. Luckily though, the sun started to shine in Lapland as well. And on top of that, the first snow arrived with glistering frost and magical landscape. Yay! They’ve also opened the first “stored” snow Nordic skiing tracks in Rovaniemi, so it’s not so bad being here either. I haven’t been skiing yet, but I’ve enjoyed the weather and posed well for selfies while hiking in Lapland – exactly in Pyhä-Luosto National Park in the pictures, for example. [Strava data]

    And please, let me have a fashion blogger moment in here. May I introduce: my cool new jacket! It was damn expensive, but as it’s 6 years since my last shell jacket I kind of needed badly a new one. Moreover, this practical beauty (and apparently a bit of eco too) is finally a jacket which is long enough to cover my butt (no fitness blogger butt selfies in this blog), and it has long enough sleeves while being lean enough. Quite naturally then, it’s the kind of self-care I deserve, especially with this color (still a rare find in women’s collections).

    This week I’m having few more days of this and work, followed by weekend in Helsinki, for some books and wine and urban training (Helsinki Book Fair, some wine & food fair which has no english name, running, swimming and sauna). Maybe I find and can then tip you another cool remote working place in there too. In the series of which, I’ve moved myself into a new office up here, so less remote work in the coming weeks. And I have to say, if something, constant change is permanent in my life. It’s not light, but it has some good sides too. At least I don’t get bored easily.

    Now I’m plugging off to sleep the Monday blues away. Take care, enjoy the sun while you can, and talk to you later!

    Tiina Kivelä


    Where: Pyhä-Luosto National Park

     

  • BLOG
  • Lapland Weekends: Riisitunturi

    Tiina Kivelä

    In Finnish we call these kind of things ruskaretki; loosely translated “autumn colors trip”. If you’re from Southern Finland or abroad, you first take the long journey by car, train or airplane to Lapland. Eventually, from your chosen transport hub, you continue further to the wilderness, in example to Riisitunturi National Park.

    When in destination, you experience the amazing colors and enjoy a little break. Apparently, only in the higher latitudes almost all of the vegetation changes colors at the same time and that’s why it’s so great in here. Some years, you may even experience the first snow. Moreover, you drink a lot “pannukahvi” ( coffee made outdoors above open fire), pick up some berries and mushrooms, and fish. And spent many hours in sauna. Yes, this time of the year there’s not so many crazy extreme activities available, except by bike maybe, and therefore it’s kind of a granny season. For slow travel and unplugging.

    In Lapland however, we can skip the long journey and do a little ruskaretki almost every day in September, between and after work. You may not get the colors the whole month sine the intensity depends on the year and whatever reason. But you never know if you’ll experience your first snow of the season, or an indian summer during this month. Or both. And this is many times the best time for Northern Lights too – you’re not freezing to death when jumping out in your pyjamas to see them, like I did few nights ago.

    This year, there’s been great autumn colors but oh so cloudy and grey skies, and foggy days. Like this. Though I kind of like the spooky atmosphere; and it makes great pics with the colors. Nevertheless, I would like to kindly request a few sunny and clear autumn days, and especially nights for the Northern Lights. Thanks, or I book last minute tickets to my southern home.

    One of my favorite day hike destinations close to my hometown (1h drive) is Riisitunturi National Park; the hills aren’t high “down” here (I say down because everything below Arctic Circle is south) but what they lack in altitude they substitute in other wonders, thorough the year. This time we hiked (and tested a bit after the marathon feet) and brought our own coffee. Nevertheless, the place is awesome for a skitour in winter, trailrunning and almost any activity the national park rules allow. Unfortunately, it’s only reachable by car, but if and when you have one, I’d also recommend visiting nearby Korpihilla Café, which is basically the only food&beverages establishment in the region. And there’s Pentik art and everyday design centre in nearby Posio too, for local design & interior enthusiastics.

    And there’s never nothing wrong for stopping by just for the nature. Like this.

    Lapland

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Where: Riisitunturi National Park, Lapland, Finland


    FI:

    Ruskaretkikohde: Riisitunturi

    Terveisiä ruskaretkeltä! Tällä kertaa Tiinan epävirallisen virallisessa matkaoppaassa Riisitunturin kansallispuisto, jonne teimme pienen retken viime lauantaina (eräänlaista korvikehoitoa vuoriviikonlopuille). Oikeastaan keskellä ei mitään, hyvin vaikeasti määriteltävällä alueella eteläisessä Lapissa, sijaitseva kansallispuisto on pieni ja söpö paikka kevyeen retkeilyyn; säällä kuin säällä, vuoden ympäri.

    Parhaiten loivaprofiiliset reitit soveltuvat mielestäni polkujuoksuun (minun pitää vielä joskus kirjoittaa siitä miten tyhmältä tuo sana polkujuoksu suomeksi kuulostaa – eikö voisi käyttää vaikka sanaa maastojuoksu?) ja talvella hiihtovaelluksille, mutta eivät hieman rauhallisemmastakaan menosta nauttivat alueella varmasti kyllästy. Ainakaan kovin helposti, jos vain ulkoilu ja luonto vähääkään kiinnostaa. Osa reiteistä on sorastettu ja pitkospuitakin löytyy, joten kevyillä varusteilla pärjää; en silti kuitenkaan lähtisi tännekään kävelemään juoksulenkkareissa, vaan valitsisin kevyet hyväpohjaiset vaelluskengät. Kuraa on nimittäin tarjolla, varsinkin tällaisella säällä. Päälle on myös hyvä pukea merinovillaa ja gore-texiä, vaikka kuinka Instagram julkkikset, varsinkin naiset. poseeraisivatkin tuulisilla vaaranrinteillä paljain selin (jep, minusta on tullut tällainen täti ja tästäkin aiheesta ja esimerkistä olisi ehkä hyvä kirjoittaa enemmänkin).

    Kulkemamme pidempi ympyräreitti, n. 11km, on näemmä vaihtanut hieman reittiä sitten viime kerran – välillä joissain risteyksissä oli suomalaiseen tapaan vaikea tietää minne pitäisi oikeastaan olla menossa, mutta onneksi vaelluskaverillani toimi GPS ja paikallistuntemus. Aloitimme päivän retken normaalia myöhemmin ja otimme omat kahvit mukaan, mutta mikäli paikalle sattuu aukioloaikoina ja ilman omia eväitä, on lähistön Korpihilla käymisen arvoinen tankkauspaikka. Tai no oikeastaan ainut sellainen, sillä läheltä ei löydy edes ABC:tä. Omat eväät mukaan siis, kaiken varalta. Lisäksi kohtuullisen ajomatkan päästä löytyy Pentik mäki tehtaanmyymälöineen sisustusfriikeille. Kyllä, tämä on oikein erinomainen kohde tyypillistäkin tyypillisemmälle ruskaretkelle, eli hieman vanhempien aktiivisten naisten hemmottelumatkalle, jossa retkeillään ja käydään vähän ostoksilla.

    Edelleen väittäisin, että tässä on kyllä sellainen asiakaskunta, jolle voisi tarjota ja myydä enemmänkin, sekä palveluita että tuotteita. Eikä vain pinkkiä.


     

  • BLOG
  • ONLY FOR EXPERIENCED MOUNTAINEERS: SCHRECKHORNHÜTTE 2529m

    Tiina Kivelä

    It was a weekend a few weeks back when last minute planning resulted in one of the best tours ever, a night at Schreckhornhütte, the destination for a bergwandern trail only for “experienced mountaineers“. Which I can’t claim yet. But you have to start somewhere, and when the signpost says “only for experienced mountaineers” there is a point when you keep going even without the experience. Because there’s the first time for everything.

    Nevertheless, for a similar trip without the experience, I do suggest you either hire a guide or take along companions with more experience and skills; people who you can trust no matter what. On the SAC trekkingscale, our trail was level 4, which we made even more challenging by our timing, just before the official season. During the official season, the trails have ladders and wires to support hikers on their way, and the huts have service like food. This time we could only lean on our experience and pure courage. And good weather forecast.

    MEET YOU THERE

    On this trip, we were self-catered, both on the trail and in the hut, where only the winter room facilities were at our service. Nevertheless, it was one of the best trips I’ve ever done. Basically in my backyard, which I miss a lot now when in Zürich. It’s all good here, but no mountains or glaciers as easily accessible as there.

    That Saturday, I decided to join the mixed group last minute. The first two of our group had left earlier for some glacier training; the ones I’m now used to follow almost everywhere. And then there were the two paragliders, flying the last part of the hike back on Sunday. And then there was me and my favourite couple (thanks for the ride L&A). It wasn’t an easy trip for any of us, though definitely worth the effort with the mountains and glaciers and views to Finsteraarhorn, the highest peak in Berner Oberland (4274 m).

    Normally, when route descriptions say 3h, I can take appr. 1h off the overall time, but this tour proved that when it’s level 4, the 5h description was more than accurate. And so, leaving quite late on Saturday, first driving to Gindelwald and taking the cable car up to Pfingstegg (8CHF with SBB half-far travelcard, in 2017) from where the initial hike started, we finally reached the hüt just in time before dark.

    On the way, we were “guided” by a steinbock couple and motivated by the desire to find our way to the cabin before sunset. Stopping briefly at Berghaus Bäregg on our way, to fill our water bottles, while the paragliders collected information of flying possibilities from there for the next day. And finally, after a bit scary and very challenging hike along the exposed path next to the Obers Ischmeer glacier, we met the first “group” around the corner of the cabin, just when the sky started to turn golden. And enjoyed a magnificent sunset with well-earned sip of wine.

    Tiina Kivelä

    HÜT DINNER IS A FIVE STAR DINNER, ALWAYS

    This weekend, we got the whole hut to ourselves. Or not the whole hüt exactly, but the parts open as so-called winter room. There was even enough room to separate the snoring ones, which is a real luxury in mountain settings. Normally, the snores, smell and unknown people belong to the most authentic mountain experience. But here’s a reason I love the off-season in the mountains; fewer people, more space and authentic off-season luxury mountaineering experience, when the timing is right.

    For dinner (which btw is always 5* up there, no matter what you are eating) there was wine and extra speciality in the form of porto bottle (extra points for people carrying wine in glass bottles up the mountains!). And then there were the steinbocks and marmots and the best people as company; what else can a girl ask for? There was laughing, there were challenges overcome with the help and support of others (lots of swearing too, I have to admit), and there was just pure joy mixed with the good kind of exhaustion.

    MOUNTAIN THERAPY

    After a good night sleep, there was my quiet morning yoga moment in solitude on the hüt “terrace” (well-needed with all the stress I’ve had related to the move and life changes in general), while two of us started their climb to higher mountains and others continued sleeping a bit later. And for some reason, I came back from the trip with one inner sole less of my amazing Lowa shoes. I have the feeling those curious marmots I saw that morning had something to do with this, or then it was just the tired me leaving it to dry in the sun eternally. Nevertheless, no matter what the initial reason, the sole has now been replaced by the lovely customer service of Lowa, and I can keep on going further and higher on these mountains.

    Once again I have to say these really are the kind of days and nights I’ve learned to love the most. Going forward, going higher and learning so much. This time the biggest lesson was to learn how tall the crevasses of the glaciers really are. A humbling experience indeed. Obers Ischmeer and Finsteraarhorn were magnificent, especially seeing them this close. Walking past them and standing below them, I also started to think that maybe a glacier and/or mountaineering training course would be good to take at some point. Because no matter how scary, glaciers and high mountains are oh so tempting and I want to have more of them and learn more (and krhm climb a >4000m peak before I turn 30). Zürich is nice but… I guess I was spoiled by Berner Oberland so that now I can’t be too long a time away from the mountains.

    Luckily though, SBB serves quite well, to the mountains and back. And these guys just keep on being themselves no matter where we meet. Though best enjoyed in the mountains.

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Where: Schreckhornhütte SAC 2’650’592.125, 1’159’206.469, from Grindelwald


     


    FI:

    SCHRECKHORNHÜTTE

    Amatöörialppinistin urani jatkui muutama viikko takaperin yökyläilyllä Schreckhornhütella parhaiden ihmisten seurassa. Reissu ei ollut helppo, viiden tunnin vaellus hüttelle ja takaisin nelostason alppivaellusreittiä pitkin veti hiljaiseksi, varsinkin seuraavalla viikolla. Seura sitä vastoin sai nauramaan ja hymyilemään niin että kaikki oli sen arvoista.

    Ajankohta reissulla oli juuri ennen virallista sesonkia, joten hüttella oli avoinna vain talvi “huone” eli itsepalvelukeittiö, ulkohuussi ja muutama huone. Onneksi sentään enemmän kuin yksi, sillä näin saimme jaettua ryhmän kuorsaaviin ja ei-kuorsaaviin, tavallaan autenttisen alppikokemuksen vastaisesti. Yleensä kuvaan kuuluu ahtaus, kosteus ja tuntemattomien ihmisten kuorsaus, sekä aikainen hiljaisuus ja aikaiset herätykset. Ruokaa ja lisäpalveluita saa myöskin rahaa vastaan sesonkina. Mutta sille on syynsä miksi itse pyrin liikkumaan off-seasonia; vähemmän tuntemattomia ihmisiä, enemmän tilaa ja mahdollisuus luksukseen kun aika ja paikka sattuvat kohdilleen.

    TEKEMÄLLÄ OPPII

    Virallisen kauden ulkopuolella liikkuminen tarkoitti meille hieman haasteellisempaa matkaa, sillä huippusesonkia varten pystytettettävät tikapuut ja vaijerit eivät vielä olleet paikallaan kaikkialla ja hütte ei tarjonnut palvelua vaan jouduimme huolehtimaan 100% itsestämme. Tämä ei kuitenkaan ollut suinkaan hullumpi kuvio lopulta ja totesinkin lopuksi matkan (varsinkin alastulon) olleen haastavin mutta myös opettavin ja palkitsevin reissu ikinä.  Olimme ainoa seurue mökillä, joten saimme majoitustilat yksityiskäyttöön ja näin ollen viini ja porto (extrapisteet kavereille jotka toivat viinin ja porton lasipulloissa ylös asti!) saivat virrata hieman vapaammin, vaikka ensimmäinen parivaljakko ryhmästämme aloittikin seuraavana päivänä kiipeilynsä ennen kahdeksaa, melkein kuin oikeat alppinistit (vielä minäkin joku päivä, yli 4000m vuorelle, ehkä, toivottavasti).

    Viime aikoina elämässä on ollut vähän liikaakin myrskyjä; uusia jännittäviä työprojekteja, muutto ja muuta “mukavaa”. Fyysisesti tämä reissu ei ollut helppo, mutta mielelle se oli sitäkin tarpeellisempi. Haastava reitti sai pään unohtamaan kaiken muun kuin sen kallionlohkeaman mihin tukeutua liukasta jyrkänteen reunaa kavutessaan, ja ystävät saivat muistamaan kuinka paljon elämässä onkaan naurun aihetta. Ja jäätiköt ja vuoret, Obers Ischmeer ja Bernin ylämaan korkein huippu Finsteraarhorn (4274m) saivat nöyrtymään ja asettamaan omat pienet ongelmat taas oikeisiin mittasuhteisiin.

    Reissun paras hetki oli lopulta sunnuntai-aamu, kun veljekset lähtivät kiipeilylleen ja minä hiljennyin mökin pihalla auringonnousu,  vuoret, jäätikkö ja utelias murmeli seurani. Oli hiljaista ja niin hemmetin kaunista. Ystävää lainatakseni, juuri sosiaalisesti rajoittuneelle suomalaiselle sopiva hetki.

    Sille on syynsä, miksi rakastan näitä vuoria niin paljon.