• BLOG
  • WHAT IF I TRAINED

    Tiina Kivelä

    In Saariselkä I understood, a bit late, that I haven’t really done any orienteering, the real, sport kind of, in two years. So it wasn’t easy to synchronise my running and map reading again. But somehow I survived and didn’t even do so bad. Maybe there has been enough training hours in the old days and the 10’000h rule stays true.

    For the data nerds, you may see the race results in here and my GPS tracks for the Sunday in here. I did run the whole 15+km both days and had even time for some extras (when gone that far I don’t wanna go only that far). After the Alps, the uphills didn’t even feel like uphill and my overall result in the race was third and the price: gaiters. Just what I’ve needed for advanced glacier and alpine hiking and yes, I have new goals in sight already.

    LIFESTYLE ATHLETE

    During the weekend, I did wonder what I could achieve in this sport, if I’d train more, just for this. But then, maybe right after I ran some extra meters, seen on the GPS, I realized that I didn’t really care about the mistake, the minutes I lost. I just enjoyed the solitude in the fells, my time (note: I don’t do traditional meditation – this is my meditation). Those racing years have gone and I haven’t really missed it so much.

    This current lifestyle athlete status, as I call it, just suits me better. Even though it’s fun to stand on the start line and run against the clock and other people from time to time, I’m more interested in other challenges now. Like the glaciers and 4000m mountains. And just doing what makes me happy, and winning my own personal fears and challenges.

    It’s also way more fun to have the freedom to stop for the cloudberries during my runs, like this after work run yesterday proved. And if you ever wonder strange split times in my Strava feed, here’s two of the reasons;  berries and selfies. I know I could pause the app, but I’m too lazy and don’t even want to, as it would hide something from the authentic experience.

    I woke up like this and this’s how I run and keep myself sane in Lapland.

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Where: Kemijärvi 66°42′50″N, 027°26′00″E


    FI: MITÄPÄ JOS TREENAISIN

    Saariselältä selviydytty. Selviydytty todellakin, sillä muistin vasta lähtöviivalla lauantaina etten ole suunnistanut kunnolla kahteen vuoteen. Oli siis hieman tekemistä sovittaa kartanluku ja kompassinkäyttö juoksun lomaan. Haasteista huolimatta onnistuin kuitenkin suoriutumaan maaliin kahtena päivänä eksymättä tai kompuroimatta liiaksi. Ehkä siinä kuuluisassa 10’000 harjoittelutunnin legendassa on sittenkin jotain perää.

    Kisasivuilta^ löytyvät tulokset ja jopa sunnuntain reittini – hieman ylimääräisiä kilometrejä ja minuutteja reissuun tuli, mutta kilpailuhengen vastaisesti se ei oikeastaan haitannut. Vaikka edelleen silloin tällöin nautin haastaessani itsensä tällaisissakin touhuissa, tulin tulokseen, ylimääräisiä mutkia ja nousumetrejä kerätessäni, että oikeastaan nautin eniten urheilusta urheilun vuoksi. Ja tunturisuunnistuksesta tuntureiden. Tärkeintä ei ole kilpailla kilpailun vuoksi, vaan nauttia elämästä, olla terve ja pystyä tällaisiin suorituksiin. *

    URHEILU ELÄMÄNTAPANA

    Olin lopputuloksissa kolmas ja palkinnoksi sain gaiterit eli säärystimet, jollaisia olenkin etsiskellyt vuoritouhuihin. Tuottelias reissu siis ja kunnonkin puolesta tämän kai voi laskea hyväksi perustreeniksi alpinismiin, niiden suurten unelmien saavuttamiseksi. On nimittäin jo uudet tavoitteet näköpiirissä, nelitonniset vuoret ja jäätiköt.

    En silti ole varma onko minusta enää systemaattiseen treeniin. Tietysti haluan pitää huolta terveydestäni ja kunnostani ja pystyä vuorien valloitukseen. Ja tiedän että projekti oma kunto on pidettävä koordinoituna hyvien tulosten saavuttamiseksi. Mutta tiukasti aikataulutettua treenaamista vaikkapa suunnistuskisaa tai maratonia varten? Ei kiitos – haluan edelleen enimmäkseen nauttia urheilusta ja pystyä pysähtymään kesken juoksun hillasuolle. Kuten eilen. Onneksi yleensä näin myös loppujen lopuksi liikun eniten.

    Jos ja kun siis ihmettelet outoja väliaikojani Stravassa, niin ei hätää. Keskityn vain nauttimaan, marjoihin ja ehkä joskus myös selfiehin. Appin pausettaminen täksi ajaksi olisi liian vaivalloista ja oikeastaan periaatteeni vastaistakin. Koska haluan olla mahdollisimman aito.

    Eli näin heräsin, näin juoksen ja näin pidän itseni järjissäni Lapissa.


    *Jos joku tänne asti eksyi, niin yksi narinan aihe valitettavasti olisi kisaformaatista ja nykyurheilusta yleisemminkin; oi miksi tunturisuunnistuksessa naisten pääsarjassa naisten matka on lähes 1/3 lyhyempi kuin miesten ja nousumetrejä lähes puolet vähemmän kuin miehillä? Vuonna 2017 pitäisi riittää, että on eroteltu erikseen miesten ja naisten sarjat ja niissä vieläpä A ja B tasoittamaan eroja, mutta ei pitäisi olla mitään tarvetta laimentaa naisten pääsarjan vaativuutta.

    Maksamme kuitenkin saman hinnan osallistumisesta ja väittäisin että nykyään vielä useammin haluamme haastaa itsemme kunnolla tällaisiin tapahtumiin osallistumalla. Oletteko muuten huomanneet, että samalla kun suunnistuskisojen osallistujamäärät laskevat, polkujuoksukisojen osallistujamäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti? Varsinkin naisten pidempien matkojen osalta. Jotain voisi siis suunnistuspuolellakin ja miksei muuallakin tästä kehityksestä ottaa opiksi.

  • BLOG
  • GETTING SPACE: LAPLAND

    Tiina Kivelä

    I’ve finally made my way to the better (northern) side of the Arctic Circle, the real Lapland. More precisely, I’m typing this from a hotel lobby(when the WiFi doesn’t reach your room, in 2017) in Saariselkä fell resort, where I’m about to run some 15km+ today and tomorrow. While trying to adjust to the landscape which is so enormous and flat. And to the sky which is so big that it’s impossible to describe. You have to feel it.

    Talking about feelings, it’s strange to be back. I guess it’s like with the altitude – you shouldn’t rush to it but let yourself slowly adjust to a different kind of life. Or then you end up like me now… The whole body aching from making my way from sweaty Switzerland to the chilly Lapland on Wednesday after one hour sleep (the 1st of August party was definitely worth the tiredness though). I even had 3 checked in bags and 4 pieces of hand luggage with me (don’t tell the airline; I still don’t know how I did it). Whoopsie.

    And like that wouldn’t have been enough, during the two days in Lapland I’ve already found myself working, orienteering (our family likes to gather in forests) and meeting Santa and stumbling on the rocky paths to acquire some bad ass bruises and scratches (it seems to be that the less risk there is, like 2000m cliff by the trail, the more I stumble). I am rushing with this and feel dizzy, even though I should know better. But if I concentrate on the distance, look at the horizon far far away and think how far the mountains are… I’m not sure if I really want to think about the distance right now.

    Though it’s not so bad really, to slow down. What Lapland lacks in weather, mountains, urban settings and a number of people, it compensates with space, wilderness, freedom and sauna. And the reindeer paths, windy and rarely leading to anywhere, make me think that those creatures seem to know something crucial about freedom. How it’s not about the destination really, but about the journey. Or they are just lost and simply don’t care. Either way, let’s enjoy the ride, whatever speed.

    Now I have to run to run, but please be tuned for more Lapland stories. The map below will also acquire more content soon. Take care, stumble less, and see you later!

     


    FI: TERVEISIÄ LAPISTA

    Olen vihdoin löytänyt tieni taas napapiirin paremmalle eli pohjoispuolelle. Kirjoitan tätä Saariselältä hotellin aulasta (2017 ja hotellin WiFi ei yllä huoneessa kynnystä pidemmälle – not for remote work this place), jossa odotan tunturisuunnistuksen ensimmäisen kilpailupäivän lähtöajan koittavan. Viikko tähän asti on ollut aikamoista haipakkaa ja reilut 15km juoksua lauantaina ja sunnuntaina sopii hyvin kaavaan.

    Tiistaina aamuyöhön Sveitsin kansallispäivää tanssattuani suuntasin tunnin yöunien jälkeen keskiviikkona helteisestä Sveitsistä kolmen sisäänkirjatun laukun ja neljän käsimatkatavaran (älkää kertoko Finnairille, en itsekään oikein tiedä miten sen tein) viileään Lappiin. Ja täällä olen vajaan kolmen päivän aikana ehtinyt jo tavata joulupukin, käydä kolmessa eri saunassa, suunnistaa (perheellämme on hyvin metsäiset kohtaamispaikat) ja kompuroida yhden tunturin kivisellä polulla (näemmä mitä vähemmän riskejä, kuten kahdentuhannen metrin pudotus polun molemmin puolin, sitä kömpelömpää meno).

    Pitkän Sveitsin kauden jälkeen Lappi on henkeäsalpaavan tyhjä. Avoin, laaja ja hiljainen. Taivas  on sanoinkuvaamattoman suuri, sitä ei vain voi kuvailla sanoin; se on tunne. Ja tunturit… Noh, söpön matalia ja kumpuilevia.  Vuoria ja lyhyitä välimatkoja on ikävä, ja niitä etelän lämpimiä piemitä öitä. Toisaalta, Lappi korvaa osaltaan mm. kaikella tällä tilalla, saunoilla ja mutkittelevilla poropoluilla, jotka muistuttavat että loppujen lopuksi on aivan sama minne on menossa ja kuinka pitkä matka on. Tärkeintä on se itse matkanteko.

    Vaikka en olekaan ihan varma siitä onko poroilla mielessään mitään niin filosofista. Ehkä he vain ovat hukassa ja eivät vain välitä. Noh, molempi parempi ja nautitaan nyt siitä matkasta. Oli vauhti mikä tahansa.

    Alla oleva kartta tulee myös saamaan lisää sisältö matkani varrelta. Ja lisää lappitarinoita luvassa kunhan selviän nyt tästä ensimmäisestä viikosta ehjänä, joten pysykäähän langoilla jos kiinnostaa. Palataan asiaan ja yritetään olla kompuroimatta liiaksi siihen asti.