• BLOG
  • GETTING SPACE: LAPLAND

    Tiina Kivelä

    I’ve finally made my way to the better (northern) side of the Arctic Circle, the real Lapland. More precisely, I’m typing this from a hotel lobby(when the WiFi doesn’t reach your room, in 2017) in Saariselkä fell resort, where I’m about to run some 15km+ today and tomorrow. While trying to adjust to the landscape which is so enormous and flat. And to the sky which is so big that it’s impossible to describe. You have to feel it.

    Talking about feelings, it’s strange to be back. I guess it’s like with the altitude – you shouldn’t rush to it but let yourself slowly adjust to a different kind of life. Or then you end up like me now… The whole body aching from making my way from sweaty Switzerland to the chilly Lapland on Wednesday after one hour sleep (the 1st of August party was definitely worth the tiredness though). I even had 3 checked in bags and 4 pieces of hand luggage with me (don’t tell the airline; I still don’t know how I did it). Whoopsie.

    And like that wouldn’t have been enough, during the two days in Lapland I’ve already found myself working, orienteering (our family likes to gather in forests) and meeting Santa and stumbling on the rocky paths to acquire some bad ass bruises and scratches (it seems to be that the less risk there is, like 2000m cliff by the trail, the more I stumble). I am rushing with this and feel dizzy, even though I should know better. But if I concentrate on the distance, look at the horizon far far away and think how far the mountains are… I’m not sure if I really want to think about the distance right now.

    Though it’s not so bad really, to slow down. What Lapland lacks in weather, mountains, urban settings and a number of people, it compensates with space, wilderness, freedom and sauna. And the reindeer paths, windy and rarely leading to anywhere, make me think that those creatures seem to know something crucial about freedom. How it’s not about the destination really, but about the journey. Or they are just lost and simply don’t care. Either way, let’s enjoy the ride, whatever speed.

    Now I have to run to run, but please be tuned for more Lapland stories. The map below will also acquire more content soon. Take care, stumble less, and see you later!

     


    FI: TERVEISIÄ LAPISTA

    Olen vihdoin löytänyt tieni taas napapiirin paremmalle eli pohjoispuolelle. Kirjoitan tätä Saariselältä hotellin aulasta (2017 ja hotellin WiFi ei yllä huoneessa kynnystä pidemmälle – not for remote work this place), jossa odotan tunturisuunnistuksen ensimmäisen kilpailupäivän lähtöajan koittavan. Viikko tähän asti on ollut aikamoista haipakkaa ja reilut 15km juoksua lauantaina ja sunnuntaina sopii hyvin kaavaan.

    Tiistaina aamuyöhön Sveitsin kansallispäivää tanssattuani suuntasin tunnin yöunien jälkeen keskiviikkona helteisestä Sveitsistä kolmen sisäänkirjatun laukun ja neljän käsimatkatavaran (älkää kertoko Finnairille, en itsekään oikein tiedä miten sen tein) viileään Lappiin. Ja täällä olen vajaan kolmen päivän aikana ehtinyt jo tavata joulupukin, käydä kolmessa eri saunassa, suunnistaa (perheellämme on hyvin metsäiset kohtaamispaikat) ja kompuroida yhden tunturin kivisellä polulla (näemmä mitä vähemmän riskejä, kuten kahdentuhannen metrin pudotus polun molemmin puolin, sitä kömpelömpää meno).

    Pitkän Sveitsin kauden jälkeen Lappi on henkeäsalpaavan tyhjä. Avoin, laaja ja hiljainen. Taivas  on sanoinkuvaamattoman suuri, sitä ei vain voi kuvailla sanoin; se on tunne. Ja tunturit… Noh, söpön matalia ja kumpuilevia.  Vuoria ja lyhyitä välimatkoja on ikävä, ja niitä etelän lämpimiä piemitä öitä. Toisaalta, Lappi korvaa osaltaan mm. kaikella tällä tilalla, saunoilla ja mutkittelevilla poropoluilla, jotka muistuttavat että loppujen lopuksi on aivan sama minne on menossa ja kuinka pitkä matka on. Tärkeintä on se itse matkanteko.

    Vaikka en olekaan ihan varma siitä onko poroilla mielessään mitään niin filosofista. Ehkä he vain ovat hukassa ja eivät vain välitä. Noh, molempi parempi ja nautitaan nyt siitä matkasta. Oli vauhti mikä tahansa.

    Alla oleva kartta tulee myös saamaan lisää sisältö matkani varrelta. Ja lisää lappitarinoita luvassa kunhan selviän nyt tästä ensimmäisestä viikosta ehjänä, joten pysykäähän langoilla jos kiinnostaa. Palataan asiaan ja yritetään olla kompuroimatta liiaksi siihen asti.


  • BLOG
  • STRANGE DAYS & MY MAPS

    Tiina Kivelä

    Postcard from the Swiss Alps, April 2017.

    The last resort skiing day of the season looked like this last Saturday. And when I say last, please do note that I’ve already said it two times before, so either third time’s a charm, or then the Alps provide as long (but luckily not as dark) winter season as Lapland. I’ll keep you posted about that…

    It was a damn good day. Powder snow and clear blue skies, the clearest I’ve seen this year, and it still amazes me every time that on a clear day like this, I can even see Mont Blanc from here. These mountains; I just can’t help loving them.

    And now it’s the first week of May. Planning mode on, for the future adventures both in travel and life in general. The days are strange, nothing is sure and corporate world has shown it’s cons big time lately. Nevertheless, I try to keep in mind that when nothing is sure everything is possible. And take the moments as they come, and enjoy fully when they are as awesome as the past weekend was. Or well, I still like to plan a bit, and I’ve especially realised this very deep love for custom maps; it’s apparently something which just happens when your brother is a cartographer and you’re the explorer… Now working on a map for a little roadtrip to Finale Ligure, Italy, and my personal Best of Switzerland guide. They’re still drafts but definitely more of these coming later, when I finally have time to concentrate 100% on my personal projects, which I hope will also help others, whenever possible.

    Talk to you later and until that, take care, and travel as much as possible.

    To be free is to learn, to test yourself constantly, to gamble. It is not safe. I had learnt to use my fears as stepping stones rather than stumbling blocks, and best of all I had learnt to laugh.

    © Robyn Davidson

    Location: Schilthorn Piz Gloria 29/04/2017


    FI: Postikortti Alpeilta, mitä luultavimmin viimeiseltä laskupäivältä. Oli puuteria, ja oli kirkasta; koskaan aiemmin Mont Blanc ei ole kurkistanut paikallisten vuorten takaa näin selvästi.

    Mahtavan viikonlopun jälkeen toukokuu on alkanut hieman oudoissa merkeissä. Yritysmaailma ja kvartaalitalous on rypistänyt kulmia hieman liikaa, ja sima ja munkit piti korvata “vain” haaleanpinkillä rosélla. Yritän kuitenkin pitää mielessä, että niin kauan kuin mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista. Otan eteen tulevat tilanteet sellaisina kuin ne tulevat, ja nautin hemmetisti kun ne ovat yhtä erinomaisia kuin mennyt viikonloppu.

    Tai no, yritän kyllä myös suunnitella tätä elämää edes hieman, ja olenkin jo varannut tulevaisuuteen muutaman viikon jolloin aion keskittyä 100% omiin projekteihini. Olen myls aloittanut puuhailemaan omia opaskarttoja ja roadtripehdotuksia (autollisille kavereille siis) ja miettinyt missä asioissa haluan olla parempi viikon, kuukauden, ja jopa vuoden päästä.  Kaikki tämä koska ympärillä on niin paljon inspiroivia ihmisiä, jotka saavat tavoittelemaan lähes kuuta taivaalta, tai noh ainakin ns. parempaa elämää. Koska jos hekin, niin miksen minäkin. Tai sinä.