Tiina Kivelä

    As already mentioned, my life is experiencing some major changes these months. And there’s some amount lots of reflecting happening on the side. In-between the planning and booking and packing. And crying. It’s not easy but to keep this as honest as I want, I have to say that this girl is catching feelings. Which I think is quite a natural side-effect of a major life change and digital nomadism. Or I’m just getting old.

    I’ve now realised that I got carried away with my life and struggles for few years, cutting off many of my old hobbies and habits and disconnecting from many of the familiar things. Things just didn’t feel right and so I readjusted my settings, to move more successfully (and happily) towards my dreams. And in Switzerland (one big dream came true this way, btw) it all culminated, like in a great movie-like final. Boom! I know I’m repeating myself, but mountains really help to put things and thoughts in their real place.


    In Switzerland, I cut off the rest and readjusted almost everything. After coming to the conclusion that when the comforts of conventional “normal” life (let’s have a quiet moment for our generation) weren’t available, I better concentrate on making the best out of the things I could control. And so I set on creating the best possible lifestyle, while doing my best to stay sane and focused in the madness of startup world (that required some struggle too, but I survived and learned so much).

    All this helped me to look at things from a new perspective, and after identifying the essential and eliminating the rest I’m now in the middle of reconnecting with the parts which make me happy. Things and activities like travelling, running, skiing, training (for something, setting goals etc.), wandering in woods, writing, reading, drawing, knitting etc. Even work. I also do my best to take the life at it comes to me now. Not taking it too seriously, but caring enough still. I’m also rooting for something, for the lifestyle, people and places; though I still haven’t found the place, maybe I don’t even need to – maybe that’s not really for me.

    And in the mountains, even in Zürich, the life, the dream, proved the be better than I ever imagined it would come to me.  Now it finally feels right again, most of the time.

    Tiina Kivelä



    Finally, when the sh*t is back together (pardon my french, mom), it’s good to go back to Lapland for a while. Though the heart is and stays in the mountains, waiting for me to come back with the return ticket for another offseason (off for tourists, on for us). And yes, sometimes it feels quite absurd, this lifestyle of mine. Kind of a version of digital nomadism.

    A friend even said I sound like an emo kid with my complaints notions of being always in between, having too much stuff for which I have no place etc. (yes, just champagne problems). Deep down I know I’m crazy with the complaints though; I have so little to complain really. Nevertheless, I don’t wanna pretend and say I wouldn’t be scared and stressed and bit out of place most of the time. This really isn’t lightweight.

    So sometimes it’s important to get a little out of place. And not do what is expected of us. To surprise people, disappoint them, break things off, make mistakes, and live your life

    © Garance Doré

    When in doubt and stress (and when not in the mountains) I try to listen and read as much I can, especially comforting and motivating words. Like this: Alex Honnold by Jimmy Kimmel Live. It looks easy and crazy when he does what he does, but for him, it’s all about practice, preparation and hard work. And fun; something which makes him genuinely happy. We all don’t need to free solo El Capitan but we may and can define our own epic adventure levels and goals. And then go for them.

    Tiina Kivelä


    These weeks, in between exploring liveable Zürich (it’s been great, btw) I’ve been booking tickets, finishing previous projects and making the first plans and preparations for new ones. And had few meltdowns, trained, jumped head first into the river few times, eaten, slept and spent time with friends. Most of the days I wake up almost in a panic, heart beating and mind running over all the things I need to do and decide and take responsibility of. But then I try to (sometimes it works right away, sometimes it takes few more minutes hours) remember to take a deep breath, calm down and focus. Really, it’s not so much really to be responsible for oneself only. Oh dear, I can’t really wait the day I’ll have children…

    For the “move” (not really sure if I can call it a move while I use my parents address as my official address, and have my stuff in storages in Switzerland and in Lapland, and sleep regularly on friend’s couches) I’ve learned some new tricks though. And I really consider that things are going a little bit smoother now than during the previous ten or so moves I’ve done. Although it still requires a cry or two to get all the sh*t together.


    Right now, it’s all about the right bag or box for every type of gear. Then maybe someday it all will develop even further and eventually I’ll be packing up the yurt and riding away with horses (Mongolia would be an awesome place to visit btw). And if I may write down a brief and honest process description of my current reality, it would be like this:

    • pack your ski gear in your ski bags
    • pack your climbing gear in your climbing backpack
    • pack your MTB gear in your MTB backpack
    • pack your trekking and camping gear in your trekking backpack
    • pack your running gear in your smaller duffel bag
    • pack your everyday gear in your bigger duffel bag
    • pack your work gear and gadgets in your fjällraven kånken
    • pack your Morocco surf trip gear, (which you suddenly learned you’ll need in a month) in your another duffel bag – then notice you have no extra pack and share the running gear between all the other packs and pack the Morocco stuff in the small duffel
    • pack your city stuff, camera, notebooks, pens etc. in your city handbag
    • pack your random stuff in Ikea boxes
    • pack your essential home stuff in cardboard boxes

    -> give the “not essential for you but still helpful for someone else” stuff to your friends

    -> move some of the stuff into your friend’s storage and offer them burritos and beers and tremendous amounts of thank you‘s for that

    -> sit on your temporary home’s floor in the middle of all the leftover stuff which didn’t fit anywhere, cry, listen to Bob, consider burning everything, sell some, complain to closest friends in Whatsapp, and all the random people in your Instagram stories,  how hard everything really is

    -> stop crying, put on a nice dress, have a beer/wine and trust that it will alright, you’ll find a way, and go dancing.

    After all, the world is spinning and we can’t just stand on it.


    Tiina Kivelä


    Täällä ollaan isojen elämänmuutosten keskellä. Kuten olen jo kertonutkin, osa elämästäni palaa hetkeksi Lappiin ja eräänlainen muuttoprosessi on käynnissä. En toisaalta oikein tiedä miten tätä voi kutsua oikeaksi muutoksi, kun jatkossakaan minulla ei ole pysyvää osoitetta. Ja kun tavarani ja enemmän tai vähemmän satunnaiset vierailuni on jaettu Sveitsin ja Lapin välille, ystävien varastoihin ja vierashuoneisiin. Diginomadismi saattaa näyttää ja kuulostaa hienolta, mutta useimmiten se on vain yksi suuri sotku, jota yrittää manageroida parhaansa mukaan. Vain huomatakseen, että vaikka kuinka tekisi parhaansa, aina joku asia on väärässä maassa. Ja se tietokoneen laturin johto taas katkeamassa.

    Olen elänyt säästöilläni ja satunnaisilla töillä kesän (Sveitsi ei oikeasti ole niin kallis kuin aina kauhistellaan). Lisäksi olen ollut niin ystävällinen ihmisille, että saan pidettyä tavarani Sveitsissä odottamassa offseasonin viikonoppuseikkailuja ja kenties taas joskus pysyvämpää asumusta ja työtä vuorten juurelta.

    Nykyinen työni myös mahdollistaa matkat Lappiin ja työskentelyn oikeastaan mistä vain loppuvuoden. Paljon töitä tämän eteen on kyllä tehty, ja jos jotakin kiinnostaa miten tällainen hienon näköinen ja kuuloinen (digi)nomadismi on mahdollista, niin sanoisin että kovalla työllä ja hieman tuurillakin ehkä. Työmielessä kulunut vuoteni Sveitsissä ei ollut kevyt, startup maailma on aikalailla huhujen kaltainen, mutta en silti vaihtaisi päivääkään. Tai ehkä muutaman, vaikkakin kaikki se kokemus ja opit mitä tästä sai paikkaavat kyllä ne harvat haavat.


    Tavaroiden pakkailun ja lajittelun ohessa tulee, kai ihan luontaisestikin, mietittyä enemmänkin syvällisempiä. Olen mm. tajunnut, että tämä suuri elämän myllerrys on kestänyt jo vuosia. Olen vähitellen luopunut oikeastaan kaikista vanhoista tavoista, tottumuksista, harrastuksista ja asioista joita olisi pitänyt tehdä, mutta jotka eivät kuitenkaan tehneet minua onnelliseksi. Lisäksi tajusin että kun moni ns. normaali asia ei ole edes useimmiten mahdollista meidän sukupolvellemme, kuten toistaiseksi voimassa olevat työsuhteet, omistusasunnot ja vuosilomat, on vain parasta keskittyä tekemään elämästään se paras mahdollinen, niiltä osin mihin voi vaikuttaa. Terve itsekkyys ei todellakaan ole aina pahitteeksi.

    Ja niin reboottasin asetukseni, vähitellen vuosien kuluessa, ja sprintaten lopussa Sveitsin ja erityisesti vuorten avustuksella. Yritän nyt parhaani mukaan keskittyä tekemään sitä mikä oikeasti tekee onnelliseksi ja millä on väliä. Juoksen ja liikun taas enemmän kuin vuosiin; treenaan jopa oikeita tavoitteita kohti. Enkä malta odottaa että pääsen taas lappiin sukkapuikkojen ja islantilaislankojeni, kirjojeni ja kahvikuppieni kimppuun. Lisäksi kiinnostaa syöminen, nukkuminen ja matkustelu. Sekä tietysti työ ja ystävät.


    Suurin oivallus tässä kaikessa on ollut etten enää ota elämää niin vakavasti, silloin kun sitä ei oikeasti tarvitse. Pyrin ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se minulle tulee. Ja pyrin myös juurtumaan niihin todella hyviin asioihin; elämäntapaan, ihmisiin ja paikkoihin. Vaikka en kyllä uskokaan että voin juurtua vain yhteen paikkaan – se ei ole minua varten, eikä tarvitsekaan. Eikä Sveitsissä tästä elämästä ole nyt kyllä tarvinnut paljon valittaa – elämänlaatu on huikea ja elämäntyyli erityisesti minulle sopiva. Vielä kun sen paikallisen kielenkin oppisi…

    Elämäni tuntuu vihdoin oikealta, oikealta minulle. Ainakin suurimman osan aikaa.  En silti väitä ettenkö satunnaisesti “romahtaisi” ja kiroilisi ääneen (Instagram stories, olet ehkä nähnytkin) kaiken raskautta ja vaikeutta. Herään useimpina aamuina melkein paniikissa sydän tykyttäen, miettien mitä kaikkea pitääkään taas päivän aikana suunnitella, tehdä ja mistä kaikesta ottaa vastuu. Mutta sitten yritän muistaa hengittää syvään ja tunnistaa ne oikeasti tärkeät ja tarpeelliset toimet ja asiat. Ja unohtaa muun. Useimmiten onnistun hetkessä, joskus se vaatii hieman enemmän, juoksulenkin tai viinilasillisen tai pulahduksen jokeen.

    Eikä oikeasti pitäisi olla niin vaikeaa ottaa vastuu vain itsestään ja tekemisistään. Voi pojat, millaistahan tämä on sitten mahdollisesti jos joskus saan lapsia… Ja kun pitää pakata myös muiden reput.

  • BLOG

    Tiina Kivelä

    New town, new rivers, same old restless feet. On Friday I said goodbye to Interlaken, for a while at least. The period between summer of ’16 and summer of ’17th was definitely one the best periods of my life, which taught me a lot and left me with many great experiences and memories.  But nothing lasts forever, and so I packed my stuff again on Friday. Parted it into storage (thanks friends for your help again) and into my loyal duffel bags, which I then carried in train to Zürich, for my July residence. Many times, people wonder why I need so many bags for different purposes. But again it proved good to have a climbing back for my mountaineering gear, a trekking bag for my trekking gear, ski bag and ski back bag for ski and avalanche security gear.  And the city handbag for urban exploration, of course. Though high heels I seem to have dropped off my wardrobe altogether. No need for them in here.

    It was an incredible, humbling and intensive year in Interlaken. I met amazing people, got an interesting start-up experience and learned that wild things should be free, always. Switzerland is a good country for me, and the Alps especially.  I fell in love, with the mountains and quality of life (cheese, you’ll not be forgotten either). There are things I would do differently now though – I’d start learning the language right away, and I’d let go easier when there’d be no good reason to hold on anymore. But I don’t regret a thing. It’s incredible what other cultures and foreign countries can teach you, but even more, it’s been the mountains and nature in general, which has impressed me the most. Teaching the best lessons and making me want to learn so much more (serious mountaineering, I’m ready).

    And yes you see right, the legs are bruised. And I have tanned skin and sun-bleached hair which hasn’t seen hairdresser in one and a half year. I have also more muscles and more strength, both mentally and physically. And again, I have my stuff all over the place, in storage in here and in Finland, in bags and friends’ place, waiting for the moment I again find a base camp to settle in, with everything I can’t let go of. It’s all messy but that’s alright. Perfect is boring.


    Even after a year in here, every time I board a train and travel somewhere in Switzerland, I’m amazed by the experience. The travel infrastructure, SBB & PostAuto, I love you for bringing me and my stuff, my skis and my bike, to the greatest adventures ever, and especially making sure the tired me makes it back home safely in the end of the day. And then there are the high mountains with their snowy peaks and glaciers and green meadows with their cows and goats. The highlands and lowlands, lush fields and the colours after rain and sky just before a storm. The gloomy foggy days, when the clouds are hugging the mountains tightly; when it seems like the fog is the way for mountains to breathe. The villages with their church towers aiming high, but never even close as high as the mountains. And the towns and cities, organised, clean and international. It’s the life in between which fascinates me most, the journey to find out what’s on the other side, and after a good amount of mountains, it’s time to try the life in destination called Zürich.

    Never lived here before, and in a matter of fact never been here longer than few hours at a time, so when the opportunity came (in a form of saved money and holiday season – no Mr. investment banker on sight still, unfortunately) I decided to try this quality of life too. In July I’ll also start working with some interesting new projects which will eventually bring be back to Lapland even (then the song, from which the name for this site comes from, will become even more accurate, heh).  Moving on, but also moving back.

    Zürich tips will follow, as well as the stories from Andalusia and Alps waiting for editing. Maybe something more about the work, in the past and in the future, and about how to keep up with this lifestyle and with as many adventures and outdoor hours without sponsors deals. Keep tuned, take care and please, be as brave as I’ve been. It’s scary to jump into something new and unfamiliar,  but after I’ve done that close to million times myself I’d say that embracing the change and freedom has been the best I’ve ever done. And there’s never anything wrong with new perspectives.

    Everything I was writing was actually a way of trying to reconnect with other human beings when you’re always in transit.

    Thom Yorke, Rolling Stone

    Tiina Kivelä

    I learned this, at least, by my experiment: that if one advances confidently in the direction of his dreams, and endeavours to live the life which he has imagined, he will meet with a success unexpected in common hours.

    ― Henry David Thoreau, Walden: Or, Life in the Woods

    FI:  Uusi kaupunki, uusi joki, vanhat levottomat jalat. Perjantaina pakkasin tavarani kasoihin, jotka jaoin edelleen ystävien asunnon, varaston ja omissa käsissäni kantaneiden duffelbagien varaan, ja otin junan Zürichiin. Oli aika hyvästellä yksi aikakausi ja suunnata kohti heinäkuuta Zürichissä. Kesän 2016 ja 2017 välinen aika Interlakenissa oli yksi parhaista ja opettavaisimmista elämässäni; intensiivinen, haastava mutta niin ihana. Päivääkään en vaihtaisi pois, vaikkakin ehkä muutaman asian tekisin toisin (lapset, menkää sille kielikurssille heti eikä sitten joskus, ja etsikää se siisti asunto ennen kuin on liian myöhäistä).

    En ole koskaan aiemmin asunut Zürichissä, ja vieraillutkin kaupungissa vain muutaman kerran muutaman tunnin kerrallaan. Mutta olen haaveillut siitä useammin kuin kerran, ja kun tilanne säästöjen, lomakauden ja työpaikan muutoksen johdosta tuli mahdolliseksi (ei ole sitä investointipankkiirimiestä vielä näkynyt, valitettavasti tai onneksi), päätin kokeilla tätäkin maailman parhaaksi kehuttua elämänlaatua. Pikkuhiljaa sormet naputtelevat myös uusien työprojektien parissa ja yrityksenä on kokeilla todellista diginomadin elämää muutama kuukausi. Mutta ennen sitä kuukausi Zürichiä ja satunnaisia vierailuja vuorille. En ole hetkeen asunut suuressa kaupungissa ja tavoitteena on myös kokeilla miten tämä taas onnistuu; hieman aiempaa pidemmät siirtymät lenkkipoluille ja maastopyöräreiteille, puhumattakaan niistä alppien huiputuksista. Mutta sitten toisaalta, saan vuorten tilalle kahvilat, museot, kaupat ja toiset ihmiset. Uuden joen, uudet järvet ja uimapaikat, sekä asunnon ilman sotkuisia kämppiksiä.

    Tulossa on Zürich vinkkejä (kartan kokoaminen alkoi jo alla) ja editoidut jutut espanjan ja alppien kesäseikkailuista. Ehkä myös hieman enemmän juttua työkuvioista, menneistä ja nykyisistä. Siitä millaista on työskennellä kansainvälisessä startupissa Sveitsissä ja miten maksimoida aika vuorilla ja ulkona ja matkoilla ilman sponsoreita. Pysykää linjoilla siis jos nämä kiinnostavat, ja kertokaa toki jos haluatte minun kirjoittavan jostakin aiheesta tarkemmin. Kesälomia pukkaa, joten aikaa lukemiselle on varmaankin enemmän, kuten minulla kirjoittamiselle.

  • BLOG

    Thunersee by Tiina Kivelä

    I run to catch moments like these.

    Simple as that. And well I may keep on running also to keep my activity levels up, and body and mind fit. In addition,  now after almost 6 months here, I have to thank Interlaken for offering so nice environment for this habit of mine.

    That’s quality of life right here.

    Tiina Kivelä

    FI: Perus iltalenkki Interlakenissa.

    Location: Naturschutzgebiet Weissenau