• Lapland Weekends: Riisitunturi

    Tiina Kivelä

    In Finnish we call these kind of things ruskaretki; loosely translated “autumn colors trip”. If you’re from Southern Finland or abroad, you first take the long journey by car, train or airplane to Lapland. Eventually, from your chosen transport hub, you continue further to the wilderness, in example to Riisitunturi National Park.

    When in destination, you experience the amazing colors and enjoy a little break. Apparently, only in the higher latitudes almost all of the vegetation changes colors at the same time and that’s why it’s so great in here. Some years, you may even experience the first snow. Moreover, you drink a lot “pannukahvi” ( coffee made outdoors above open fire), pick up some berries and mushrooms, and fish. And spent many hours in sauna. Yes, this time of the year there’s not so many crazy extreme activities available, except by bike maybe, and therefore it’s kind of a granny season. For slow travel and unplugging.

    In Lapland however, we can skip the long journey and do a little ruskaretki almost every day in September, between and after work. You may not get the colors the whole month sine the intensity depends on the year and whatever reason. But you never know if you’ll experience your first snow of the season, or an indian summer during this month. Or both. And this is many times the best time for Northern Lights too – you’re not freezing to death when jumping out in your pyjamas to see them, like I did few nights ago.

    This year, there’s been great autumn colors but oh so cloudy and grey skies, and foggy days. Like this. Though I kind of like the spooky atmosphere; and it makes great pics with the colors. Nevertheless, I would like to kindly request a few sunny and clear autumn days, and especially nights for the Northern Lights. Thanks, or I book last minute tickets to my southern home.

    One of my favorite day hike destinations close to my hometown (1h drive) is Riisitunturi National Park; the hills aren’t high “down” here (I say down because everything below Arctic Circle is south) but what they lack in altitude they substitute in other wonders, thorough the year. This time we hiked (and tested a bit after the marathon feet) and brought our own coffee. Nevertheless, the place is awesome for a skitour in winter, trailrunning and almost any activity the national park rules allow. Unfortunately, it’s only reachable by car, but if and when you have one, I’d also recommend visiting nearby Korpihilla Café, which is basically the only food&beverages establishment in the region. And there’s Pentik art and everyday design centre in nearby Posio too, for local design & interior enthusiastics.

    And there’s never nothing wrong for stopping by just for the nature. Like this.


    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Where: Riisitunturi National Park, Lapland, Finland


    Ruskaretkikohde: Riisitunturi

    Terveisiä ruskaretkeltä! Tällä kertaa Tiinan epävirallisen virallisessa matkaoppaassa Riisitunturin kansallispuisto, jonne teimme pienen retken viime lauantaina (eräänlaista korvikehoitoa vuoriviikonlopuille). Oikeastaan keskellä ei mitään, hyvin vaikeasti määriteltävällä alueella eteläisessä Lapissa, sijaitseva kansallispuisto on pieni ja söpö paikka kevyeen retkeilyyn; säällä kuin säällä, vuoden ympäri.

    Parhaiten loivaprofiiliset reitit soveltuvat mielestäni polkujuoksuun (minun pitää vielä joskus kirjoittaa siitä miten tyhmältä tuo sana polkujuoksu suomeksi kuulostaa – eikö voisi käyttää vaikka sanaa maastojuoksu?) ja talvella hiihtovaelluksille, mutta eivät hieman rauhallisemmastakaan menosta nauttivat alueella varmasti kyllästy. Ainakaan kovin helposti, jos vain ulkoilu ja luonto vähääkään kiinnostaa. Osa reiteistä on sorastettu ja pitkospuitakin löytyy, joten kevyillä varusteilla pärjää; en silti kuitenkaan lähtisi tännekään kävelemään juoksulenkkareissa, vaan valitsisin kevyet hyväpohjaiset vaelluskengät. Kuraa on nimittäin tarjolla, varsinkin tällaisella säällä. Päälle on myös hyvä pukea merinovillaa ja gore-texiä, vaikka kuinka Instagram julkkikset, varsinkin naiset. poseeraisivatkin tuulisilla vaaranrinteillä paljain selin (jep, minusta on tullut tällainen täti ja tästäkin aiheesta ja esimerkistä olisi ehkä hyvä kirjoittaa enemmänkin).

    Kulkemamme pidempi ympyräreitti, n. 11km, on näemmä vaihtanut hieman reittiä sitten viime kerran – välillä joissain risteyksissä oli suomalaiseen tapaan vaikea tietää minne pitäisi oikeastaan olla menossa, mutta onneksi vaelluskaverillani toimi GPS ja paikallistuntemus. Aloitimme päivän retken normaalia myöhemmin ja otimme omat kahvit mukaan, mutta mikäli paikalle sattuu aukioloaikoina ja ilman omia eväitä, on lähistön Korpihilla käymisen arvoinen tankkauspaikka. Tai no oikeastaan ainut sellainen, sillä läheltä ei löydy edes ABC:tä. Omat eväät mukaan siis, kaiken varalta. Lisäksi kohtuullisen ajomatkan päästä löytyy Pentik mäki tehtaanmyymälöineen sisustusfriikeille. Kyllä, tämä on oikein erinomainen kohde tyypillistäkin tyypillisemmälle ruskaretkelle, eli hieman vanhempien aktiivisten naisten hemmottelumatkalle, jossa retkeillään ja käydään vähän ostoksilla.

    Edelleen väittäisin, että tässä on kyllä sellainen asiakaskunta, jolle voisi tarjota ja myydä enemmänkin, sekä palveluita että tuotteita. Eikä vain pinkkiä.


  • BLOG
  • Jungfrau Marathon 2017 – I Did It And Here Is How

    Tiina Kivelä

    It’s now two weeks since my biggest achievement so far – Jungfrau Marathon 2017, in time 5:15:06. And I thought it would be good time for my first ever marathon rep, so read on if you are interested why and how I did it.

    Die Schönste Marathonstrecke Der Welt (The Most Beautiful Marathon Course In The World) didn’t give the best views this time, but it was an amazing experience still. Other runners might have different views but I didn’t really mind that the 42.195 km and 1’829 meters altitude difference went in rain and clouds (no sight of Jungfrau mountain itself) since I knew by then the hoods like my own pockets. With the help of fog I also got lost in the runners high and could focus more on the running itself. And so I did it and finished my first ever marathon (funnily enough the Virgin Marathon) in time: 5:15:06. Though the time didn’t really matter – all I wanted to do was to finish that bastard and do something I’ve never done before. And enjoy it.


    week before I went surfing in Morocco


    True to my adventurer self, I never really did any specific marathon training for this. A week before the marathon I went surfing in Morocco and even drank a beer the night before (better not to do any dramatical changes, I thought). Last year, I walked the uphill from Lauterbrunnen and Wengen to Kleine Scheidegg, and I’ve done a 11h hike this year. Basically, I knew what was ahead of me. And I’ve been running and training, one way or another, almost all my life. I don’t know if I’m average or not, most likely not, but I do know I have good physics, active lifestyle, and I’ve ran few half’s and Lidingöloppet 30k. Theoretically, running that far (and walking the uphill) shouldn’t be a problem for someone like me. Nevertheless, I wouldn’t suggest the same method to anyone else. Expect the mental part; that even when you’re afraid and feel the challenge is a bit too big (I was damn scared and doubting myself a lot pre-race), you should do it, or at least try.

    I had and still have nasty wound (from Morocco) in my foot and it did hurt before the start. And I did doubt almost everything. However, I decided to show up and try. And look how far it got me! After the 30k mark I just kept thinking how I’ve never ran that far at once, and every step and meter after that was a little achievement. Finally, I went and finished that bastard and got that cool finisher shirt and free beer. And an important life lesson.

    Tiina Kivelä


    I’ve heard one should have a marathon soundtrack, but I chose to run without music, and just get lost in my thoughts and experience the runners high fully. And it was a good decision – I had nice 5h+ to reflect, on the experience itself and everything around me. In the beginning, I ran past my old home. And then past the houses and streets where I’ve been both incredibly happy and dramatically sad. I run past the beautiful villages of Lauterbrunnen and Wengen with cheering crowds, and up to Kleine Scheideggen, where I experienced the most fun and magical ski season last winter. Some parts of the track I’ve even skied down, or went sliding on our way to the office Christmas dinner (first and last for me).  Simply, there were many memories, good and bad, along the way to keep me occupied besides the running itself, and all the time I had the feeling I was home. And enjoying it.

    It was also fun to be back racing; pick up my number from the race centre and feel the familiar atmosphere of a big sporting event. A dose of excitement, a bit of fear and a lot of joy and admiration for the ones who do it faster or who do it despite whatever difficulties they have. I might never get back to regular racing, but I do enjoy going back to the old familiar things from time to time. It feels good to know what you are doing and be a bit nostalgic for the previous events and past experiences. Some do rock’n roll, I do sports. Or well, I do both…


    sauna would have been nice


    In the end of the race, the last 10k in the clouds and cold rain, my hands were freezing and it was difficult to hold the beer I was handed in the finish. On the other hand, the weather must have been good for me especially – I’m used to perform well enough in cold, though I have to admit I missed sauna a bit a lot at the finish.

    Later thinking, I do regret I didn’t have extra hands nor any support taking a good after the race pic of me (and hold my beer); but that doesn’t really matter as long as I managed to do the marathon itself. All by myself. The greatest and very important achievement of my life so far. And you know, when you do something like this, you pretty much feel you can do almost anything and the new ideas skip few levels when getting crazier than the marathon. I’m not sure if the next big idea will be another marathon, ultra mountain marathon, or maybe climbing up the Jungfrau mountain. But whatever it will be, it will be amazing. And challenging.

    In the end I also want to say that in addition to the experience itself, Jungfrau Marathon really was worth the money (second hand entry from my friend 100CHF); it was well organized and service and add ons were good quality. Swiss quality. Especially with the SBB partnership the entry really pays off, if the marathon itself doesn’t. It’s one of the toughest and most beautiful marathon courses in the world (with good weather it really provides with amazing views) and the organization is marvelous, though there were little hick-ups with the services after race (fyi, critique has been communicated directly to the organization and hopefully next year this part works well too). I can really recommend the race for anyone fit enough; it’s a nice event for spectators too, but I’d recommend you to consider first the running and only then the spectator / support act part. And two weeks after, I have to say that the best part of this kind of thing must be the superhuman feeling you get after finishing it without bigger problems. You sure you don’t want to experience that?

    Even though I may sound vain, it doesn’t really harm that others are so amazed of my wonder woman skills and endurance after something like this. It was really fun to walk almost normally to the local bar in Interlaken after the race and meet my friends who didn’t run the race. Yes, I had done the craziest thing that day, though I have to give them the credit to be overall awesome people and excelling in other things. They you might not run marathons, but you do better in managing and organizing and climbing mountains and raising kids and just being overall badass people. Long distance running might be my thing, but there are many other cool things you can do too. And everyone has their own struggle(s). Remember that and just do what makes you happy. And enjoy your achievements; I sure do enjoy mine now.

    Ps. If you have some amazing marathon/mountain running/nordic skiing marathon/whatever similar event to suggest, feel free to comment and help me maybe invent a new goal for next winter/year.

    PPS. My running data can be found in Strava in here.

    Tiina Kivelä


    Epävirallinen Kisaraportti – Jungfrau Maraton 2017

    Maratoonari tässä hei, pitkästä aikaa suomeksikin. Kaksi viikkoa sitten juoksin (ja kävelinkin hieman) Jungfrau Maratonin Sveitsissä, entisillä kotikulmilla. Ja koska mahdollisuus kerran oli, valitsin tietysti ensimmäiseksi täyspitkäksi maratonikseni Neitsyt Maratonin. 42.195 km ja 1’829 metriä ylämäkeä sopi hyvin tavoilleni ja oli loppujen lopuksi aivan hemmetin mukava kokemus.

    En suosittele samaa kaikille, mutta näemmä on myös mahdollista juosta maraton, vieläpä yhdellä raskaimmista reiteistä, erikseen treenaamatta. Viikko ennen maratonia surffasin vielä Marokossa, josta hankin myös jalkaani ilkeät haavat, jotka saivat pohtimaan ideani järkevyyttä toden teolla vielä lähtöviivallakin. Mutta niin vain varhain aamulla, syyskuun yhdeksäntenä, nousin ylös vanhassa kotitalossani ja käppäilin vanhaa työmatkareittiäni lähtöviivalle. Lähtölaukauksen jälkeen jatkoinkin sitten sen reilut 42km enemmän ja vähemmän ylämäkeen, ohi entisen kodin ja muistojen, yllättävän kevyin askelin.

    En ehkä treenannut juuri tälle maratonille, mutta kiitän kyllä nyt jälkikäteen kaikkia niitä treenitunteja ja aktiivista elämäntapaa vuosien saatossa, jolla tällainen treenaamatta maaliin -suoritus toteutettiin pahemmitta ongelmitta. Olen aina kyllä halunnut kokeilla maratonin juoksemista ja tähänkin suoritukseen motivoin itseäni hyväksi todetulla anteeksiantavaisella teemalla; eli tärkeintä oli seisoa viivalla oikeaan aikaan ja yrittää päästä niin pitkälle kuin hyvältä tuntuu. Olen aiemmin juoksut muutaman puolimaratonin ja Lidingöloppet 30k’n, mutta koskaan en ole yhtäjaksoisesti juossut tai edes kävellyt numero rinnassa yli kolmea tuntia, joten kaikki varsinkin sen kolmen tunnin päälle olisi ja olikin aikamoinen saavutus. Kolmenkymmenen kilometrin jälkeen ajattelinkin paljon sitä miten en koskaan ole juossut niin pitkälle ja jokainen askel siitä eteenpäin tuntui pieneltä saavutukselta. Puhumattakaan tunteesta maalissa, kohmeisin sormin olutmukia puristaessani. Minä tein sen, suurimman saavutukseni tähän asti, ja nyt vain suurempia unelmia kohti.

    Jungfraun maratonia mainostetaan maailman kauneimmaksi maratonreitiksi ja onhan se, toinen kotini, aivan älyttömän, epätodellisen kaunis paikka, Interlakenista itse Jungfrau vuoren huipulle asti. Tällä kertaa maratonilla ei kuitenkaan saatu nauttia maisemista, sillä pilvet roikkuivat alhaalla ja peittivät näkyvyyden sekä itse Jungfrau vuorelle, että Wengenin kylän jälkeen oikeastaan pidemmälle kuin muutama kymmenen metriä eteenpäin. Lisäksi taivaalta tai siis niistä pilvistä tuli enemmän tai vähemmän vettä koko matkan ajan; mutta ei sentään lunta, jota oli jo satanutkin maalialueelle muutama päivä aiemmin (lumi oli kuitenkin onneksi sulanut kisaan mennessä ja asteet pysyisivät plussan puolella). Lappilaista ei myöskään viileä sää haitannut (tai siis, ei saa haitata – lappilainen nainen kestää, kaiken, ehkä, suurempia valittamatta); paitsi maalissa kun kohmeisin käsin yritin pidellä yllä mainittua olutmukia ja muita härpäkkeitä. Saunaa oli ikävä, mutta onneksi suihku tarjoili tulikuumaa vettä ja kohmeiset sormetkin palautuivat nopeasti normitilaan muiden kehonosien kanssa. Kokonaisuudessaan itse maraton ja palautuminen siitä meni yllättävän kevyesti ja jo maratonpäivän iltana sain jo helposti käveltyä paikalliseen ja nosteltua muutaman oluen lisää, samalla kun paistattelin kavereiden kehujen keskellä. Että vaikka suomalaisena ei kai saisi paljon itseä kehua, niin pakko sanoa että aika ylpeä olen itsestäni ja tästä kehosta ja mielestä..

    Olen aiemmin pelännyt ja edelleen välttelen puhtaita kaupunki (=100% asfaltti ja tasamaa) maratoneja, koska pelkään miten hajalla jalkani olisivat sellaisen jälkeen. Tiedän, varsinkin nyt, että minulla olisi tarvittava fysiikka ja fysiikka jopa nopeampivauhtiselle kaupunkimaratonille, mutta silti luulen että minulle sopivat tämänkaltaiset polku-ja vuorijuoksut paremmin. Tällaiset, jossa on vähän tai siis paljon jotakin extraa kalliin entryn vastineeksi, ja jossa rasitus jakautuu tasaisemmin koko keholle. Tarvitsen vaihtelua ja kunnon haasteita, en monotonista ennätysaikojen tavoittelua. Vaikka kyllä tuo Stravakin jo houkutteli että enkö jo haluaisi kokeilla parantaa tätä ennätystäni? No, jos nyt odotetaan sinne ensi vuoteen ainakin. Vaikka en suljekaan pois mahdollisuutta hiihtää jokin maratonmatka jo tänä talvena. Tai kiivetä se Jungfrau vuori ennen ensi syksyä.

    Kommenttiboksissa tai emaililla saa mieluusti jakaa muitakin maratonkokemuksia tai suositella seuraavaa isoa haastetta minulle. Koska myönnettävä on, tähän touhuunhan jää helposti koukkuun.





  • BLOG

    Tiina Kivelä

    About a year ago in Switzerland I hiked for the first time up to Kleine Scheidegg from Lauterbrunnen, and got greeted with these views. It was a really beautiful day (those views, just look at them!) and even though I’ve got to experience the same few times more, the big dream which started to grow that day haven’t realized itself yet. But soon – the most beautiful marathon of the world.

    I’ve been thinking of running a marathon some time now – I guess it’s quite a natural development phase for an kind of an endurance athlete like me. Nevertheless, I hadn’t really heard about this one before last year, when I moved to Interlaken (of which I hadn’t really l heard before either, strange enough). In there, I learned about the Jungfrau Marathon, labeled as the most beautiful marathon of the world, and one of the toughest too – 42.195 km and 1829m altitude difference. And soon, after the first hike and winter skiing around there, I started to dream of running the marathon myself.

    The race track starts in Interlaken, my swiss “hometown”, from where it continues to Lauterbrunnen and Wengen before ending at Kleine Scheidegg, below the famous Eiger North Face. Yes, like the famous names suggest, the region is legendary, and the label is deserved. Nevertheless, you don’t need to run the marathon to enjoy the same views and lovely atmosphere in this region. It’s open for everyone. But, there’s people like me too. Who always look for new challenges. And so I found myself thinking why not try running the marathon myself this year, since I was already going to be in the region around that time, and in quite of a good shape, if I may say. Luckily enough, my friend was selling his number (next year Bryan, next  year – maybe Le Marathon Du Medoc would be better for you this year, and next year for me) and so I got my number even though missing the initial registration, just three weeks before the race. Better late than never, they say.

    Though I wouldn’t recommend this same procedure for anyone else. I’ve done the half marathon and the Lidingöloppet 30k couple of times already. But, I haven’t had any structured training plan, not to mention the training itself, this year. Nevertheless, I do wanna try how having a generally active lifestyle (and well, over 15 years of active endurance training in the past) helps me to finish a marathon (or maybe not – I promise to try but not to be too harsh on myself). Shouldn’t be impossible, though challenging for sure.

    Of course, the views motivate me a lot too, giving the extra push – this is also my happy place, which became so dear while I lived in Interlaken. It’s where I fell in love, where I’ve experienced one of the biggest challenges of my life, and it will feel home to run there. And I’m sure other people have as good personal reasons to take part or enjoy the event some other way. So see you in Interlaken, along Die Schönste Marathonstrecke Der Welt, on September 9th 2017.

    I have to say, I’m a bit nervous, even scared, and not sure how the week of surfing and yoga in Morocco (oh have I told you I’m going for a Girls Surf and Yoga Week – well now I’ve done it) next week will prepare me for this marathon… Ok, let me admit that I’m very scared and wondering why the h*ll I’m paying 100CHF for this. But like always, in the end I’ll just feel the fear and do it anyway.

    Wish me luck! I’ll tell you later how it went.

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Tiina Kivelä

    Where: Interlaken – Kleine Scheidegg (pics from August 2017)

    FI: Hieman optimistisia urheilu-uutisia näin yleisemmin synkkien uutisaikojen keskellä: menin sitten eilen ostamaan ystävältä lähtönumeron maailman kauneimmalle maratonille eli Jungfraun vuorimaratonille. En ainakaan vielä voi suositella samaa taktiikkaa kenellekään – vajaan kolmen viikon päästä koittavalle maratonille (42.195 km ja 1829 nousuerometriä) minulla ei ole suuren unelman lisäksi ollut mitään strukturoitua harjoittelusuunnitelmaa, puhumattakaan itse harjoittelusta.

    Olen toki elänyt normaalia elämääni, eli aktiivista ja Sveitsissä jopa super-aktiivista elämää korkeanpaikan retkineen. Lisäksi entisenä kilpasuunnistajana takana on lähes 20 vuoden enemmän tai vähemmän aktiivinen kestävyysharjoitteluputki, sekä muutama läpijuostu puolimaraton ja Lidingöloppetin 30km maastojuoksukisa. Eli tavallaan menen ihan omalla parhaaksi kokemallani tyylillä – turhia stressaamatta ja luottamalla siihen että kyllä tässä iässä ja tällä kokemuksella tietää mitä ja miten tehdä. Jollekin toiselle tämä tapa ei sopisi alkuunkaan, mutta minulle tämä on taas yksi ihana uusi haaste normiarjen keskellä. Haaste, joka pistää veren virtaamaan vauhdikkaammin, ja antaa hyvän oppitunnin omista taidoista ja ruumiin ja mielen mahdollisista rajoista.

    Mielessäni ei ole oikeastaan mitään tavoiteväliaikoja tai tavoiteaikaa – tai no jos sinne alle kuuden tunnin, parhaimmillaan 5h 30min pintaan jos pääsisi, niin olisin extraonnellinen. Kuulemma ystävät, joista osa asuukin sopivasti matkan varrella, ovat äärettömän ylpeitä jos ylipäätään pääsen maaliin asti… Ja koska tämä Jungfraun alue, jolla reitti kulkee, on ns. happy placeni, alue jolla olen kokenut sekä elämäni onnellisimmat että haastavimmat hetket, oma tärkein tavoitteeni on vain nauttia. Sekä haasteeseen vastaamisesta että siitä maailman kauneimmasta maratonreitistä, koko rahan edestä. Lisäksi jo nyt hymyilyttää, että matkan saa aloittaa Sveitsin kotikaupungistani ja toivottavasti päättää Eigerin legendaarisen pohjoisseinän juurelle. Siinä tulee olemaan paljon tunnetta mukana, hyvää tunnetta. Kotiinkin kun on aina ihana palata.

    Aion myös olla itselleni armollinen – jos ei kulje ja sattuu liikaa, niin sitten keskeytän. Maratonin suorittaminenkaan kun ei ole riittävän hyvä syy terveyden riskeeraamiseen. Vaikka se olisikin kiva saada tämäkin unelma raksitettua listalta ennen kolmikymppisiä, on yksi nykyisen elämäni tärkeimmistä tavoitteista niiden “suoritusten” sijaa pitää huolta omasta kehosta ja mielestä parhaani mukaan. Siihen kuuluu että ilmoitan itseni vaikkapa maratonille ja juoksen jänniä matkoja, mutta myös se että ymmärrän ja uskallan lopettaa ajoissa, jos jokin ei tunnu oikealta.

    Ennen juoksua on vielä edessä sanoisinko hyvin mielenkiintoinen viimeistelyjakso, johon sisältyy mm. vielä muutama päivä Lappia, sitten hetki Sveitsiä, viikko Marokossa surffaten ja joogaten ja taas etätöitä Sveitsissä. Tämä matkasokkelo, ja ystävien vierashuoneet mahdollistivat osallistumiseni ylipäätään (ei olisi varaa mennä paikan päälle pakettimatkalla vain jouksua varten), vaikka eivät tietystikään ole se mikään ideaalein valmistautumistapa. Mutta girl gotta do what girl gotta do, ennen kuin sponsorit tulvivat ovista ja ikkunoista (krhm emailini on muuten: tiinaetc@gmail.com).

    Toivottakaa onnea ja pysykää aktiivisina. Tarkempaa juttua maratonista tulossa sitten kisan jälkeen.