• BLOG
  • GETTING SPACE: LAPLAND

    Tiina Kivelä

    I’ve finally made my way to the better (northern) side of the Arctic Circle, the real Lapland. More precisely, I’m typing this from a hotel lobby(when the WiFi doesn’t reach your room, in 2017) in Saariselkä fell resort, where I’m about to run some 15km+ today and tomorrow. While trying to adjust to the landscape which is so enormous and flat. And to the sky which is so big that it’s impossible to describe. You have to feel it.

    Talking about feelings, it’s strange to be back. I guess it’s like with the altitude – you shouldn’t rush to it but let yourself slowly adjust to a different kind of life. Or then you end up like me now… The whole body aching from making my way from sweaty Switzerland to the chilly Lapland on Wednesday after one hour sleep (the 1st of August party was definitely worth the tiredness though). I even had 3 checked in bags and 4 pieces of hand luggage with me (don’t tell the airline; I still don’t know how I did it). Whoopsie.

    And like that wouldn’t have been enough, during the two days in Lapland I’ve already found myself working, orienteering (our family likes to gather in forests) and meeting Santa and stumbling on the rocky paths to acquire some bad ass bruises and scratches (it seems to be that the less risk there is, like 2000m cliff by the trail, the more I stumble). I am rushing with this and feel dizzy, even though I should know better. But if I concentrate on the distance, look at the horizon far far away and think how far the mountains are… I’m not sure if I really want to think about the distance right now.

    Though it’s not so bad really, to slow down. What Lapland lacks in weather, mountains, urban settings and a number of people, it compensates with space, wilderness, freedom and sauna. And the reindeer paths, windy and rarely leading to anywhere, make me think that those creatures seem to know something crucial about freedom. How it’s not about the destination really, but about the journey. Or they are just lost and simply don’t care. Either way, let’s enjoy the ride, whatever speed.

    Now I have to run to run, but please be tuned for more Lapland stories. The map below will also acquire more content soon. Take care, stumble less, and see you later!

     


    FI: TERVEISIÄ LAPISTA

    Olen vihdoin löytänyt tieni taas napapiirin paremmalle eli pohjoispuolelle. Kirjoitan tätä Saariselältä hotellin aulasta (2017 ja hotellin WiFi ei yllä huoneessa kynnystä pidemmälle – not for remote work this place), jossa odotan tunturisuunnistuksen ensimmäisen kilpailupäivän lähtöajan koittavan. Viikko tähän asti on ollut aikamoista haipakkaa ja reilut 15km juoksua lauantaina ja sunnuntaina sopii hyvin kaavaan.

    Tiistaina aamuyöhön Sveitsin kansallispäivää tanssattuani suuntasin tunnin yöunien jälkeen keskiviikkona helteisestä Sveitsistä kolmen sisäänkirjatun laukun ja neljän käsimatkatavaran (älkää kertoko Finnairille, en itsekään oikein tiedä miten sen tein) viileään Lappiin. Ja täällä olen vajaan kolmen päivän aikana ehtinyt jo tavata joulupukin, käydä kolmessa eri saunassa, suunnistaa (perheellämme on hyvin metsäiset kohtaamispaikat) ja kompuroida yhden tunturin kivisellä polulla (näemmä mitä vähemmän riskejä, kuten kahdentuhannen metrin pudotus polun molemmin puolin, sitä kömpelömpää meno).

    Pitkän Sveitsin kauden jälkeen Lappi on henkeäsalpaavan tyhjä. Avoin, laaja ja hiljainen. Taivas  on sanoinkuvaamattoman suuri, sitä ei vain voi kuvailla sanoin; se on tunne. Ja tunturit… Noh, söpön matalia ja kumpuilevia.  Vuoria ja lyhyitä välimatkoja on ikävä, ja niitä etelän lämpimiä piemitä öitä. Toisaalta, Lappi korvaa osaltaan mm. kaikella tällä tilalla, saunoilla ja mutkittelevilla poropoluilla, jotka muistuttavat että loppujen lopuksi on aivan sama minne on menossa ja kuinka pitkä matka on. Tärkeintä on se itse matkanteko.

    Vaikka en olekaan ihan varma siitä onko poroilla mielessään mitään niin filosofista. Ehkä he vain ovat hukassa ja eivät vain välitä. Noh, molempi parempi ja nautitaan nyt siitä matkasta. Oli vauhti mikä tahansa.

    Alla oleva kartta tulee myös saamaan lisää sisältö matkani varrelta. Ja lisää lappitarinoita luvassa kunhan selviän nyt tästä ensimmäisestä viikosta ehjänä, joten pysykäähän langoilla jos kiinnostaa. Palataan asiaan ja yritetään olla kompuroimatta liiaksi siihen asti.


  • BLOG
  • REALITY CHECK ON DIGITAL NOMADISM

    Tiina Kivelä

    As already mentioned, my life is experiencing some major changes these months. And there’s some amount lots of reflecting happening on the side. In-between the planning and booking and packing. And crying. It’s not easy but to keep this as honest as I want, I have to say that this girl is catching feelings. Which I think is quite a natural side-effect of a major life change and digital nomadism. Or I’m just getting old.

    I’ve now realised that I got carried away with my life and struggles for few years, cutting off many of my old hobbies and habits and disconnecting from many of the familiar things. Things just didn’t feel right and so I readjusted my settings, to move more successfully (and happily) towards my dreams. And in Switzerland (one big dream came true this way, btw) it all culminated, like in a great movie-like final. Boom! I know I’m repeating myself, but mountains really help to put things and thoughts in their real place.

    JUST F*CKING DO WHAT MAKES YOU HAPPY

    In Switzerland, I cut off the rest and readjusted almost everything. After coming to the conclusion that when the comforts of conventional “normal” life (let’s have a quiet moment for our generation) weren’t available, I better concentrate on making the best out of the things I could control. And so I set on creating the best possible lifestyle, while doing my best to stay sane and focused in the madness of startup world (that required some struggle too, but I survived and learned so much).

    All this helped me to look at things from a new perspective, and after identifying the essential and eliminating the rest I’m now in the middle of reconnecting with the parts which make me happy. Things and activities like travelling, running, skiing, training (for something, setting goals etc.), wandering in woods, writing, reading, drawing, knitting etc. Even work. I also do my best to take the life at it comes to me now. Not taking it too seriously, but caring enough still. I’m also rooting for something, for the lifestyle, people and places; though I still haven’t found the place, maybe I don’t even need to – maybe that’s not really for me.

    And in the mountains, even in Zürich, the life, the dream, proved the be better than I ever imagined it would come to me.  Now it finally feels right again, most of the time.

    Tiina Kivelä

     

    LIVING THE LIFE IN BETWEEN

    Finally, when the sh*t is back together (pardon my french, mom), it’s good to go back to Lapland for a while. Though the heart is and stays in the mountains, waiting for me to come back with the return ticket for another offseason (off for tourists, on for us). And yes, sometimes it feels quite absurd, this lifestyle of mine. Kind of a version of digital nomadism.

    A friend even said I sound like an emo kid with my complaints notions of being always in between, having too much stuff for which I have no place etc. (yes, just champagne problems). Deep down I know I’m crazy with the complaints though; I have so little to complain really. Nevertheless, I don’t wanna pretend and say I wouldn’t be scared and stressed and bit out of place most of the time. This really isn’t lightweight.

    So sometimes it’s important to get a little out of place. And not do what is expected of us. To surprise people, disappoint them, break things off, make mistakes, and live your life

    © Garance Doré

    When in doubt and stress (and when not in the mountains) I try to listen and read as much I can, especially comforting and motivating words. Like this: Alex Honnold by Jimmy Kimmel Live. It looks easy and crazy when he does what he does, but for him, it’s all about practice, preparation and hard work. And fun; something which makes him genuinely happy. We all don’t need to free solo El Capitan but we may and can define our own epic adventure levels and goals. And then go for them.

    Tiina Kivelä

    NOMAD IN TRANSIT – REALITY CHECK

    These weeks, in between exploring liveable Zürich (it’s been great, btw) I’ve been booking tickets, finishing previous projects and making the first plans and preparations for new ones. And had few meltdowns, trained, jumped head first into the river few times, eaten, slept and spent time with friends. Most of the days I wake up almost in a panic, heart beating and mind running over all the things I need to do and decide and take responsibility of. But then I try to (sometimes it works right away, sometimes it takes few more minutes hours) remember to take a deep breath, calm down and focus. Really, it’s not so much really to be responsible for oneself only. Oh dear, I can’t really wait the day I’ll have children…

    For the “move” (not really sure if I can call it a move while I use my parents address as my official address, and have my stuff in storages in Switzerland and in Lapland, and sleep regularly on friend’s couches) I’ve learned some new tricks though. And I really consider that things are going a little bit smoother now than during the previous ten or so moves I’ve done. Although it still requires a cry or two to get all the sh*t together.

    TRANSIT PROCESS DESCRIPTION

    Right now, it’s all about the right bag or box for every type of gear. Then maybe someday it all will develop even further and eventually I’ll be packing up the yurt and riding away with horses (Mongolia would be an awesome place to visit btw). And if I may write down a brief and honest process description of my current reality, it would be like this:

    • pack your ski gear in your ski bags
    • pack your climbing gear in your climbing backpack
    • pack your MTB gear in your MTB backpack
    • pack your trekking and camping gear in your trekking backpack
    • pack your running gear in your smaller duffel bag
    • pack your everyday gear in your bigger duffel bag
    • pack your work gear and gadgets in your fjällraven kånken
    • pack your Morocco surf trip gear, (which you suddenly learned you’ll need in a month) in your another duffel bag – then notice you have no extra pack and share the running gear between all the other packs and pack the Morocco stuff in the small duffel
    • pack your city stuff, camera, notebooks, pens etc. in your city handbag
    • pack your random stuff in Ikea boxes
    • pack your essential home stuff in cardboard boxes

    -> give the “not essential for you but still helpful for someone else” stuff to your friends

    -> move some of the stuff into your friend’s storage and offer them burritos and beers and tremendous amounts of thank you‘s for that

    -> sit on your temporary home’s floor in the middle of all the leftover stuff which didn’t fit anywhere, cry, listen to Bob, consider burning everything, sell some, complain to closest friends in Whatsapp, and all the random people in your Instagram stories,  how hard everything really is

    -> stop crying, put on a nice dress, have a beer/wine and trust that it will alright, you’ll find a way, and go dancing.

    After all, the world is spinning and we can’t just stand on it.

     

    Tiina Kivelä


    FI: SANANEN DIGINOMADISMIN TODELLISUUDESTA

    Täällä ollaan isojen elämänmuutosten keskellä. Kuten olen jo kertonutkin, osa elämästäni palaa hetkeksi Lappiin ja eräänlainen muuttoprosessi on käynnissä. En toisaalta oikein tiedä miten tätä voi kutsua oikeaksi muutoksi, kun jatkossakaan minulla ei ole pysyvää osoitetta. Ja kun tavarani ja enemmän tai vähemmän satunnaiset vierailuni on jaettu Sveitsin ja Lapin välille, ystävien varastoihin ja vierashuoneisiin. Diginomadismi saattaa näyttää ja kuulostaa hienolta, mutta useimmiten se on vain yksi suuri sotku, jota yrittää manageroida parhaansa mukaan. Vain huomatakseen, että vaikka kuinka tekisi parhaansa, aina joku asia on väärässä maassa. Ja se tietokoneen laturin johto taas katkeamassa.

    Olen elänyt säästöilläni ja satunnaisilla töillä kesän (Sveitsi ei oikeasti ole niin kallis kuin aina kauhistellaan). Lisäksi olen ollut niin ystävällinen ihmisille, että saan pidettyä tavarani Sveitsissä odottamassa offseasonin viikonoppuseikkailuja ja kenties taas joskus pysyvämpää asumusta ja työtä vuorten juurelta.

    Nykyinen työni myös mahdollistaa matkat Lappiin ja työskentelyn oikeastaan mistä vain loppuvuoden. Paljon töitä tämän eteen on kyllä tehty, ja jos jotakin kiinnostaa miten tällainen hienon näköinen ja kuuloinen (digi)nomadismi on mahdollista, niin sanoisin että kovalla työllä ja hieman tuurillakin ehkä. Työmielessä kulunut vuoteni Sveitsissä ei ollut kevyt, startup maailma on aikalailla huhujen kaltainen, mutta en silti vaihtaisi päivääkään. Tai ehkä muutaman, vaikkakin kaikki se kokemus ja opit mitä tästä sai paikkaavat kyllä ne harvat haavat.

    HYVÄ ELÄMÄ MINULLE

    Tavaroiden pakkailun ja lajittelun ohessa tulee, kai ihan luontaisestikin, mietittyä enemmänkin syvällisempiä. Olen mm. tajunnut, että tämä suuri elämän myllerrys on kestänyt jo vuosia. Olen vähitellen luopunut oikeastaan kaikista vanhoista tavoista, tottumuksista, harrastuksista ja asioista joita olisi pitänyt tehdä, mutta jotka eivät kuitenkaan tehneet minua onnelliseksi. Lisäksi tajusin että kun moni ns. normaali asia ei ole edes useimmiten mahdollista meidän sukupolvellemme, kuten toistaiseksi voimassa olevat työsuhteet, omistusasunnot ja vuosilomat, on vain parasta keskittyä tekemään elämästään se paras mahdollinen, niiltä osin mihin voi vaikuttaa. Terve itsekkyys ei todellakaan ole aina pahitteeksi.

    Ja niin reboottasin asetukseni, vähitellen vuosien kuluessa, ja sprintaten lopussa Sveitsin ja erityisesti vuorten avustuksella. Yritän nyt parhaani mukaan keskittyä tekemään sitä mikä oikeasti tekee onnelliseksi ja millä on väliä. Juoksen ja liikun taas enemmän kuin vuosiin; treenaan jopa oikeita tavoitteita kohti. Enkä malta odottaa että pääsen taas lappiin sukkapuikkojen ja islantilaislankojeni, kirjojeni ja kahvikuppieni kimppuun. Lisäksi kiinnostaa syöminen, nukkuminen ja matkustelu. Sekä tietysti työ ja ystävät.

    MELKEIN ELÄMÄN TARKOITUKSEN ÄÄRELLÄ

    Suurin oivallus tässä kaikessa on ollut etten enää ota elämää niin vakavasti, silloin kun sitä ei oikeasti tarvitse. Pyrin ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se minulle tulee. Ja pyrin myös juurtumaan niihin todella hyviin asioihin; elämäntapaan, ihmisiin ja paikkoihin. Vaikka en kyllä uskokaan että voin juurtua vain yhteen paikkaan – se ei ole minua varten, eikä tarvitsekaan. Eikä Sveitsissä tästä elämästä ole nyt kyllä tarvinnut paljon valittaa – elämänlaatu on huikea ja elämäntyyli erityisesti minulle sopiva. Vielä kun sen paikallisen kielenkin oppisi…

    Elämäni tuntuu vihdoin oikealta, oikealta minulle. Ainakin suurimman osan aikaa.  En silti väitä ettenkö satunnaisesti “romahtaisi” ja kiroilisi ääneen (Instagram stories, olet ehkä nähnytkin) kaiken raskautta ja vaikeutta. Herään useimpina aamuina melkein paniikissa sydän tykyttäen, miettien mitä kaikkea pitääkään taas päivän aikana suunnitella, tehdä ja mistä kaikesta ottaa vastuu. Mutta sitten yritän muistaa hengittää syvään ja tunnistaa ne oikeasti tärkeät ja tarpeelliset toimet ja asiat. Ja unohtaa muun. Useimmiten onnistun hetkessä, joskus se vaatii hieman enemmän, juoksulenkin tai viinilasillisen tai pulahduksen jokeen.

    Eikä oikeasti pitäisi olla niin vaikeaa ottaa vastuu vain itsestään ja tekemisistään. Voi pojat, millaistahan tämä on sitten mahdollisesti jos joskus saan lapsia… Ja kun pitää pakata myös muiden reput.

  • BLOG
  • EXPLORING TICINO: MONTE SAN GIORGIO

    Tiina Kivelä

    Ticino’s the sunny side of Switzerland, they said. And after last Sunday I can pass the message on, with empirical proof. Past year, many people and magazine pages have advised, especially during the rainy months of Bernese Oberland, to visit Italy or at least Ticino, as it’s said to be almost always sunny in there. It tempted me, but since it hasn’t rained so much (or even better; it’s been snowing) and there’s been enough of exploring at home in the Jungfrau Region, it took me a while to get myself further. But last Sunday, on my birthday, when it was pouring rain in Interlaken,  as it regularly does during these months, which further on didn’t allow any nice hiking or biking or climbing or skiing at home, my road trip wishes were answered. And so I got a ride and the crew to Ticino, with the mission of hiking to the top of Monte San Giorgio and eating some pizza in Italy.

    Ticino’s only three hours away from Interlaken, so it’s almost perfect for a day trip and just perfect for a weekend getaway (next time hotel and biking too, please). Not to mention that it’s just an hour drive away from Milan if you’re interested in flying nearby. But luckily we didn’t need to fly this time; all we did was took the car and drove away. After the Gotthard tunnel (of course I had google how the story of the fire goes in that loooong tunnel – btw when did they start offering 4G in road tunnels?!) the rain stopped and the sky turned cloudy but dry. Moreover, the roadside signs turned to Italian; it was like going abroad, even though we weren’t even officially on the Italian side yet.

    Tiina Kivelä

     Finally in Ticino, after the drive and 10min hunt for the parking spot, we hit the trail through this forest towards our destination, the top of Monte San Giorgio (which holds an UNESCO status, btw), in where the greatest birthday surprise was waiting for me: it was sunny, and the views were just breathtaking. The “Sunday walk” kind of hike didn’t really do the job, but the snow-topped Swiss alps in the north, Italy in the south, the lakes, and the green hills of Ticino took my breath away, big time. And when the day ended just a short drive further to the Italian side, with pizza and wine, panna cotta and espresso, I hugged my crew and said that this was definitely one of the best, if not even the best, birthday I’ve ever had. My favourite people, food, drinks and mountains. La grande bellezza. Only thing missing was the sea and gelato, but I’m sure it’s just a matter of time when I get the crew to Finale Ligure or Ascona, for even more Italian outdoors fun. Or I might just return to Ticino with more time and my bike, as it was already more than fine in here.



    FI: Voihan Pyhä Yrjö (San Giorgio), mikä paikka.  Tämä Ticino siis, jonne suuntasimme sunnuntaina juhlistamaan syntymäpäivääni. Interlaken tervehti kyseisenä aamuna sateella, kuten tähän aikaan täällä asiaan kuuluu, ja ainoa kuivalta vaikuttanut kolkka oli säätiedotuksen mukaan  Luganon seutu. Syntymäpäivän, ja huonon kotiseudun sään (ei kiipeilyä, ei pyöräilyä, ei vaellusta tai hiihtoa) varjolla sain siis helposti hankittua matkaan autokyydin ja mukavan seuran, sekä idean valloitettavasta huipusta. Ja niin suuntasimme aamulla auton keulan kohti Ticinoa, läpi Gotthardin (surullisen)kuuluisan tunnelin ja sumuisten maisemien.

    Vielä Meridessä autolle parkkipaikan löydettyämme ja kohti Monte San Giorgion huippua suuntaavalle polulle astuttuamme taivasta peitti ohut pilviverho, joka ei kuitenkaan haitannut nauttimasta kävelystä läpi vihreän metsän ja ohi viiniköynnösten, heinäsirkkojen sirityksen säestyksellä. Lopulta UNESCO -stauksestakin nauttivan vuoren huipulle päästyämme sain vieläpä ihan parhaan syntymäpäiväyllätyksen taivaan auettua ja aurinkon lämmitäessä lepohetkeen asettuvia matkalaisia. Pakko kai nyt on uskoa kaikkia niitä vakuutuksia, että Ticinossa paistaa aina.

    Leppoisan sunnuntaikävelyn jälkeen nälkäisinä ja janoisina päätimme vielä ajaa muutaman ylimääräisen kilometrin Italian puolelle, jossa muutaman neuvonpidon (kiitos italainen seuralainen tulkkauksesta) jälkeen löysimme tiemme erinomaisen antipastin, pizzan, viinin, panna cottan ja espressokupillisten äärelle. Siinä kohtaa myönnän hyvin epäsuomalaiseen tapaan halanneeni seuralaisiani tiukasti, ja todenneeni kyseessä olleen yksi parhaista, ellei paras syntymäpäivä.

    Ticino on Interlakenista vain kolmen tunnin ajomatkan päässä (ja Milanosta vain vajaan tunnin) ja vaikka se näin soveltuukin hyvin päiväretkeilyyn, voisin suositella  sitä jopa vielä enemmän yhden tai kahden yön reissua alueelle. Itse ajattelin seuravalla kerralla varata mukaan myös pyörä, ja aikaa uimiseen ja gelatolle.


    Pizza: La Ghironda, Viggiù