• BLOG
  • EXPLORING TICINO: MONTE SAN GIORGIO

    Tiina Kivelä

    Ticino’s the sunny side of Switzerland, they said. And after last Sunday I can pass the message on, with empirical proof. Past year, many people and magazine pages have advised, especially during the rainy months of Bernese Oberland, to visit Italy or at least Ticino, as it’s said to be almost always sunny in there. It tempted me, but since it hasn’t rained so much (or even better; it’s been snowing) and there’s been enough of exploring at home in the Jungfrau Region, it took me a while to get myself further. But last Sunday, on my birthday, when it was pouring rain in Interlaken,  as it regularly does during these months, which further on didn’t allow any nice hiking or biking or climbing or skiing at home, my road trip wishes were answered. And so I got a ride and the crew to Ticino, with the mission of hiking to the top of Monte San Giorgio and eating some pizza in Italy.

    Ticino’s only three hours away from Interlaken, so it’s almost perfect for a day trip and just perfect for a weekend getaway (next time hotel and biking too, please). Not to mention that it’s just an hour drive away from Milan if you’re interested in flying nearby. But luckily we didn’t need to fly this time; all we did was took the car and drove away. After the Gotthard tunnel (of course I had google how the story of the fire goes in that loooong tunnel – btw when did they start offering 4G in road tunnels?!) the rain stopped and the sky turned cloudy but dry. Moreover, the roadside signs turned to Italian; it was like going abroad, even though we weren’t even officially on the Italian side yet.

    Tiina Kivelä

     Finally in Ticino, after the drive and 10min hunt for the parking spot, we hit the trail through this forest towards our destination, the top of Monte San Giorgio (which holds an UNESCO status, btw), in where the greatest birthday surprise was waiting for me: it was sunny, and the views were just breathtaking. The “Sunday walk” kind of hike didn’t really do the job, but the snow-topped Swiss alps in the north, Italy in the south, the lakes, and the green hills of Ticino took my breath away, big time. And when the day ended just a short drive further to the Italian side, with pizza and wine, panna cotta and espresso, I hugged my crew and said that this was definitely one of the best, if not even the best, birthday I’ve ever had. My favourite people, food, drinks and mountains. La grande bellezza. Only thing missing was the sea and gelato, but I’m sure it’s just a matter of time when I get the crew to Finale Ligure or Ascona, for even more Italian outdoors fun. Or I might just return to Ticino with more time and my bike, as it was already more than fine in here.



    FI: Voihan Pyhä Yrjö (San Giorgio), mikä paikka.  Tämä Ticino siis, jonne suuntasimme sunnuntaina juhlistamaan syntymäpäivääni. Interlaken tervehti kyseisenä aamuna sateella, kuten tähän aikaan täällä asiaan kuuluu, ja ainoa kuivalta vaikuttanut kolkka oli säätiedotuksen mukaan  Luganon seutu. Syntymäpäivän, ja huonon kotiseudun sään (ei kiipeilyä, ei pyöräilyä, ei vaellusta tai hiihtoa) varjolla sain siis helposti hankittua matkaan autokyydin ja mukavan seuran, sekä idean valloitettavasta huipusta. Ja niin suuntasimme aamulla auton keulan kohti Ticinoa, läpi Gotthardin (surullisen)kuuluisan tunnelin ja sumuisten maisemien.

    Vielä Meridessä autolle parkkipaikan löydettyämme ja kohti Monte San Giorgion huippua suuntaavalle polulle astuttuamme taivasta peitti ohut pilviverho, joka ei kuitenkaan haitannut nauttimasta kävelystä läpi vihreän metsän ja ohi viiniköynnösten, heinäsirkkojen sirityksen säestyksellä. Lopulta UNESCO -stauksestakin nauttivan vuoren huipulle päästyämme sain vieläpä ihan parhaan syntymäpäiväyllätyksen taivaan auettua ja aurinkon lämmitäessä lepohetkeen asettuvia matkalaisia. Pakko kai nyt on uskoa kaikkia niitä vakuutuksia, että Ticinossa paistaa aina.

    Leppoisan sunnuntaikävelyn jälkeen nälkäisinä ja janoisina päätimme vielä ajaa muutaman ylimääräisen kilometrin Italian puolelle, jossa muutaman neuvonpidon (kiitos italainen seuralainen tulkkauksesta) jälkeen löysimme tiemme erinomaisen antipastin, pizzan, viinin, panna cottan ja espressokupillisten äärelle. Siinä kohtaa myönnän hyvin epäsuomalaiseen tapaan halanneeni seuralaisiani tiukasti, ja todenneeni kyseessä olleen yksi parhaista, ellei paras syntymäpäivä.

    Ticino on Interlakenista vain kolmen tunnin ajomatkan päässä (ja Milanosta vain vajaan tunnin) ja vaikka se näin soveltuukin hyvin päiväretkeilyyn, voisin suositella  sitä jopa vielä enemmän yhden tai kahden yön reissua alueelle. Itse ajattelin seuravalla kerralla varata mukaan myös pyörän, ja aikaa uimiseen ja gelatolle.


    Pizza: La Ghironda, Viggiù

  • BLOG
  • STRANGE DAYS & MY MAPS

    Tiina Kivelä

    Postcard from the Swiss Alps, April 2017.

    The last resort skiing day of the season looked like this last Saturday. And when I say last, please do note that I’ve already said it two times before, so either third time’s a charm, or then the Alps provide as long (but luckily not as dark) winter season as Lapland. I’ll keep you posted about that…

    It was a damn good day. Powder snow and clear blue skies, the clearest I’ve seen this year, and it still amazes me every time that on a clear day like this, I can even see Mont Blanc from here. These mountains; I just can’t help loving them.

    And now it’s the first week of May. Planning mode on, for the future adventures both in travel and life in general. The days are strange, nothing is sure and corporate world has shown it’s cons big time lately. Nevertheless, I try to keep in mind that when nothing is sure everything is possible. And take the moments as they come, and enjoy fully when they are as awesome as the past weekend was. Or well, I still like to plan a bit, and I’ve especially realised this very deep love for custom maps; it’s apparently something which just happens when your brother is a cartographer and you’re the explorer… Now working on a map for a little roadtrip to Finale Ligure, Italy, and my personal Best of Switzerland guide. They’re still drafts but definitely more of these coming later, when I finally have time to concentrate 100% on my personal projects, which I hope will also help others, whenever possible.

    Talk to you later and until that, take care, and travel as much as possible.

    To be free is to learn, to test yourself constantly, to gamble. It is not safe. I had learnt to use my fears as stepping stones rather than stumbling blocks, and best of all I had learnt to laugh.

    © Robyn Davidson

    Location: Schilthorn Piz Gloria 29/04/2017


    FI: Postikortti Alpeilta, mitä luultavimmin viimeiseltä laskupäivältä. Oli puuteria, ja oli kirkasta; koskaan aiemmin Mont Blanc ei ole kurkistanut paikallisten vuorten takaa näin selvästi.

    Mahtavan viikonlopun jälkeen toukokuu on alkanut hieman oudoissa merkeissä. Yritysmaailma ja kvartaalitalous on rypistänyt kulmia hieman liikaa, ja sima ja munkit piti korvata “vain” haaleanpinkillä rosélla. Yritän kuitenkin pitää mielessä, että niin kauan kuin mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista. Otan eteen tulevat tilanteet sellaisina kuin ne tulevat, ja nautin hemmetisti kun ne ovat yhtä erinomaisia kuin mennyt viikonloppu.

    Tai no, yritän kyllä myös suunnitella tätä elämää edes hieman, ja olenkin jo varannut tulevaisuuteen muutaman viikon jolloin aion keskittyä 100% omiin projekteihini. Olen myls aloittanut puuhailemaan omia opaskarttoja ja roadtripehdotuksia (autollisille kavereille siis) ja miettinyt missä asioissa haluan olla parempi viikon, kuukauden, ja jopa vuoden päästä.  Kaikki tämä koska ympärillä on niin paljon inspiroivia ihmisiä, jotka saavat tavoittelemaan lähes kuuta taivaalta, tai noh ainakin ns. parempaa elämää. Koska jos hekin, niin miksen minäkin. Tai sinä.

  • BLOG
  • GET UP – ROCK CLIMBING IN INTERLAKEN

    After almost a year here in the adventure capital called Interlaken, I still find almost every day a new thing to be amazed and learn more of in here. This Sunday, after the “I say this third time, but still” last (resort) skiing day of the season, the new thing was rock climbing. I’ve done some indoor bouldering previously and always been fascinated by the “real” climbing. And for this summer, with the help of dear friends who know more than I, I’ve decided to pick up the rock climbing.

    Tiina Kivelä

    If you aren’t yet up to climbing itself, I can also recommend just hanging around rocks and cracks. The climbers are cool people and when the most talented and well-trained gets up, it’s like watching a dancer performing a unique and beautiful choreography. Myself I’m now lucky to have a friend who guides me to this world for free, but there’s also lots of options to choose from when you want to hire a guide. Just google or call your friend, to spend an awesome day outdoors like we did. Highly recommended.

    Next time though, I need to do less bullshit (when I’m nervous, I talk and swear a lot) and more climb; concentrate more on the rock that is. And I also need to build up some muscles, especially the small hand ones (yes, again one more thing to motivate me to do things and exercise, which is more than ok).

    And maybe one day I look as peaceful hanging up there as these guys.

    Tiina Kivelä

    Ps. RIP Ueli. Today I gave the north face of Eiger a long look, thinking of you and all the ways you have inspired and pushed the limits. I’ve seen you running here and most likely you’ve been also climbing these same routes and I hope you knew how much you’ve inspired so many people. I’ll most likely not climb the north face myself; nevertheless I apply your spirit to my own kind of doing almost every day. 


    FI: Asuttuani jo lähes vuoden Interlakenissa, tässä mahtavia seikkailumahdollisuuksia (ja turisteja) pursuavassa pikkukaupungissa, sain tänä sunnuntaina vihdoin aikaseksi kokeilla myös paikallista kalliokiipeilyä. Olen muutaman kerran harrastanut säännöllisen epäsäännöllisesti boulderointia kalkkipölyisissä sisähalleissa, ja unelmoinut vielä joskus pääseväni kiinni ihan oikeaan kalliokiipeilyyn, koska ulkoilmalajeissa vain on se jokin. Ja vihdoin tänä kesänä haave näyttää käyvän toteen; onnea on ystävä, jolla on välineet ja taito opastaa tähän maailmaan.

    Minulla on kuitenkin vielä pitkä matka siihen mahtavaan tanssinkaltaiseen koreografiaan, jolla taidokkaammat ja enemmän harjoitelleet näitä kallioita kiipeävät, mutta siitä huolimatta olen ihan myyty. Kiipeilijät ovat nöyrää ja rentoa heimoa, ja opettelun lisäksi myös muiden kiipeilyn katselu ja kuvaus on enemmän kuin mukavaa puuhaa. Suosittelen siis hakeutumaan lajin pariin, jos mukava ja haastava ulkona puuhastelu kiinnostaa. Ja mikäli taito on jo hallussa, niin silloin voin suositella kokeilemaan näitä Jungfraun alueen kiipeilymahdollisuuksia, aina näistä tämänpäivistä reiteistä Eigerin pohjoisseinään.

    Seuraavalla kiipeilykerralla minun pitää kuulemma puhua kiroilla vähemmän ja keskittyä enemmän itse kallioon ja sen koloihin ja mahdollisuuksiin päästä ihan ylös asti. Parhaat ystävät eivät päästä tässäkään helpolla, vaan puskevat heti ylittämään itseni. Ja sehän sopii minulle paremmin kuin hyvin.