FEEL THE FEAR AND DO IT ANYWAY

Tiina Kivelä

This Swiss life. It’s soon been almost a year already. And still going strong.

Spring has arrived, but as sometimes it snows in April, the cold winds and snow came back during Easter, and this weekend warrior doesn’t put the skis away yet. Or maybe I did last weekend, after a sunny day skiing down Schilthorn with the best people. Nevertheless, the running shoes and bike are already out for the spring, and evenings are spent running along rivers and to the lakes, and biking to nearby villages like Lauterbrunnen (have I already said how awesome it’s that this fairy village is less than an hour bike ride away?).

At this point, it’quite pointless to point out (not many posts the past months…) that the official winter season (it’s called spring skiing now) was an intensive rollercoaster of feelings and work and weekend adventures. Eat, drink, sleep, work, ski, repeat. Days, weeks and months passed, and mostly it was the simple survival mode which kept me going. And even though many stories were born, only a few of them were written down, and some never realised; because I always thought (wrongly) that I’d have time later on…

DREAM TOUR OF THE SEASON

I’ve even forgotten to publish these pics from an awesome trip in February; from a tour which I thought was just the beginning. But then the life and incredibly warm spring happened and this might have been the last big tour of the season. Nevertheless, it was awesome and something to tell to the future grandchildren (disclaimer: these winter trips weren’t “how I met your father”, but quite close still...)

That day, we stayed up until the lifts closed, and boot packed the extra meters to get the best seats for sunset. After some tea and chocolate and hesitation, we skied down in the dark, only light coming from our headlamps and stars. Then down in the valley, we were the last customers at Busstop, and had the most chilled after ski ever, just two skiers, a beer, a silhouette of the magnificent Eiger, a fire and the stars above. A dream tour, definitely.

And yes I know how romantic this sounds. I don’t normally do cute, but oh boy Switzerland, mountains and some people have made me quite a romantic this past year.

Tiina Kivelä

LIFE IS LIKE A ROLLERCOASTER

After that weekend, weeks went like a roller coaster ride though. But finally the storm has calmed and there’s even time for free writing and reflecting on what has really happened and what have I learned. In an example, I’ve realised that it’s better to feel the fear and do it anyway, rather than settle on something which does not feel good enough.

The days like this have felt good. I’ve been scared. My heart has been beating. But I’ve felt good, especially afterwards. It’s like with travelling and running; you think you can’t make it until you make it, and many times you even realise that you can go even further. Maybe one day I climb that Eiger even. Or Mönch. Or at least Jungfrau, which I see from my window (lucky girl). After all, I’ve also been to Verbier (about which and other trips some other time).

You may fall, but you may also fly. As you never know what would have really happened, if you’d chosen differently.

2017 Tiina Kivelä

* Where: semi-secret spot above the Oberjoch lift, Skigebiet Grindelwald-First 


 FI:

SANANEN SIIRTYMÄKAUDESTA

Sveitsin talvi. Lyhyt mutta vähäluminen. Kuin Lapin kesä siis.

Viime viikonloppuna saattoi olla viimeinen laskettelupäivä tälle kaudelle. Sen kunniaksi ja 50+ suojakertoimesta huolimatta poltin kasvoilleni aika huvittavat pandarajat ja join illalla yhden Sambuca – shotin liikaa. Mutta niin, se talvi, se oli sen shotin arvoinen. Ja hyvin lyhyt näin lappilaisiin talviin tottuneelle; nyt elämme jo aikaa jolloin eteisessä huomiosta taistelevat sukset, juoksukengät ja maastopyörä. Kotilaaksokin näyttää taas viidakolta, joka sijaitsee vain muutaman tunnin ajomatkan päässä välimereltä.

Talven aikana olen valitettavasti unohtanut, enkä oikeastaan edes ehtinyt, kertoa monta tarinaa. Mutta nyt onneksi aikaa on taas enemmän ja voisin kertoa vaikkapa tästä illasta kuvissa; eräs ilta helmikuulta Grindelwalding yläpuolelta. Kun odotimme hissien sulkeutumista ja haikkasimme ylimääräiset metrit ylös parhaille auringonlaskun katselupaikoille. Aurinko laski, seuralainen uskalsi haikata hieman korkeammalle kuin minä, ja tee oli kuumaa. Lopulta laskimme alas otsalamppujen ja tähtien valossa ja saimme viimeisellä minuutilla oluen alueen parhaasta afrerski “baarista” Busstopista, jonka sitten nautimme kaksin nuotion ääressä tähdet ja massiivinen Eigerin siluetti kulissinamme. Oli aika romanttista, pakko myöntää.

YLÄMÄKIÄ JA ALAMÄKIÄ

Tämän illan jälkeen elämä kuitenkin tuntui sitten lipsahtavan vähän liiankin hurjaan vuoristorataan. Oli paljon liikaa töitä, väsymystä ja sekasotkua, mutta kuitenkin hyviä viikonloppuja, pikku reissuja ja erinomaisia keskusteluja. Simpukkaillalisia, racletteillallisia, ystävien uusia ihania asuntoja. Uusia alkuja ja umpikujia.

Ja vihdoin elämä on taas hieman rauhoittunut. On aikaa kirjoittaa, istua järven rannalla ja pyöräillä iltaisin vaikkapa Lauterbrunneniin. On tuntunut kotoisalta ja aurinkoinen parveke on paljastanut sisältäni kehittyvän viherpeukalon. Ja kalenteriin on merkitty ensimmäiset pidemmät vuosilomat ja jopa lentoliput Espanjaan on buukattu.

Ei kaikki silti täydellistä ole eikä lähelläkään helppoa, mutta ehkä juuri siksi parasta ikinä. Tämä elämä saa sydämen lyömään ja mielen keskittymään oikeisiin asioihin. Niihin joilla on oikeasti väliä. Kuten nämä mahtavat vuoret ja ihmiset.